Särkyneen sydämen sola
(1975)Elokuvasta
Elokuvan nimi: Särkyneen sydämen sola
Maat: USA
Ohjaajat: Tom Gries
Käsikirjoittajat: Alistair MacLean
Alkuperäinen nimi:Breakheart Pass
Valmistusvuosi:1975
Pituus:95 min
Pisteytyksiä: 37
Tarkka arvio: 3.34
8/10
Erinomainen ja vaihteeksi erilainen MacLean-filmatisointi, jossa yhdistyvät länkkäri ja yhden lokaation murhamysteeri.
⭐️⭐️⭐️⭐️
3,5/5
Jännärimestari Alistair MacLeanin kirjan pohjalta tehty Särkyneen sydämen sola on kuin meikäläiselle räätälöity leffa. Tässä on kaikkea mistä elokuvissa pidän ja sen päälle erittäin vahva 70’s westernin henki. Ensinnäkin elokuva on lännenfilmi, mikä on aina lähellä omaa sydäntä. Toisekseen pääosassa nähdään yksi omista suosikeistani kautta aikain eli tietysti Charles Bronson. Koko muukin cast on täynnä kovia nimiä ja elokuvan hahmot on erittäin mielenkiintoisia, vaikkei keneenkään varsinaisesti syvennytä tarkemmin. Hahmojen teot ja käytös sen sijaan kertoo näistä enemmän kuin mikään varsinainen pohjustus. Motiivit tulee kyllä selväksi kunkin kohdalla. Näiden lisäksi tässä on todella hyvät musiikit, näyttävää toimintaa ja erinomainen mysteerijuoni. Leffa myös kulkee kuin juna, kirjaimellisesti. Tälläiseen suljettuun paikkaan sijoittuvat murhamysteerit on aina oma lukunsa, mutta Särkyneen sydämen sola sekoittelee siihen niin montaa muuta aspektia, että se tuntuu yhä edelleen todella freesiltä ja mielenkiintoiselta. Leffa loikkii sujuvasti lähes Agatha Christie tai Hitchcock -tyylisen whodunnitin ja western-toiminnan välillä. Eikä se tunnu lainkaan liian sekavalta. Katsojalle paljastetaan asioita vähitellen ja tottakai molempien lajityyppien mukainen lunastus tulee sitten lopussa. Jottei tässä vielä olisi tarpeeksi kehuttavaa niin leffa on visuaalisesti ihan todella herkullista katsottavaa. Jatkuvasti junamatkalla vaihtuvat maisemat antaa ihan täydellisen näyttämön jännitystarinalle valtavan korkeine puusiltoineen ja lumisine maisemineen. Vaikka leffa ei ehkä kiilaa ihan Bronsonin pitkän uran kärkiteoksiin niin se on ehdottomasti siellä tuntumassa. Tästä on todella vaikea keksiä mitään varsinaista nillitettävää. Eikä mihinkään hiusten halkomiseen huvita edes lähteä näin viihdyttävän ja hienosti toteutetun elokuvan kohdalla.