Häikäisevä, musiikilla ja laululla höystetty elokuva Pariisin legendaarisesta kabaree-teatterista, Punaisesta Myllystä. Köyhä, englantilainen runoilija saapuu Pariisiin onneaan etsimään ja rakastuu kaupungin kuuluisimpaan kurtisaaniin. Vähitellen rakastavaisten onnen tielle alkaa kertyä ylipääsemättömiä esteitä.
Arviot
Sohvasissille touhu tuntuu hiukan vieraalta.
No niin, Moulin Rougea on odotettu kotiformaattiin kuin taksia tulipalopakkasella. Itse en kuitenkaan leffaa pahemmin odottanut sillä homman aihe tuntui melko vieraalta. Siis 1900-luvun taitteeseen sijoittuva musikaali ja elämää suurempi rakkaustarina cabareeympäristössä, hohhoijaa. Leffaa on kuitenkin vaikeaa jättää katsomatta kun siihen vuokrauspisteessä tarttuu. Kotipaketin etu- ja takakannet on vuorattu ylistyssanoilla sekä ennennäkemättömällä määrällä neljän ja […]
Romantikot näkevät elokuvassa varmaan pelkkää draamaa ja lovestoryä, mutta ei Moulin Rouge niin helpolla päästä.
Moderni operetti, musikaali, rock-ooppera, elokuva, draama, lovestory… mikä piru tämä on? Jälleen kerran leffaa aloittaessa on jätettävä ennakkoasenteet romukoppaan. Turha näitä rajatapauksia on pistää mihinkään perinteiseen lokeroon, sillä tästä tykityksestä on vain nautittava. Jos siihen pystyy. Ensiajattelemalla kyseessä on lovestory, mutta eipä homma olekaan niin yksinkertainen. Lähtökohtana on köyhän kirjailijan (Ewan McGregor) ihastuminen Moulin Rouge […]
Ei mikään tavanomainen musikaali, vaan jotain, mitä ei ole ennen nähty.
Ah, tuo värien, musiikin ja tanssin yltäkylläisyys. Baz Luhrmannin Moulin Rouge on moderni musikaali, joka sijoittuu vuoden 1900 boheemiin ranskalaiseen kylään, Montmartreen. Moulin Rouge on Harold Zidlerin omistama ”yökerho”, jossa meno on villiä ja vauhdikkaat kurtisaanit/cancan-tanssijattaret viihdyttävät miesmassoja, kirkkaimpana tähtenä kaikkien rakastama päätähti Satine, The Sparkling Diamond. Nuori englantilaiskirjoittaja Christian lähtee Ranskaan kokeakseen tätä boheemia […]
Klassinen rakkaustarina supervauhdikkaan musiikkiesityksen sekä valovoimaisen pääosakaksikon kera.
Vuonna 2001 ilmestynyt Moulin Rouge on ohjaaja Baz Luhrmannin Red Curtain –trilogian päätösosa ja yksi viime vuosikymmenten kehutuimpia musikaaleja. Luhrmann tarjoaa tuttua kimalteista ja friikkiä menoaan sadan vuoden takaisen ranskalaisen boheemielämän verhoamana ja räikeiden värisävyjen täyttämänä. Ja yllättävän hyvin sen tekeekin, sillä tällainen vähemmän musikaaleihin ihastunut katsoja tarrautui tarinaan tiukasti. Se mikä trilogian kakkososassa eli […]
Ei tarvitse olla musikaalien ystävä pitääkseen tästä tekeleestä, ehdottomasti kaikille suositeltava leffa.
Nuori ja lahjakas kirjailija/runoilija Christian (McGregor) saa yllätyksekseen mahdollisuuden kirjoittaa näytelmän esitettäväksi suurelle, mahtavalle ja taianomaiselle kabareepaikka Moulin Rougelle. Moulin Rougen pääesiintyjä; kaunis ja lumoava Satine (Kidman) on Christianin näytelmän pääosassa. Rikas Herttua (Roxburgh) suostuu kustantamaan näytelmän, kuitenkin sillä ehdolla että hän saa Satinen omakseen. Käy kuitenkin niin, että Christian ja Satine rakastuvat, vaikka heidän […]
Kommenttien selaus
4
Kommenttien selaus