Martin Scorsesen sovitus Edith Whartonin romaanista ei ole ainoastaan haaste Scorseselle, vaan myös hänen pitkäaikaisille ihailijoilleen. Ne jotka odottavat näkevänsä tavallista Scorsesea saattavat pettyä. Mieheltä ollaan totuttu näkemään väkivaltaisia draamaelokuvia kuten Sudenpesä, Taksikuski ja Kuin raivo härkä, mutta tällä elokuvalla hän yllättää tekemällä pukudraamaa, joka on aistillinen aikakausi kuvaus 1800-luvun lopulta.
Viattomuuden aika on visuaalisesti upea, Scorsese luo hienosti uudelleen 1870-luvun New Yorkin. Kauniit yksityiskohdat ja loistelias puvustus ja lavastus ovat elokuvan vahvimpien lenkkien joukossa. Elokuvan kuvaus ja leikkauskin toimivat edukseen.
Mutta elokuvassa on kaksi olennaista riemuvoittoa: ensinnäkin, Daniel Day-Lewis antaa loistavan henkilökohtaisen suorituksen Newland Archerina. Hänen intensiivinen suhteensa Michelle Pfeifferin esittämän Ellen Olenskan kanssa säkenöi ruudussa ja Day-Lewis antaa elämän Newlandille miehenä, joka on jumissa kahden elämäntavan välissä – kapinoinnin ja sovinnaisuuden. Ja toiseksi, loistava ja viisas kerronta Joanne Woodwardilta tuo oikeaa syvyyttä tähän yhteiskunnalliseen draamaan. Mielestäni kerronnan käyttö pelastaa tämän elokuvan vain olemasta ”pukudraama”, joka korostaisi vain sen visuaalisia hienouksia kuin tarinaa itsessään. Woodwardin ääni antaa elokuvalle jälkikaiun ja syvyyden yhteiskunnalliseen asiayhteyteen.
Näytteleminen on tässä elokuvassa monivivahteista. Michelle Pfeifferin suoritus ”ilkeänä” kreivitär Olenskana on syvä ja hauras. Pfeiffer on erinomainen. En seuraa hänen töitään mutta useimmiten, kun näen hänen elokuviaan hän on loistava. Sen mitä tiedän, mielestäni tämä on hänen paras suorituksensa. Winona Ryder alinäyttelee hyväsydämistä Mayta maltillisesti sekä on aito, ja lisää hieman tervetullutta koppavuuden piirteitä hahmoonsa.
Sivuosakaarti on hyvin valittu ja edustava se onkin, kun mukana on Geraldine Chaplin, Richard E. Grant, Miriam Margoyles ja Sian Phillips. Mutta Margoyles ja Phillips nousevat tästä joukosta esiin parhaiten, seurapiirielämän valveutuneina matriarkkoina.
Scorsese on todistanut pystyvänsä hallitsemaan aistikasta, tunteikasta romanttista draamaa. Jotkut sanovat, että tämä olisi Scorsesen huonoimpia, päinvastoin! Tämä erottuu herran filmografiassa edukseen poikkeuksena monista raaoista draamaelokuvistaan.
nimimerkki: Mara
