Tylsään pakkaspäivään katseltuja:

Taistelu (1936)

30-luvulla antifasistinen elokuva – joissain lähteissä myös demokraattinen tai taisteleva elokuva – eli kultakauttaan, ja maailmassa tuotettiin paljon lajityypin leffoja ja yhteiskuntakriittisiä dokumentteja kaikenlaisista päivänpolttavista aiheista. Tämä teos on saksalaisten poliittisten pakolaisten Neuvostoliitossa tuottama propagandapätkä, jossa ei valitettavasti ole kiehtovan kontekstinsa ohella oikein paljoakaan näkemistä tai kirjoittamista, tämä on niin kauhean kankea ja vanhentunut. Leffan ohjannut Gustav von Wangenheim on se ylinäyttelevä nuori mies Nosferatusta.

Taistelu Neuvosto-Ukrainasta (1943)

Tämä leffa jatkaa 30-luvun dokumenttien perinnettä kuvaamalla riehuvaa maailmansotaa Ukrainassa. Aleksandr Dovzenko oli jo näihin aikoihin kadonnut valokeilasta, mutta pientä kipinää tässäkin löytyy: propagandaa suoltava kertoja käyttää toisinaan hyvinkin värikästä ja runollista kieltä, ja sotakuvaajien tallenteista leikatussa kuvissa riittää voimaa. Dovzenkon sota ei ole vain rikos ihmisyyttä vastaan, vaan myös luonnon raiskaamista ja tuhoamista: välillä elokuva keskittyy kuvaamaan Ukrainan loputtomia viljapeltoja ja omenapuita, mistä leikataan suoraan tuliseen pätsiin, ruumiskasoihin sekä miestensä ruumiiden äärellä itkeviin äiteihin ja vaimoihin.

Jazz-laulaja (1927)

Äänielokuvan murros Hollywoodissa. Muuten tämä onkin todella tylsä ja kömpelö leffa, jossa aikoinaan sensaatioimaisinta olikin ne muutamat laulukohtaukset. Jazz-laulajan menestykseen ei aikoinaan uskottu ollenkaan, joten Warnereilla oli vaikeuksia löytää leffalleen rahoittajia. Yksi Jazz-laulajan ja lopulta koko studion pelastajista oli mies nimeltä Leon Schlesinger, jonka Warnerit palkitsivat pestaamalla tämän animaatiodivisioonansa johtoon. Schlesingerin persoonalla ja järjestelykyvyllä oli myöhemmin valtava merkitys koko animaatio- ja televisioviihteelle.