Ah, tuo värien, musiikin ja tanssin yltäkylläisyys. Baz Luhrmannin Moulin Rouge on moderni musikaali, joka sijoittuu vuoden 1900 boheemiin ranskalaiseen kylään, Montmartreen. Moulin Rouge on Harold Zidlerin omistama ”yökerho”, jossa meno on villiä ja vauhdikkaat kurtisaanit/cancan-tanssijattaret viihdyttävät miesmassoja, kirkkaimpana tähtenä kaikkien rakastama päätähti Satine, The Sparkling Diamond. Nuori englantilaiskirjoittaja Christian lähtee Ranskaan kokeakseen tätä boheemia elämää ja hakemaan inspiraatiota kirjoittamiseensa. ”Totuus, kauneus, vapaus ja erityisesti rakkaus”, nämä olivat ne asiat, jotka toivat Christianin Ranskaan. Christian päätyy Moulin Rougeen näytelmän kirjoittajaksi ja kielletty rakkaus syntyy Christianin ja Satinen välille. (”Can’t fall in love? But a life with out love, that’s terrible!”)
Moulin Rougessa sekoittuvat suuret tunteet, riehakas meno ja musiikki. Laulua ja tanssia piisaa, ja elokuvassa kuullaan musiikkia kuuluisuuksilta, kuten mm. Elton John, Queen, Nirvana, KISS, Madonna, Marilyn Monroe, David Bowie, The Beatles, Whitney Houston jne. Jim Broadbentin, Nicole Kidmanin ja kurtisaanien tulkitsema ”The Show Must Go On” -kappale on uskomattoman tunnelmallinen ja kohtalokkaan kuuloinen kaikessa synkkyydessään. Pisteet McGregorille ja Kidmanille, joiden laulua kuunteli erittäin mielellään.
Elokuvan alkumetreillä voisi kuvitella, että se olisi kokonaan aivotonta häröilyä puolelta toiselle, mutta eteenpäin mentäessä meno kuitenkin hieman vakavoituu. Toteutus on tehty taidokkaasti. Alun villeissä tanssikohtauksissa kameran kuvakulma vaihtuu niin tiuhaan tahtiin, että katsojakin meinaa hengästyä. Elokuvan yleisilme on varsin lämmin (eikä mikään ihme, kyllähän bordellin punainen väri on varsin lämmin). Erityisesti John Leguizamon rooli hassuna kääpiönä Toulousena hurmaa ja jopa alun jonkinlaisena absinttikeijuna esiintyvä Kylie Minogue sopii rooliinsa keikistelemään.
Tässä elokuvassa loppu ei ollutkaan onnellinen, vaan varsin surullinen, mistä lisäpisteet. Elokuva olisi jäänyt vajaaksi, jos se olisi päättynyt Christianin ja Satinen iloiseen yhteisrallatukseen. Christianin yletön onni muuttuu epätoivoksi ja tuskaksi ja allekirjoittanut tuhertaa itkua joka kerta katsoessaan tätä kohtaa. Ja jos elokuva pystyy herättämään noin suuria tunteita, on sen oltava hyvä.
Suosittelen katsastamaan tämän elokuvan. Itse olen tämän nähnyt noin parikymmentä kertaa ja aina jaksaa ihastuttaa. Ei mikään tavanomainen musikaali, vaan jotain, mitä ei ole ennen nähty.
”The greatest thing you’ll ever learn is just to love and be loved in return.”
nimimerkki: Ässä
