Mytologiaan perustuva seikkailufantasiaelokuva, jossa jumalten ja ihmisten välinen sota on lähellä. Perseus on kasvanut aikuiseksi ihmisten parissa tietämättä, että on oikeasti puolijumala. Hänen isänsä on pääjumala Zeus. Vallanhimoisella Hadesilla on kuitenkin suunnitelmissa tuhota Perseuksen perheen.
Arviot
Eipä kukaan ole tätä draamaksi väittänytkään.
Miekat ja sandaalit -elokuvia ei ole koskaan liikaa. Itse kreikkalaiseen muinaishistoriaan ja mytologiaan vihkiytyneenä hypin aina riemusta, kun elokuvantekijät rapakon takana tarttuvat tähän kiehtovaan aiheeseen. Viime vuosina meille on tarjottu huippuhienon lisäksi vahvasti visuaalinen väkivaltaspektaakkeli . Vaikka kummassakin elokuvassa aikalainen maailmankatsomus on läsnä, ovat kummatkin olleet luonteeltaan enemmän tai vähemmän historiallisia spektaakkeleja. Alkukevään hittileffa ottaakin […]
Ei muuta kuin erikoistehosteisiin perustuva spektaakkeli.
The Tehostevelho Ray Harryhausenin viimeinen työ oli [movie]Jumalten taistelu[/movie] mikä yhdisti kreikkalaisen tarumaailman nahistelevine jumalineen kevyeen seikkailuelokuvaan. Klassisen version ja uusioversion välillä on melkein kolme vuosikymmentä joiden aikana tehostetekniikka muuttui melkoisen dramaattisesti, joten Allekirjoittanut istui mukavaan tuoliin ja alkoi tarkistaa Perseuksen (Sam Worthington) seikkailua. Ihmiskunta kehittyy ja vahvistuu ja se ei paranna Zeuksen (Liam Neeson) […]
Tavallista huonompi 3D-mainos
Kun Hollywoodin arkeologit päättävät kaivaa vanhan muinaisaarteen raunioistaan, on oltava erityisen tarkkana. Historiallisen materiaalin sohiminen kun on aina vaarallista touhua, sillä mitään ei ole helpompi vaurioittaa kuin suojatonta kreikkalaistarustoa jonka tekijät ovat jokaisen nälkäisen ohjaajan tavoittamattomissa. Lukiessani siis Finnkinon sivuilta kuvauksen elokuvasta Titaanien taistelu, odotukseni hipoivat heti taivasta. Filmi perustui kreikkalaisen mytologian sankariin, ylijumala Zeuksen […]
Paljon enemmän kuin krapulapäivän piriste
Mitään ei pitäisi tuomita kokeilematta tai ottamatta selvää. Moni ruoka ei tuoksullaan koreile, mutta maku saattaa tuoda arvaamattoman elämyksen. Periaate pätee kaikessa, siis elokuvaharrastuksessakin. Titaanien taistelun traileriin ja mainoksiin poimittiin tietenkin yksinomaan hikistä taistelua, joten elokuvan saattoi ennakoida olevan silkkaa videopeliä. Kun mainokseen liitetään vielä 3D-rahastus ja kyseisen tekniikan lippulaiva Avataresta(2009) tuttu Sam Worthington, on […]
Kommenttien selaus
Kommenttien selaus