Hartaasti uskonnollinen Cecilia (Sydney Sweeney) saapuu Italian kuvankauniilla maaseudulla sijaitsevaan luostariin, missä hänen kannettavakseen lankeaa tärkeä taakka. Pian hän huomaa elävänsä painajaisessa, kun luostarin sisälle kätketyt synkät ja kauhistuttavat salaisuudet paljastuvat.
Immaculate – Tahraton -kauhuelokuvan pääosassa nähdään loistava Sydney Sweeney (Anyone But You, Euphoria, The White Lotus). Hän on myös toiminut elokuvan tuottajana.
Amerikkalainen uskovainen Cecilia menee Italiaan nunnakokelaaksi ja huomaa pian, ettei kaikki ole ihan kohdillaan…
Pidin enemmän leffan ekasta puoliskosta. Se oli verkkainen mutta rakensi tunnelmaa hyvin. Lopetus, kunhan sinne saakka päästiin, oli kyllä taas hyvä ja voimakas. Sen kiljumisen jälkeen odotin tosin jonkin aikaa soittivatko naapurini poliisin paikalle 😀 Rakastin sitä, että tekijät eivät vesittäneet lopetusta, pelkäsin niin tapahtuvan.
Tämä on kauniisti kuvattu ja näyttelijätyöskentely on enimmäkseen ihan hyvää. Tietyn asian paljastumisen olisi kyllä voinut kirjoittaa ja toteuttaa jotenkin paremminkin. Immaculate ei ole mitenkään erikoinen tapaus mutta ihan hyvä genressään. Verhoevenin Benedetta hoiti asian astetta paremmin. Rakastin sitä miten tämä viittasi Rosemaryn painajaiseen, mutta katsoisin ennemmin sen uudestaan kuin tämän. Kertakatseluna kuitenkin ihan hyvä.