Vauhdikkaassa toimintaseikkailussa Robert Downey Jr. hyppää maailmankuulun salapoliisin rooliin, ja Jude Law on hänen luotettava kollegansa Watson. Holmes saa vastaansa pimeissä aatoksissaan pelottavan lordi Blackmoren. Yläluokkainen sarjamurhaaja uhkaa viedä mustan magiansa avulla satoja henkiä, Holmesin järjen sekä siinä sivussa tuhota Watsonin ja hänen kihlattunsa suhteen.
Olen henkilökohtaisella tasolla hieman pettynyt. Ohjaaja Guy Ritchie, vaikka onkin syntyjään englantilainen, on tehnyt Amerikkaan kallellaan olevan version Sherlock Holmesista. Vaikuttaisi vahvasti siltä, että tekijät ovat halunneet tehdä Holmesille nyt saman, mitä 2000-luvun Casino Royalessa tehtiin James Bondille. Konseptia on haluttu päivittää rankalla kädellä, jotta menestys olisi taattu X-Men -saagan, uusien Batman-elokuvien ja muiden vastaavien […]
Sherlock Holmes, kaikkien aikojen kuuluisin fiktiivinen salapoliisi. Istuu huoneessaan miettimässä, metsästyslakki päässä ja piippuaan poltellen, jättäen varsinaisen toiminnan sen paremmin hallitseville. Apurina kömpelö tohtori Watson, pulska ja hieman höperökin viiksiveikko, joka kirjaa ylös kaikki parin yhteiset seikkailut, mutta ei oikeasti ole hyödyksi juuri minkään tapauksen selvittämisessä. Vai oliko sittenkään näin? Guy Ritchien uudessa tulkinnassa Holmes […]
Guy Ritchie tunnetaan vauhdikkaista toimintakomedioistaan, joista Snatch- Hävyttömät (2000) lienee arvostetuin. Välityönä Ritchie työsti Rockn’rollan (2008), ennen kuin ryhtyi työstämään Sherlock Holmesia. Arthur Conan Doylen legendaarinen etsivä polttaa piippuaan ja ratkaisee rikoksia päättelykyvyn avulla, tyytyisikö vauhdikkaiden elokuvien spesialisti alkuperäiseen? Ei todellakaan. Sherlock Holmesin näyttelijäkaarti on maailman huippua. Iron Manin myötä suursuosioon noussut Robert Downey Jr. […]
Sherlock Holmes on kuuluisin salapoliisi ikinä. Hän on ratkonut rikoksia kirjoissa, sarjoissa, elokuvissa ja peleissä. Vaikka hahmo kuinka ikimuistoinen onkin, on hän aina jäänyt itseltäni hieman sinne pimentoon. Tämä johtuu varmaan siitä ettei lapsena tullut katsottua mitään Sherlock Koiran tyylistä lastenohjelmaa tai jotain muuta Sherlock Holmesiin liittyvää. Päätin katsastaa tämän vuoden 2009 Sherlock Holmesin, joka […]
Kommenttien selaus
Kommenttien selaus