Raato-vainaa! Hauska kuulla sinusta pitkästä aikaa. Toiovottavasti arviosi pääsee pian seulasta läpi. Minulla oli vanhassa Leffatykissä mahdollisuus päästää ehdolle tarjottuja arvosteluja läpi, mutta ei enää tässä uudessa. Sivumennen sanoen toivoisin, että niitä vanhoja arvonimiä (Tähtääjä, Tykittäjä) otettaisiin vähitellen täälläkin taas käyttöön. Ne vähentäisivät sivuston ylläpitoon liittyvää byrokratiaa, ja esimerkiksi Brutus kirjoittaa arvosteluja sitä tahtia, että turha niitä on jokaista erikseen ruveta syynäämään.

Omasta puolestani en ole jaksanut olla kauhean aktiivinen Leffatykissä enkä oikeastaan millään muullakaan verkkosivustolla. Jotenkin minulta on mennyt maku koko Internet-kulttuuriin. Tuntuu, että netti ja erityisesti tällaiset keskustelupalstat saavat ihmisistä – mukaan luettuna minusta itsestäni – pahimmat puolet esiin. Minua myös turhauttaa se, kuinka paljon Internetiä nykyään on pakko käyttää. Suuri osa sellaisesta sosiaalisesta kanssakäymisestä, joka vielä muutama vuosi sitten tapahtui kasvotusten, on siirtynyt verkkoon. On jotenkin paradoksaalista, että viestintäyhteyksien ja logistiikan jatkuvasti parantuessa ihmiset ovat yhä yksinäisempiä. Ehkä se johtuu siitä, että ennen elämän välttämättömät tarpeet oli ennen vanhaan pakko toimittaa ihmisten ilmoilla. Nykyään työt voi tehdä kotona, pankki- ja virastoasiat hoidetaan kotoa käsin, ostokset voi tilata kotiovelle ja jopa ystävienkin kanssa nykyään usein vain pelaillaan Internetin välityksellä sen sijaan että vaivauduttaisiin tapaamaan ihan oikeasti. Inhottavinta on, että niin monet työnantajat ja julkiset toimijat suorastaan pakottavat tähän. Ja sitten ihmetellään, kun syntyvyys laskee ja mielenterveysongelmat lisääntyvät.

Omasta puolestani olen jo pitkään hävennyt sitä melskaamista ja uhoamista, joka varsinkin aiemmin kuului Internet-kulttuuriin ja johon itsekin lähdin mukaan. On jotenkin surkuhupaisaa ajatella, kuinka yksinäiset kynäniskat kyyhöttivät tietokoneidensa äärellä ja esittivät kovaa jätkää. Kaipa se jatkuva provosointi ja pään aukominen oli olevinaan huumoria, mutta minua tosiaankin vain hävettää, kuinka huonosti olen käyttäytynyt. Ja kun usein se vittuilu oli vielä niin pakonomaista, ettei se edes ollut millään lailla hauskaa tai nokkelaa, mutta silti oli pakko päästä urputtamaan muille ihan vain periaatteesta. En sano, etteikö välillä voisi lohkaista jos kielen päällä sattuu olemaan jotain oikein osuvaa, mutta kyllä sitä muidenkin tunteet pitäisi osata ottaa huomioon. En ole erityisen uskonnollinen, mutta synnintunto on viime vuosina ollut vahva.