and says his prayers by night,
may become a wolf when the wolfbane blooms
and the autumn moon is bright.”
Jep, kun sama runonpätkä kajahtaa ilmoille leffan aikana peräti kolmesti, niin on kai siinä sitten jotakin mystistä. Vähän samaa henkeä kuin usvaisissa soissa ja hautakivien mustavalko-otoksissa. Niitäkin riittää The Wolf Manissa kylliksi.
The Wolf Man edustaa Universalin 40-luvun kauhua aidoimmillaan. Vaikka kauhugenre kääntyikin alamäkeen pian Pearl Harborin iskujen jälkeen ja leffan julkaisu vieläpä osui kyseiselle dramaattiselle viikolle joulukuussa 1941, niin teos ehti ennen alamäkeä.
Mysteerejä huoletta sotkeva elokuva ansaitsee kunniamaininnan siitä, että se onnistuu välttämään melkein kokonaan wanhojen kauhisten perusongelman eli sen, että intensiteetin kasvaessa, aikalaisen draamanäyttelyn, nykyisin yksinkertaisesti ylinäyttelyn, määrä, suorastaan räjähtää käsiin. Nyt niitä huumorintäyteisiä hetkiä on aika vähän, joskin Lon Chaney jr:n tuntikausia vaatinut susimaskeeraus saa hänet näyttämään pahasti vain miekkoselta, joka epätoivoisesti kasvattaa afroa ja pulkkareita.
Leffan alussa mystisyys on kaukana, itse asiassa se rakentaa vahvasti pohjaa tulevalle ja esittää jopa Lon Chaney juniorin kaukoputkitirkistelijänä! Vakoilun kohteena on, kas, ei Ferrari, vaan 40-luvun Miss Queen of the Screamers eli Evelyn Ankers. Muista rooleista löytyvät niin ajan suurnäyttelijä Claude Rains Talbotin suvun mahtimiehenä kuin hetkeksi vampyyrinviitastaan luopunut Bela Lugosi mustalaispovaajana.
The Wolf Man on enemmän surumielinen kuin pelottava tai järkyttävä. Lon Chaney saa yllättävänkin paljon pelkoa esiin hahmostaan (huom. siis ihmishetkinä, ei sutena), jos vaikka verrataan aikalaisiin Frankenstein-räpistelyihin. Onkin sääli, että Lon joutuu yhdessä kohtauksessa kauhistelemaan rintaansa ilmestynyttä pahaa enteilevää tähtösen kuvaa. Isänsä varjoissa epätoivoisesti tähteyttä etsineen ja lopulta pulloon tarttuneen miehen kohdalla se on vain jotenkin niin ironista.
Itse elokuva on vahvaa vanhaa kerrontaa, vaikka partaterää kovasti kaipaava öinen hirviönkuvatus onkin sen heikoin linkki.
