Hypnoottinen The Lighthouse kertoo kahdesta majakanvartijasta (Robert Pattinson, Willem Dafoe) syrjäisellä ja mystisellä Uuden-Englannin saarella 1890-luvulla.
Arviot
Majakan lumoissa
on tämän hetken mielenkiintoisimpia ohjaajia. Pitkällä esikoiselokuvallaan mies nousi kertaheitolla lupaavimpien uusien ohjaajien joukkoon. Elokuvaa hallitsi pitkään ja piinavaan tehokkaasti viritetty tunnelma aikakaudelta jolloin toisilleen läheiset ihmiset kääntyivät toisiaan vastaan tuntemattoman vaaran pelossa. The Vvitch sijoittuu Uuteen-Englantiin 1630-luvulle ja Eggersin uutuus, taas 1890-luvulle ja samalle maaperälle. Entinen ja ikääntynyt merikarhu Thomas Wake () sekä nuorempi […]
Syvä sukellus hulluuteen
Vuonna 2015 mies nimeltään Robert Eggers toi meille kauhuelokuvan, joka tulisi jakamaan mielipiteitä, The Witch, tai The VVitch: A New-England Folktale. Mutta Eggers olikin vasta lämmittelemässä, sillä seuraavaksi, nyt vuonna 2019, yhdessä A24-studion kanssa, hän tuo meille nähtäväksi The Lighthousen. Thomas Wake ja Ephraim Winslow saapuvat majakanvartijoiksi salaperäiselle pläntille keskellä merta. Kummallisuudet alkavat, kun laiva […]
Kommenttien selaus
Robert Eggers on kyllä nykyhetken mielenkiintoisimpia elokuvaohjaajia. Jo miehen debyyttielokuva The Witch oli ihan mieletön teos, eikä The Lighthouse jää juurikaan jälkeen tuohon verrattaessa. Siinä missä The Witch oli ehkä puhtaampi kauhuelokuva, The Lighthouse on enemmänkin psykologinen jännäri joka rakentuu täysin kahden hahmon varaan. Nimensä mukaisesti ollaan syrjäisellä majakalla, myrskyn yllättäessä vieläpä jumissa. Pääosakaksikko Robert Pattinson ja Willem Dafoe vetää kyllä niin kouriintuntuvat ja sanoisinko likaiset roolisuoritukset, ettei tätä näiden koohotusta voi kuin ihailla. Elokuva sukeltaa pää edellä suoraan sellaisen klaustrofobisen, viinahien ja kusen hajuisen juoppohulluuskohtauksen syövereihin. Ilmassa leijuu koko ajan uhkaava tunnelma ja jänniteruuvia kiristetään maltillisen taidokkaasti. Mukana on myös mustaa huumoria joka itseasiassa loistaa hienosti pienistä hetkistä ja naurattaa kaiken sen synkkyyden keskellä mitä elokuvalla on muuten tarjota. Synkkyydestä päästäänkin siihen, että tätä leffaa todellakin palvelee mustavalkoisuus. Majakan pimeät kolkat tuntuvat erityisen ahdistavilta ja kirkkaat valot puolestaan tulee silmille jotenkin tehokkaammin, mikä tukee muutamaakin pimeyden ja valon kohtaamista kuvaavaa hetkeä elokuvassa tosi hyvin. Elokuva sekoittelee vielä tuohon kahden hahmon sisimmän tutkimisen ympärille ison annoksen merimiesmyyttejä ja kuvastoa joka toimii aivan älyttömän hienosti. Tähän päälle vielä Willem Dafoen pitkät merikirousmonologit on kuin kirsikka kakun päälle, jos tämmöisestä meiningistä tykkää.
Neljän tähden päälle on pakko aivan elokuvan viimeisten kuvien ansiosta laittaa vielä puolikas. Upea teos.
Kommenttien selaus