Miekat ja sandaalit -elokuvia ei ole koskaan liikaa. Itse kreikkalaiseen muinaishistoriaan ja mytologiaan vihkiytyneenä hypin aina riemusta, kun elokuvantekijät rapakon takana tarttuvat tähän kiehtovaan aiheeseen. Viime vuosina meille on tarjottu huippuhienon Troijan lisäksi vahvasti visuaalinen väkivaltaspektaakkeli 300. Vaikka kummassakin elokuvassa aikalainen maailmankatsomus on läsnä, ovat kummatkin olleet luonteeltaan enemmän tai vähemmän historiallisia spektaakkeleja. Alkukevään hittileffa Titaanien taistelu ottaakin sitten ison askeleen toimintafantasian puolelle – vihdoinkin!
Aikojen alussa maata hallitsivat titaanit, jättiläismäiset ja väkivaltaiset jumaloliot. Niiden tyrannia oli kuitenkin kohtaava loppunsa, kun Olympoksen jumalat, pääjumala Zeus etunenässä, kukistivat nämä olennot ja vakiinnuttivat valtansa kaikkeuden hallitsijoina. Valtansa mahdiksi Zeus loi myös ihmiskunnan, jonka rukouksista hän oli saava voimaa. Aikojen kuluessa ihmiset kuitenkin alkavat kyseenalaistamaan jumalat ja nousevat lopulta täyteen kapinaan näitä vastaan. Zeus (Liam Neeson) antaa veljelleen, manalan ruhtinas Hadekselle (Ralph Fiennes) tehtäväksi kukistaa tämä kapinointi, jonka johtoon nousee Zeuksen oma äpärälapsi Perseus (Sam Worthington). Mutta kohtaaloonsa tympääntyneellä Hadeksella ei kenties olekaan aivan puhtaat jauhot pussissa…
Titaanien taistelu on uusi versio vuoden 1981 megaleffasta, joka meillä päin tunnetaan nimellä Jumalten taistelu. Tarina pohjautuu löyhästi kreikkalaisen taruston kenties kuuluisimman sankarin, Perseuksen tarinaan. Tässä elokuvassa Perseuksen tarusta on tosin napsittu lähinnä nimi, alkuperä ja hänen kuuluisin urotekonsa. Muuten elokuva ottaa mytologian suhteen huomattavia taiteellisia vapauksia ja lopputulos on melko suoraviivainen sankaritarina Jumalasta syntyneen kalastajapojan noususta koko ihmiskunnan sankariksi. Ja sellaisena se myös toimii.
Elokuva noudattaa hyväksi havaittua suuren seikkailuelokuvan kaavaa, johon kuuluu uhkeita sankareita, jäätäviä pahiksia, hiukan jännitystä, ripaus huumoria, sekä tietenkin jylhiä maisemia ja näyttäviä erikoistehosteita, pientä romanttista virettä unohtamatta. On helppo haukkua Titaanien taistelua varsin persoonattomaksi tekeleeksi ja olisi naiivia väittää, etteikö se sellainen ole. Mutta eipä se, ihme kyllä, juuri pääse haittamaan elokuvan aikana: Titaanien taistelu on sen verran jouhevasti etenevä ja vaivattomasti katsottava elokuva, että sen arvostelu tiukoilla kriteereillä ei tunnu edes kovin mielekkäältä. Kyseessä on viihdyttävä teatterielokuva, johon Kreikkalaisen mytologian sankarit ja pahikset tuovat juuri sen tarvitseman lisäarvon.
Sam Worthington antaa Perseuksen hahmolle arkiset ja inhmilliset kasvot, vaikka kosketuspinta elokuvan hahmoihin jääkin kautta linjan varsin ohueksi. Mutta eipä kukaan ole tätä draamaksi väittänytkään. Liam Neeson patsasteleen Zeuksen roolin omalla vahvalla karismallaan hienosti kotiin, mutta shown varastaa Ralph Fiennes kalmankatkuisena Hadeksena. Mies todistaa pystyvänsä luomaan hahmoonsa kolkkoutta ilman Harry Potterin Voldemort-hahmon vaatimaa maskeeraustakin. Kovaa tahtia toiminnallisia menestyselokuvia kiertävä Gemma Arterton (Quantum of Solace, tulossa oleva Prince of Persia) vetää elokuvan naispääosan ruutinilla astetta herkemmästä hahmostaan huolimatta. Muissa sivuosissa nähdään mm. Mads Mikkelsenin kaltaisia konkareita.
Elokuvasta on liikkeellä myös 3D-versio, mutta ensi kertaa pitkään aikaan tätä ominaisuutta ei ole juuri mainonnassa hehkutettu. Enkä elokuvan lasit päässä nähneenä ihmettele enää lainkaan, miksi: 3D-efektit jäivät ainakin allekirjoittaneelle täysin hämäränpeittoon. Ellei laseissani sattunut olemaan jotain vikaa, ei elokuvassa näyttänyt olevan yhtä ainoaa syvyysefektiä, joka olisi ollut edes jollain tavalla huomioitavissa. Mitään ylimääräistä lisäjännitystä tai elämyksellisyyttä tämä illuusioleikki ei tarjonnut tälle elokuvalle.
Ja loppuun vielä pieni tietoisku kreikkalaista mytologiaa heikosti tunteville: titaanien taistelu on alun alkaen nimitys titaanien ja jumalten väliselle sodalle, ei niinkään jumalten ja ihmisten. Mutta eipä sillä tiedolla taida olla tästä elokuvasta nauttimisen kanssa mitään tekemistä.
