Mitään ei pitäisi tuomita kokeilematta tai ottamatta selvää. Moni ruoka ei tuoksullaan koreile, mutta maku saattaa tuoda arvaamattoman elämyksen. Periaate pätee kaikessa, siis elokuvaharrastuksessakin. Titaanien taistelun traileriin ja mainoksiin poimittiin tietenkin yksinomaan hikistä taistelua, joten elokuvan saattoi ennakoida olevan silkkaa videopeliä. Kun mainokseen liitetään vielä 3D-rahastus ja kyseisen tekniikan lippulaiva Avataresta(2009) tuttu Sam Worthington, on negatiivinen ennakkoasenne saanut tukevan jalansijan. Jaa että tästäkö pitäisi olla nautinnoksi?
Jo ensimetreillä selviää, että Titaanien taistelu on paljon enemmän kuin krapulapäivän piriste. Juonta ei ole perusteltua sanoa lapselliseksi, sillä kysymyshän on tuhansia vuosia vanhoista kulttuuriperintöön kuuluvista myyteistä. Tarinaa on toki muokattu jonkin verran, mikä häiritsee ihmeen vähän. Kyllähän liki jokainen Disneyn piirrosklassikkokin on alkuperäistä tarinaa muuttanut kokonaisuuden suuremmin kärsimättä.
Visuaalisuus on huikaisevaa menemättä kuitenkaan överiksi. Alun suolanmakuiset kohtaukset merellä, aavikolla kulkevat skorpionikaravaanit ja Meduusan kohtaaminen ovat niin kauniita, että elokuva on syytä katsoa uudelleen jo pelkästään niiden takia. Olymposvuorikin on suunniteltu aivan muulla kuin sillä kaikkein kliseisimmällä tavalla. Itse jumalat eivät ole hahmoina erityisen onnistuneita vaan jäävät hieman nukkavieruiksi kaiken kauniin toteutuksen keskellä.
Päähenkilö Perseus ei ole suurelle yleisölle yhtä tuttu kuin esimerkiksi Herkules (kreikkalaisittain Herakles), joten häneen ei kohdistu erityisiä odotuksia siitä millainen sankarin pitäisi luonteeltaan olla. Sopivasti uppiniskaisen karkea ja (sankarimittapuulla) sulkeutuneen oloinen Sam Worthington vetää hienon roolin yksilönä, joka ei kuulu jumalten eikä ihmistenkään maailmaan. Ulkopuolisuuden tragediaa ei alleviivata, mutta sen voi lukea suoraan rivien välistä. Juurettomuudestaan huolimatta mieheltä odotetaan suuria urotekoja, mikä luo mukavan jännitteen hahmon ympärille.
Titaanien taistelu on hieman erilainen mytologis-historiallinen elokuva. Kerronta keskittyy oleelliseen ilman turhaa tärkeilyä tai selittelyä. Hahmoja ei ole liikaa eikä raakuuksilla tai keksimällä keksityillä ällötyksillä liioin mässäillä. Muun muassa Transporter-elokuvista tuttu ohjaaja Louis Leterrier pitää homman kasassa lennokkaalla ja samalla jäntevällä otteella.
Elokuvan kesto on sekin oikein sopiva ja ansaitsee siksi erityismaininnan. Miksi historiallisen elokuvan pitäisi aina kestää yli kaksi ja puoli tuntia? Vertailun vuoksi Troija (2004) kestää älyttömät 156 minuuttia. Siellä se hyllyssä lojuu odottamassa sopivaa iltaa, jolloin aika ja vireystila antaisivat myöten ähkyspektaakkelille.
