Hobitti – Odottamaton matka aloittaa uuden pitkän seikkailun Keski-Maassa Taru Sormusten Herrasta -trilogiasta tutun Bilbo Bagginsin (Martin Freeman/Ian Holm) matkassa. Paljon ylipitkäksi, laahaavaksi ja tylsähköksi kehuttu Hobitti ei loppujen lopuksi kuitenkaan petä fanejaan ja nauttiikin täten ehkä kriitikoiden keskuudessa hieman aliarvostetun elokuvan asemaa. Mikäli piti LOTR-trilogiasta, niin tuskin tulee pettymään Hobittiinkaan. Elokuva nimittäin jatkaa aika pitkälti samoilla linjoilla, tuoden mukaan kuitenkin reippaasti uutta mielenkiintoista tarinantynkää, hahmoja, maisemaa ja sen sellaista. Omassa arvostelussani olen siis katsonut elokuvasta 3D-version, joka on kuvattu 48 FPS:ssänä. Tuota voi verranoillistaa siihen, että tavallinen elokuva on usein kuvattu 24 FPS:ssänä ja kotikameralla kuvatut videopätkät tietääkseni pääosin 30 FPS:ssänä. Elikäs kaksinkerroin tulee kuvaruutuja sekunnissa normaaliin elokuvaan verrattuna. Osa on kritisoinut tämän tekevän elokuvan sitcom-sarjojen näköiseksi, mutta omasta mielestäni se lähinnä auttaa 3D-tekniikkaa ja tekee elokuvasta muutenkin hieman selkeämmän ja kauniimman.
Tapahtumathan luonnollisesti sijoittuvat aikaan ennen LOTR-trilogian tapahtumia. Seikkailu alkaa Hobittien kylän, Konnun kulmilta. Gandalf (Ian McKellen) etsii neljättätoista jäsentä pieneen seikkailuunsa. Hän päätyy valitsemaan viimeisen retkeläisen kotikulmilla rauhallisesta ja yksinäisestä elämästä nauttivasta Bilbo Bagginsista (Martin Freeman). Pienellä hobitilla ei tunnu olevaan mitään erikoista taitoa, voimaa, saatika intoa lähteä kohti tuntematonta. Bilbo ei mielellään jättäisi mukavaa elämäänsä jälkeensä liittyen kodittomien dwarfien ja Gandalfin keskuuteen unohtumattomaan seikkailuun. Epäröinnin jälkeen päättää nuori Baggins kuitenkin lähteä Thorin (Richard Armitage) johtaman dwarf-joukkion ja Gandalfin matkaan kohti unohtumatonta ja pitkää seikkailua.
Ensimmäinen pelko, joka itseeni iski Hobitti-elokuvasta kuultuani oli se, että siitä tulisi liian samanlainen kuin Taru Sormusten Herrasta -trilogiasta. Ettei ohjaaja Peter Jackson olisi keksinyt mukaan mitään uutta, vaan toistaisi lähinnä samaa vanhaa. Kuinka jatkaa menestyksekästä trilogiaa samoilla linjoilla, mutta uusilla kuvioilla, niin että katsojakunta viihtyy läpi uuden pitkän trilogian? Hobittihan on kirjana huomattavasti LOTR-trilogiaa lyhyempi ja täten monia onkin ihmetyttänyt päätös esittää Hobitti myös kolmessa osassa ja ainakin ensimmäisen osan ollessa lähes kolmituntinen on pitkästyttävyyden riski suuri. Mutta kuinkas kävikään. Niin taitavan ohjaajan, kuin Peter Jacksonin käsissä muodostuu Hobitista loppujen lopuksi hyvin viihdyttävä ja visuaalisesti erittäin kaunis mestariteos.
Hobitti viedään visuaalisesti aivan uudelle tasolle. Maisemissa mukaan tuodaan mm. hyvin kaunista dwarfien vuorta, peikkojen metsää ja syvyyksissä piilevää hiisien kotikoloa. Muunmuassa jättimäisten kivihirviöiden taisto vuorten keskellä on häkellyttävän taidokkaasti kuvattua toimintaa. Kuten elokuva muutenkin. Kameratyöskentely on kauttaaltaan A-luokkaa ja tästä johtuen 3D on paikallaan. Hiisien kotikolossa karkuun juoksevien ja vastaan taistelevien dwarfien seuraaminen kameralla kuin vuoristoradan raiteita vie kolmiulotteisuuden uusille linjoille ja veti ainakin itseni täysin uppoutuneena mukaan päätä huimaavaan takaa-ajoon. Hobitti on yksi harvoista nykypäivän elokuvista, jossa kolmiulotteisuutta on oikeasti käytetty taidokkaasti. 48 FPS tekee kolmiulotteisuudesta huomattavasti selkeämpää, eikä tämä täten rasita silmiä lainkaan. Kehuissa yleensä ei sovi myöskään unohtaa koskettavaa taustamusiikkia ja taidokasta kylmiä väreitä nostattavaa dwarfien laulua.
Tarina itsessään ei etene kovinkaan pitkälle, käsittääkseni hieman alle kirjan puolivälin, mutta silti kolmituntiseen elokuvaan on saatu mukaan yhtä jos toistakin tapahtumaa ja mielenkiintoista hahmoa. Seikkailulta ei pitkiksi ajoiksi pysähdytä ja täten luvassa onkin unohtumatonta ja vauhdikasta menoa alusta loppuun. Dialogiin ja elokuvaan itsessään on upotettu runsaasti huumoria. On tilannekomiikkaa ja hauskaa hahmojen välistä sanailua. Hobitti on huomattavasti Taru Sormusten Herrasta -elokuvia huumoripainotteisempi. Tämä toimii hyvin, sillä dwarfeja kuvataan usein hieman hölmöiksi, hassuiksi ja omalaatusiksi hepuiksi. Bilbon yritys pysyä vakavasti otettavana hobittina hölmöjen tien päällä -elämään tottuneiden dwarfien keskellä ja siitä johtuvia kommelluksia on hauska seurata. Toimivasta huumorista toki myös suurkiitos taidokkaalle näyttelijäkaartille.
Uusia hahmoja elokuvassa on sen verran monta, että kolmessa tunnissa ei keretä jokaista kunnolla esittelemään. Pääosin kolmestatoista dwarfista mieleen jäävät nimet, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Yksi mieleen jääneistä on joukon johtaja, Thorin. Thorinia näyttelee karismaattinen ja urhoollinen Richard Armitage. Mies on itselleni entuudestaan tuntematon näyttelijä, mutta tekee varsin lupaavan suorituksen joukon johtajana. Hänen karismansa luo hahmolle uskottavuutta johtajan asemassa, enkä olisi hahmoista osannut valita joukolle parempaa johtajaa. Joukkion nuorempiin dwarfeihin lukeutuvat Kili (Aidan Turner) ja Fili (Dean O’Gorman) muistuttavat olemukseltaan paljon LOTR-trilogian Merryä ja Pippiniä. Vaikka elokuva ei paljoa keskitykkään heihin, luo kaksikko kuitenkin omalla kemiallaan varsin hauskaa menoa. Kuten koko dwarf-joukko kokonaisuudessaan. Martin Freeman, joka tulkitsee itse Bilbo Bagginsia on suorastaan loistokas valinta ko. rooliin. Miehen olemus on juuri sopivan hobittimainen. Eleet ja ilmeet kertovat selkeästi, mutta hauskasti pienen hobitin tuntemuksista ja ajatuksista. Tämä käy ilmi mm. Bilbon ja LOTR-trilogiasta tutun Klonkun (Andy Serkis) välisessä pienessä arvuuttelupelissä vuorten uumenissa. Aiemmista elokuvista mukana pyörivät myös tutut Gandalf (Ian McKellen), Elrond (Hugo Weaving), Galadriel (Cate Blanchett), Saruman (Christopher Lee) ja vanhempi Bilbo (Ian Holm) ja Frodo (Elijah Wood) pienissä flashbackeissä.
Mitäs elokuvasta siis jäi käteen? Itselleni ainakin unohtumaton elämys kauniissa maisemissa. Runsaasti hauskoja kohtauksia, taidokkaasti kuvattua vauhdikasta menoa. Hyvin toimivaa 3D-tekniikkaa ja kerrassaan mieltä lämmittävä, kylmiäväreitä nostattava suuri seikkailu, joka nappaa mukaansa alkumetreiltä lähtien. Elokuvaa voi lämpimästi suositella aiempien Taru Sormusten Herrasta -elokuvien ystäville, mutta myös muille laadukkaista seikkailuelokuvista pitäville tai hyvin tehtyä 3D-elokuvaa metsästäville hepuille.
