Horizon: An American Saga -elokuvat kertovat monivaiheisesta sisällissodan aikaisesta laajentumisesta ja Amerikan lännen asuttamisesta. Tositapahtumiin perustuva tarina Amerikasta on liian suuri pelkästään yhdeksi elokuvaksi.
Warner Bros. Picturesin ikonisten lännenelokuvien suuren perinteen mukaisesti Horizon: An American Saga tutkii vanhan lännen vetovoimaa ja sitä, miten se voitettiin – ja menetettiin – monien verellä, hiellä ja kyynelillä. Costnerin kunnianhimoinen elokuvaseikkailu kattaa sisällissodan neljä vuotta, vuodet 1861-1865. Se vie katsojat tunteikkaalle matkalle sodassa olevaan maahan, joka koetaan perheiden, ystävien ja vihollisten kautta, jotka kaikki yrittävät selvittää, mitä todella tarkoittaa olla Amerikan Yhdysvallat.
Leffasarjan osat: Horizon: An American Saga – Chapter 1 (2024), Horizon: An American Saga – Chapter 2 (2024)
Niin se Kevin Costner vaan taas toimitti herkkua western-elokuvien ystäville. Horizonista paistaa selvästi se, että se on selkeästi Costnerin elämäntyö. Ainakin siinä mielessä, että mies on kaavaillut tämän neliosaiseksi saagaksi ja ilmeisesti väkertäminen on alkanut kirjoitustasolla jo vuosikymmeniä sitten. Ensinnäkin, oon ihan helvetin iloinen että Costner sai tämän tehtyä vihdosta viimein ajatuksesta ihan oikeaksi filmiksi. Rahaa on palanut omasta pussista aivan perkeleesti, mutta näinhän se näiden intohimoprojektien kanssa tuppaa olemaan aina. Siltikin, ihan erittäin hieno juttu ettei tätä väännetty miksikään puolivillaiseksi Netflix tai Amazon -sarjaksi vaan ihan aidoiksi teatterielokuviksi. Tälläistä eeppistä western-eeposta näin isolla kaliiberilla ei ole aikoihin nähty elokuvateattereissa. Siihen on tietysti syynä lännenelokuvan heikko suosio tänäpäivänä. Sekin vaan lisäsi omaa innostusta lähteä tätä katsomaan. Enkä pettynyt. Ei tämä ensimmäinen osa mikään mestariteos ole, mutta se petasi hienolla tapaa lähtölaukauksen Costnerin kaavailemalle matkalle Yhdysvaltain historiaan. Hahmoja esitellään useita joiden tiet sitten todennäköisesti risteytyvät tarinan edetessä. Tämä ensimmäinen osa ottaa tosiaan ihan rauhassa aikansa tehdäkseen pohjia tulevalle. Lännenelokuvan tyyliinhän kuuluu hidas rakentelu ja lopussa vasta kaiken niputtaminen yhteen. Tämä osa todellakin on sitä rakentelua ja se varmasti on monelle katsojalle liikaa, jos ei tän tyyliseen tarinankerrontaan ole tottunut. Nykyään muutenkin tuntuu, että nuoremmilla katsojilla ei mielenkiinto pysy varttia pidempään yllä ellei koko ajan tapahdu jotain vauhdikasta. Kritiikki leffan hidastempoisuudesta ja pitkästä kestosta on muutenkin vähän omituinen kun ihmiset kuitenkin katselee esimerkiksi televisiosarjoja tuntitolkulla, joissa filleriä ja täytejaksoja tuppaa sarjassa kuin sarjassa olemaan vaikka kuinka paljon. Siinäkin mielessä ehdottomasti otan tälläisen suuren tarinan kerrottuna useamman elokuvateatterielokuvan voimin, kuin minään pitkitettynä sarjana. No, nämä on tietysti mielipideasioita. Se mikä lienee kuitenkin aika yksioikoinen fakta on se, että Horizon on ihan todella kovalla pieteetillä tehty. Oli tarinasta tai hahmoista mitä tahansa mieltä, niin leffa on upeasti kuvattu. Amerikan moninaisista maisemista otetaan kaikki irti ja myös lavasteet on ihan a-luokan kamaa. Horizonin maailma on kauniista maisemista huolimatta karu ja saastainen, aivan kuten jenkkilä tuohon aikaan oli. Tässä onkin paikoin hyvin sellaista jopa spagulänkkärimäistä tai revisionistista otetta, vaikka elokuva niiaa myös vanhojen amerikkalaisten länkkärienkin suuntaan. Sikäli siis koko westernin monipuolinen kaanoni mun mielestä näkyi tässä hyvin. Väkivalta elokuvassa on myös aidosti tuntuvaa ja raakaa. Mitään siloiteltua action-ammuskelua tai huumorikevennystä on turha odottaa. Näyttelijöitä on myös suitsutettava. Leffassa ei ollut yhtään heikkoa lenkkiä sen suhteen, vaan kaikki istuu rooleihinsa mainiosti, joka puolestaan ainakin itselleni takasi sen, että kiinnostaa nähdä myös jatkoa tälle stoorille. Toki osa hahmoista jäi vielä tämän jälkeen melko pintapuolisiksi ja tiettyjä palasia on varmaan jo ihan elokuvan valmiiksi massiivisen kestonkin takia jätetty pimentoon. Toisaalta Horizon ei missään kohdassa tiputa katsojaa kärryiltä. Tätä on helppo ja viihdyttävä seurata. Musiikkipuoli toimii myös hienosti. Paikoin valtava score menee jopa lähes ylisentimentaalisen puolelle, mutta jotenkin tän tyyppiseen elokuvaan sekin vaan istuu hyvin kohdalleen. En ainakaan kokenut sitä mitenkään häiritsevänä.
Ehdottomasti vahva suositus mikäli lännenelokuvat kolahtaa, erityisesti revisionistis-tyyliset ja pidemmät sekä maalailevammat teokset. Jos sen tyyppinen filmi kiinnostaa niin ulinat siitä, miten Horizon on liian pitkä tai tylsä kannattaa sivuuttaa ihan suoraan ja mennä itse katsomaan. Sanoin samaa Martin Scorsesen tuoreimman elokuvan Killers of the Flower Moonin kohdalla, että kasuaalilla nykypäivän katsojalla ei tunnu enää riittävän ymmärrystä tälläiselle pidemmälle ja kunnianhimoisemmalle elokuvalle ja tarinankerronnalle. Kuten RedLetterMedian äijät vitsaili jossain videolla, niin kaikki pitäisi ilmeisesti olla jonain kymmenentuhannen videon tiktok-koosteena.. Onneks näitä kuitenkin noi vanhat jermut edelleen tekee. Onpahan itelläkin joku syy edelleen edes joskus käydä elokuvateatterissa.