Suicide Squad

(2016)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Suicide Squad
Genret:
Maat:
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat: ,
Alkuperäinen nimi:Suicide Squad
Valmistusvuosi:2016
Pituus:123 min
Pisteytyksiä: 163
Tarkka arvio: 2.42

Tuntuu hyvältä olla paha. Kokoa tiimi maailman vaarallisimmista, vankilaan teljetyistä superpahiksista, varusta heidät järjettömän kokoisella valtion kustantamalla asearsenaalilla, ja lähetä heidät peittoamaan tuntematon, ylivoimainen vihollinen.

USA:n tiedustelun virkamies Amanda Waller on päättänyt, että tehtävän voi hoitaa vain salassa koottu, sekalainen ryhmä halveksittavia yksilöitä, joilla ei ole juurikaan hävittävää. Kun Suicide Squadin jäsenet tajuavat, ettei heidän edes oleteta onnistuvan, ryhmän jäsenten täytyy päättää, ovatko he valmiita kuolemaan yrittäessään vai pelastaako jokainen vain oman nahkansa.

Arviot

Vuoden huonoin superantisankarielokuva

Jos Suicide Squad keskittyisi supersankarien ympärille, se veisi vaivatta X-Men: Apocalypselta kyseenalaisen kunnian vuoden surkeimpana lajityypin elokuvana. Laiha lohtu on herkullinen ylösalaisin käännetty asetelma, josta olisi pitänyt saada valtavan paljon enemmän irti. Kokonaisuutena elokuvasta huokuu vaikutelma, kuin sen tuotannossa olisi ollut jotain pahasti vialla. Joukko toinen toistaan sekopäisempiä erikoiskyvyillä ja supervoimilla varustettuja rikollisia aiotaan koota […]

Arvosteltu: 06.08.2016

Jos ei vuoden paras supersankarielokuva niin ainakin coolein.

Eletään aikaa The Dawn of Justicen jälkeen. Superman on menehtynyt ja maailma on hälytystilassa meta-ihmisten muodostaman uhan vuoksi. Superman jakoi samat arvot kuin sivistynyt yhteiskunta ja suojeli sitä, mutta mitä jos seuraava meta-ihminen, jonka ihmiskunta kohtaa onkin toista maata ja on uhka ja hyökkää ihmisiä vastaan? Amanda Waller on tiedostanut tämän ja ymmärtää että meta-ihmistä […]

Arvosteltu: 07.08.2016

Melkoisen onnetonta sekoilua alusta loppuun.

On kai niitä henkilökohtaisesti mielekkäämpiäkin elokuvia arvostella kuin . Ei siksi, että kyseessä olisi mitään kovin ihmellinen taideteos, vaan koska en ole katsonut ainuttakaan supersankarielokuvaa sitten :sen enkä siksi ole ollenkaan kartalla tarinan universumin suhteen, vaikka siis sarjakuvia -myös DC:n ja Vertigon- ahkerasti luenkin. Hollywoodilla on vain paha tapa suoraviivaistaa ja silotella lennokkaampiakin tarinoita omaan […]

Arvosteltu: 14.08.2016

Margot Robbie on parasta koko elokuvassa!

Valtio miettii miten voisi valmistautua siihen, jos seuraava Teräsmies onkin paha. Amanda Wallerilla on tähän suunnitelma ja hän tahtoo koota ryhmän maailman vaarallisimmista rikollisista, jotka pystyvät hyvään. Pian tämä ryhmä otetaan käyttöön, kun Enchantress aikoo vallata maailman. Kävin vuonna 2016 katsomassa Suicide Squadin isosiskoni kanssa elokuvateatterissa ja odotukset olivat erittäin korkealla. Vaikka Batman V Superman […]

Arvosteltu: 09.04.2017

Kommentit & Pisteytykset

shinji
Termis85
leopets
Herman Tottooro
heinomi3
Villetys
Jokemyllymaki@gmail.com
monetta89
Anty
Also Starring
Niklas K.
naamio tyyppi
Addeh

Lisää luettavaa