Vaikka leffa on käsikirjoitukseltaan hieman torso, niin tunnelman Balagueró on saanut viritettyä repsottavien juonitukipuidenkin varaan erinomaisesti.

16.5.2008 10:40

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Darkness
Valmistusvuosi:2002
Pituus:102 min

Muutto toiseen maahan on haaste perheelle kuin perheelle – ja sitä hankalammaksi kokemus menee, mitä enemmän uudella asuinsijalla on valonarkoja salaisuuksia. Tämän saa tuta Espanjaan kotiutunut amerikkalaisperhe (yllättäen) amerikkalaisespanjalaisessa yhteistyössä nimeltä Darkness.

Darkness-nimisen leffan ei tietenkään pitäisi pystyä yllättämään ainakaan synkkyydellään, mutta niin vain varjot osoittautuvat mainettaan tummemmiksi. Ja kyse on nimenomaan tarinan valitseman suunnan väristä, ei niinkään kokonaisuuden jämptiydestä. Jaume Balaguerólla nimittäin on kirjoittaessa ollut visioita ehkä liiaksikin, puhumattakaan kunnianhimosta. Tarina rakoilee.

Darkness yrittää yhdistellä useampaa klassikkoasemaa tottelevaa kauhupätkää muodostaakseen oman saatanallisen salajuonensa, joka pohjaa mm. egyptiläisiin vanhoihin uskomuksiin. Tapahtumapaikka on kuin suoraan Hohdosta, samaa leffaa edustaa myös perheenpään terveyden huojuminen uudessa ympäristössä, joskin tämä ”torrancemaisuus” selitetään pätevästi. Yhtä pätevästi ei perustella elokuvan mahtipontiseen mittakaavaan kasvavaa pääjuonta, joka linkittyy neljänkymmenen vuoden takaiseen kauhunäytelmään. Osansa kumartelusta/plagioinnista saa myös Ennustuksen 666-henkinen jäätävyys.

Olkoonkin, että Darkness – Pimeys on siis käsikirjoitukseltaan hieman torso, niin tunnelman Balagueró on saanut viritettyä repsottavien juonitukipuidenkin varaan. Maissilasten promokuvilta (offtopic: ko. leffasarjassa hienointahan ovat synkät promokuvat ja leffankannet, eikä niinkään b-sisältö) vaikuttavat otteet hämärässä vaanivista murhatuista lapsista sykäyttävät yllättävän paljon ja muutenkin esimerkiksi Shyamalanin leffoista tuttu harras ja tiheä jännityksen ilmapiiri on läsnä. Shyamalanin mainitseminen tarkoittaa toki myös sitä, että elokuvassa on paljon hidasta valuntaa kohti twistahtavan pimeää loppuratkaisua, ja moni karttanee leffaa jo tämän vuoksi.

Vähälle huomiolle jäänyt trilleripätkä joka tapauksessa jättää positiivisen mielen. Motiivittomalta vaikuttavaa meno paikoin on, mutta mukaansatempaavaa. Tomb Raiderista tuttu Iain Glen skitsoilee mukavasti ja Anna Paquinissa on jotakin sympaattista voimaa, jota monista silotellummista ja Botoxin voimalla kulkevista Holly-tytsyistä ei löydy. Olisiko se sitten sitä kuulua naapurintyttöyttä… Ainakin tässä umpisynkkyydessä moinen puree hyvin.

Arvosteltu: 16.05.2008

Lisää luettavaa