Toimiva sovitus erinomaisesta sarjakuvasta.

12.3.2010 22:46

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Watchmen
Valmistusvuosi:2009
Pituus:163 min

Entinen supersankari ja hallituksen kovanaama Edward Blake (Jeffrey Dean Morgan), joka tunnettiin nimellä Koomikko kuolee murhan uhrina. Päivämäärä on lokakuun 12. päivä 1985. Kuusi vuotta naamioitujen supersankarien – tai paremmin sanoen naamioitujen lainsuojattomien rikoksenestäjien kriminalisoinnin jälkeen. Yksi heistä, se kaikista kovaotteisin, Rorschach (Jackie Earle Haley) kiinnostuu tapauksesta ja alkaa tutkia sitä sosiopaatin itsepintaisuudella. Joku näyttää tähtäävän entisiä supersankareita. Jotkut heistä tulivat julkisesti näkyviin ja jotkut taas livahtivat näkymättömiin, mutta joku heitä haluaa hengiltä ja taloudellisesti menestyksekkäimmän, salanimeä Ozymandias käyttäneen Adrian Veidtin (Matthew Goode) murhayritys näyttää vahvistavan Rorschachin epäilyt. Koska poliisisuojelusta on lainsuojattomien naamioveikkojen vaikea hakea on vanhentuneiden, mutta yhä kovien supersankarien kaivettava trikoot ja ihmelaitteet naftaliinista ja pistettävä kova kovaa vastaan.

Alan Moore on sarjakuvan varajeesus. Nerokas käsikirjoittaja joka hallitsee taidemuodon hienoimmatkin nyanssit ja kirjoittaa vakavia, tummasävyisiä kertomuksia. Kulttiteoksen [I]Watchmen[/I] oikeudet loikkivat pitkään taholta toiselle kunnes päätyivät toistamiseen Warner Brosille joka delegoi Zack Snyderin ohjaamaan. Lopputulos on pituudellaan eeppinen supersankarielokuva. Mukana on lähes kaikki supersankarigenren henkilökliseet, mutta Moore käsittelee niitä hienovaraisesti parodioiden. Painotan Mooren alkutekstin osuutta, sillä sovitustyö on hyvin hienovaraista muotokäännöstä. Mukana on paitsi katuojatasoa remuava, ehdoton, armoton, kompromissiton, itsepintainen ja kokonaan alter egonsa omaksunut hylkiö Rorschach myös rikas nolla Daniel Dreiberg (Patrick Wilson) joka omaksui salanimensä Yöpöllö eläköityneeltä supersankari Hollis Masonilta (Stephen McHattie) ja jonka toiminta on täysin hienojen laitteiden varassa. Silkkiaaveen (Malin Akerman), Laurie Jupiterin kohdalla kyseessä on äidiltä (Carla Cugino) peritty virka kiiltävine lateksiasuineen ilman naamiota ja nimellä Tohtori Manhattan (Billy Crudup) tunnettu ja pelätty Jon Osterman on ihan oma lukunsa – hän on sanan kaikissa merkityksissä jumala ja valitettavasti jumala ei näe asioita samoin kuin ihminen.

Mooren sarjakuva kääntyy elokuvaksi suuremmin nikottelematta ja sävyä ei ole siloiteltu yhtään. Luut rutisevat hajalle, veri roiskuu ja tunnelma on muutenkin asianomaisen tyly. Juonta ja käänteitä on runsaasti ja takaumilla rakennetaan maailmankuvaa, joskin se jää alkuteokseen verrattuna harmillisen ohueksi. Erityisenä heikkoutena onkin varsinaisen kunnollisen roiston puuttuminen, joskin hyvän roiston puute ei haittaa sankarien ollessa toimivan epätäydellisiä.

Billy Crudup on ehkä hurjasti efektimaskattu, mutta pehmeä ääni luo hermostuttavan kokonaisuuden ja hänen kohdallaan Moore väläyttää myös supervoimien perverssipotentiaalia, mikä ei ole suinkaan vähäinen. Patrick Wilsonin suoritus Yöpöllönä on juurikin osoitus näiden ”sankareiden” onttoudesta ja jossain määrin myös hulluudesta, mutta hänen kohdalla se hulluus on siedettävän rajojen sisäpuolella. Stephen McHattie vanhana Yöpöllönä antaa supersankareille olemassaolon oikeutuksen ja hänen avullaan väläytetään myös niitä superroistoja jotka ovat suorastaan naurettavia. Malin Akermanin tehtävä uran pakkolopetuksen jälkeen oli pääasiassa pitää elävä ydinpommi inhimillisessä kontaktissa ja jää varsin ohueksi hahmoksi. Carla Cugino tämän jotenkin outona äitinä on kuitenkin huomattavasti elävämpi hahmo ja tuo perspektiiviä kokonaisuuteen. Matthew Gooden suoritus Adrian Veidtinä on jokseenkin lattea, mutta toimiva.

Varsinaisen pankin kuitenkin räjäyttää, jyrää ja kaappaa Jackie Earle Haley lyhyesti sanoen psykona Rorschachina jonka menetelmät eivät ole tieteelliset, mutta ne ovat tehokkaat ja hän on nähnyt pahimman mihin ihmiskunta pystyy. On olemassa hyvä ja paha ja pahaa on rankaistava ja edes armageddon ei sitä saa estää. Kliseisen rohiseva ääni on kruunu supertylylle olemukselle ja siviiliminä on ruma retale. Kuitenkin Moore ja Snyder tajuavat että Rorschach on tarinan antisankari joten hänelle pitää antaa hyvittäviä piirteitä vaikka ilmi tuodaan myös hänen vastenmieliset piirteensä ja tapansa. Jeffrey Dean Morganin suoritus kuolleena Koomikkona osoittaa että kyseessä on täysimittainen psykopaatti ja rähinöitsijä, mutta hänenkin häijyydellä on rajansa.

Snyderin ohjatessa pääasiassa toimivaa, mutta Haleyn kiistatta kruunaamaa näyttelijäkaartia ei paljoa ehdi superroistoa kaivata sankarien ollessa parhaimmillaan nuuppia laiteleikkijöitä ja pahimmillaan mielisairaalakamaa. Rikkonaiset ihmishahmot ovat uskottavia ja vaikka henkilögalleria on laaja ei tarina missään vaiheessa hajoa tai repeile.

Pituus on komea ja henkilögalleria toimivan rikkonainen ja loppukin on katkeransuloinen, mutta sovitus jotenkin hukkaa Mooren voimakkaan taustatekstin ja jättää jäljelle vain miljöön ja tapahtumat. Verisyys ja loistava antisankari kuitenkin antaa kokonaisuudelle tarpeellista väkevyyttä makuun ja lopputulos on toimiva sovitus erinomaisesta sarjakuvasta, mutta mestariteos ei kyseessä ole.

Arvosteltu: 12.03.2010

Lisää luettavaa