En ole sitten kirjoittanut mitään arvosteluita kolmeen kuukauteen. Oho, mitäs tässä näin kävi? Yleensä, kun luetaan listauksia maailman parhaimmista elokuvista, ensimmäisenä näkyy Kummisetä. Kyseistä leffaa arvostetaan ympäri maailmaa ja monien leffafanien ja -kriitikkojen suosikki. Tekstissä ei juurikaan ole paljastavia spoilereita, mutta jos et ole nähnyt, suosittelen katsomaan ensin. Ennen kun arvioidaan kaikkien aikojen mafiakuvausta, on hyvä hypätä hieman leffan taustoihin. Tutkitaan, miten elokuvahistorian mestariteos syntyi ja miten ongelmallinen prosessi tuotanto oli.
30-luvulta alkaen tehtiin hurjaa vauhtia gangsterielokuvia, joissa pääosassa saattoi keinua Humphrey Bogart tai James Gagney. Oli Angels with Dirty Faces, The Roaring Twenties, Scarface, Little Ceasar, The Doorway to Hell ja lukuisia muita. Tässä vaiheessa mafiaelokuvat olivat vielä vaiheessa, sillä niissä ei juuri kuvattu todellisempaa tai syvällisempää puolta gangstereista ja mafiosoista. Mario Puzon kirjoittama Kummisetä-kirja omasi erilaien näkökulman mafiaan ja kertoi enemmänkin perheyrityksestä. Mukana oli syvällisyyttä, ”pahojen” hahmojen ymmärrettävät motiivit ja kunniallisia opetuksia. Jo ennen novellin julkaisua Paramount osti oikeudet kyseiseen kirjaan. Ohjaajaksi harkittiin muunmuassa spaghettiwesternien isäää, Sergio Leonea. Tämä kuitenkin kieläytyi, sillä omasi oman sunnitelman gangsterielokuvaksi, joka onkin sitten toinen tarina… Lopulta ohjaajaksi pestattiin Francis Ford Coppola, joka suostui hoitamaan homman raha-asioiden vuoksi.
Ohjaajalla ja tuotantoyhtiöllä oli alusta asti riitoja elokuvan tuotannossa. Heillä oli eri näkemyksiä näyttelijävalinnoista leffan tyyliin. Lähes koko tuotannon ajan Paramount olisi halunnut vaihtaa Coppolan toiseen ohjaajaan, mutta Brando onneksi puolisti nuorta ohjaajaa. Ongelmat jatkuivat liittyen New Yorkin Little Italyn alamaailmaan. Paramount yritti siirtää kuvaamista muualle, mutta Coppola ei suostunut tähän. Amerikanitalialaiset närkästyivät leffasta, sillä pitävät sitä stereotypioivana heitä kohtaan. Yksi elokuvan tekemistä vastustava oli Joseph Colombo, mafiapomo. Tuottajaa alettiin uhkailemaan ja tuotantoa sabotoitiin. Lopulta tuotantoyhtiö ja paikallinen mafia järjestivät sopimuksen, jotta kumpikin osapuoli olisi tyytyväinen. Amerikanitalialaisten oikeuksia puolustava Colombon mafiaperhe muokkasi käsikirjoitusta hieman ja tuotantoryhmä sai jatkaa leffan tekemistä. Ja kuten tiedätte, leffa oli menestys. Mafian jäsenille jopa järjestettiin aivan oma näytös ja he hyväksyivät sen. Ja tämä vain kasvatti leffan suosiota. 11 Oscar-ehdokkuutta ja 3 voittoa.
Corleonen on yksi viidestä New Yorkin hallitsevista mafiaperheistä. Vain tämä suku on onnistunut pitämään vahvan asemansa vuosien varrella. Perhettä johtaa Don Vito Corleone. Hänen lapsensa ovat, Michael, Sonny, Fredo, Tom ja Connie. Seuraamme perheen elämää Toisen maailmansodan jälkeisessä maailmassa, ”Kummisedän” suuren rikollisimperiumin havittelua ja mafioiden nahistelua keskenään.
Paramount ei alunperin halunnut Al Pacinoa Michaelin rooliin, mutta Coppola sai näyttelijän mukaan leffaan. Michaelin tarina on upea. Aluksi liittyminen perheen bisneksiin olisi hänen viimeinen tekonsa, mutta omasta tahdostaan huolimatta hänet vedetään alamaailmaan. Michael huomaa, että hänessä on yllättävän paljon samaa kuin isässään, mutta ehkä vielä pahemmin. Pacino tekee nyt jo upean suorituksen, mutta kasvattaa panoksiaan jatko-osassa. Kohtaus, jossa Michael kokoontuu ravintolassa ja käy hakemassa vessasta aseen on yksi leffan parhain kohtaus. Hän jää istumaan tuolilleen ja on poissaoleva. Hän miettii, miettii ja miettii. Vaikka joka kerta tietää loppuratkaisun, se pitää otteesaan erinomaisesti. Junaraiteiden nirskuva ääni kuvastaa Michaelin fiilistä juuri sinä hetkellä.
Marlon Brando tekee elämänsä suorituksen. Hänen suussaan olleet hammastuki ja käheä ääni sinetöivät sen mestarilliseksi. Miehen suorituksesta kertoo jo sen verran, että New Yorkin vaikutusvaltaisin pomo, Carlo Gambino näytti vihreää valoa Brandolle. Mukana roikkuu myös James Caan, Robert Duvall, Diane Keaton, John Cazale ja myöhemmin Rocky-leffoista tunnetuksi tullut Talia Shire. Ilman heitä leiffa ei toimisi. Upeita näyttelijöitä kaikki. Caan esittää hieman levottomampaa, mutta sisimmässään pehmeää hahmoa. Duvallin esittämä Hagen on adoptoitu Corleonen perheeseen.
Alku on kaunis, mutta synkkä. Pitkät otokset pitävät jännitystä Varjot ja hämärät pinnat tuovat leffaan lisää syvyyttä ja ruokkivat hahmoja, kertoen heistä. Kuva, varjot, musiikki ja hahmot tekevät korvaamatonta yhteistyötä, joka pistää leffan kulkemaan kuin rasvattu. Vaikka rakastankin Coppolan upeaa tummansävyistä ja kaunista visiota, voin vain kuvitella minkälainen elokuva olisi ollut Leonen ohjaamana. Kenties siinä ei olisi tällöin ollut samaa loistoa tai sitten Leone olisi onnistunut visualisoimaan ja kokoamaan leffasta vieläkin mestarillisimman teoksen. Tätä emme kuitenkaan koskaan saa selville. Pääasia, että näin tehtynä leffa on lähes täydellinen. Coppolalla ei ollut hauskaa kuvauksissa ja pelkäsi ohjaajan paikkansa puolesta, mutta onneksi tämä ei näy itse leffassa.
Leffa tasapainoittelee samojen ihmisten useiden puolien välillä. Vito Corleone on rakastettu perheenisä, mutta samalla armoton mafiapomo. Välillä hahmot nähdään viattomina uhreina, seuraavassa kohtauksessa he ovat kylmäverisiä tappajia.
Appelsiini merkitsee tässä saagassa väkivaltaa, joten olen lopettanut niiden syömisen kokonaan. No vitsi oli, tykkään vain enemmän banaaneista. Mukana on paljon improvisointia esimerkiksi Marlon Brandolta. Moni kohtauksissa on käsikirjoitettu vasta kuvausvaiheessa. Musiikin leffaan on säveltänyt Nino Rota. Säveltäjä ansaitsee suurta kunniaa, sillä on luonnut yhden elokuvahistorian tunnetuimmista ja tunnelmallisimmista tunnusmusiikeista ikinä. Mukaan hän otti vaikutteita aiemmasta sävellyksestään elokuvassa Fortunella – ruhtinatar laitakadulta.
Kummisetä on olisi hyvä katsastaa edes kerran elämässään. Sen lisäksi, että se yleissivistää sitä mitä ihmiset rakastavat, se on uraauurtava ja todella tärkeä vaikuttaja elokuvahistoriassa. Leffa pääsee omalla listallanikin ainakin kärkikolmikkoon ellei jopa ykköseksi. Jatko-osa on eeppisempi ja omaa omat hyvät puolet. Se voittaa ensimmäisen osan tietyissä kategorioissa, mutta tiukempana intensiivisenä pakettina Kummisetä vie voiton. Kolmas leffa on yleisesti tunnettu heikompana ja sitä se todella on. Siitä puuttuu maltillinen viehätys ja omaa paljon ongelmia. Yhdessä kolme elokuvaa kuitenkin muodostavat arvostettavan kokonaisuuden, joka tulee vaikuttamaan vielä useita sukupolvia.
