The Tehostevelho Ray Harryhausenin viimeinen työ oli [movie]Jumalten taistelu[/movie] mikä yhdisti kreikkalaisen tarumaailman nahistelevine jumalineen kevyeen seikkailuelokuvaan. Klassisen version ja uusioversion välillä on melkein kolme vuosikymmentä joiden aikana tehostetekniikka muuttui melkoisen dramaattisesti, joten Allekirjoittanut istui mukavaan tuoliin ja alkoi tarkistaa Perseuksen (Sam Worthington) seikkailua.
Ihmiskunta kehittyy ja vahvistuu ja se ei paranna Zeuksen (Liam Neeson) mielialaa ja Hadeksen (Ralph Fiennes) neuvosta alkavat olympialaiset vastata rienaukseen ja jos ihastuttavaa Andromedaa (Alexa Davalos) ei anneta uhrina laittaa kraken Hadeksen käskystä paikan päreiksi. Perseus lähtee siis etsimään keinoa voittaa kraken ja tätä soppaa sotkee hirviömäinen Calibos (Jason Flemyng), jolla on motiivi ja mahtava sponsori. Matkalla vastaan tulee jättikokoisia skorpioneja, djinnejä ja luonnollisesti Medusa (Natalia Vodianova), jonka kauneus on yhtä suuri kuin hänen hirviömäisyytensä ja loppu on luonnollisesti onnellinen.
Louis Leterrierin ohjaustyö ei ole mitenkään suurta eikä [I]Titaanien taistelu[/I] missään vaiheessa pyri olemaan mitään muuta kuin harmitonta viihdettä. Luonnollisesti alkuteoksesta otetaan erottavia tyyliaskelia mm. sillä että Perseus aktiivisesti kieltäytyy jumalaisesta avusta ja jonka varsinaisena opettajana on kyyninen ja pettynyt Draco (Mads Mikkelsen) jolla on suunnattomasti rohkeutta ja myös viisautta nähdä sankari.
Sam Worthington on melkoisen väritön sankari, mutta se ei ole ollenkaan ole harmillista, sillä’ häntä tukevat ja vastustavat henkilöt ovat paljon paremmin henkilöityjä. Ainoastaan roistoviitan sysääminen kaikista sympaattisimmalle jumaluudelle on harmillinen myönnytys yleiselle näkemykselle. Liam Neeson revittelee olan takaa yrmynä Zeuksena jolla on luonnollisesti anakronistinen tehosteilla ehostettu panssaripuku. Ralph Fiennes heittäytyy suorastaan nautinnollisella paatoksella alamaailman hallitsijan, Hadeksen rooliin ja roistoviitasta huolimatta hän hallitsee elokuvaa silkalla voimalla ja jumalaisen veljeskaksikon keskustelut ovat silkkaa kilpanäyttelemisen herkullista sekametelisoppaa. Mads Mikkelsen tekee kylläkin tukisuorituksen joka jyrää alleen ylinäyttelevät jumalat ja värittömän sankarin ja yhtä värittömän Alexa Davaloksen. Mikkelsenin olema Draco on häikäilemättömän käytännöllinen eikä hänellä ole idealismia minkä taakse piiloutua, mutta silkan murtumattoman ihmisen roolissa hän on loistava.
Erikoistehosteet ovat edeltäjäänsä verrattuna aivan eri sarjassa, mutta Mark White valtavine työryhmineen ei saa aikaan [I]magiaa[/I] jonka Ray Harryhausen loi. Joka tapauksessa mukana on näyttävän suuria miljöitä, valtava tulva, pegasos, jättiläisskorpioneja myös käytännön juhtina ja valtava meripeto kraken. Medusa on elokuvan taiteellinen ja tekninen kohokohta: Natalia Vodianovan kauneus antaa hyytävän kontrastin uhreillaan sadistisesti leikittelevälle hirviölle joka tuntee monia konsteja tappaa ja käyttää niitä kaikkia pihistelemättä eikä Medusa todellakaan anna päätään hyvällä. Jason Flemyng on enemmänkin meikillä luotu peto ja sellaisena toimiva mörkö mikä mielellään murtaa ruumiinosia.
Kuten edeltäjänsä, [I]Titaanien taistelu[/I] ei ole muuta kuin erikoistehosteisiin perustuva spektaakkeli, mutta ilman edeltäjänsä maagista charmia. Onneksi mukana on hienoja kohtauksia ja nautinnollisen ylinäyteltyjä olympialaisia, joten viihdearvo on kohdillaan. Kaikki mikä edeltäjässä oli hyvää miinus [I]taika[/I].
