Harva pystyy välttymään siltä ylistykseltä, jota Orson Wellesin ohjaamalle elokuvalle Citizen Kane (1941) myönnetään vuodesta toiseen kriitikoiden, ohjaajien ja miksei myös muun elokuvamaailman toimesta. Kysymyksessä onkin yksi kaikkien aikojen legendaarisimmista elokuvista historiassa, joten ei siis ole ihme että kyseisen elokuvan teosta tehtiin elokuva, joka kuvaa Wellesin toimia ohjaajana ja taistelua elokuvansa julkaisun puolesta. Elokuva pohjaa tositapahtumiin, mutta en kauppaisi sitä tarkkana dokumenttina aiheesta.
RKO 281 – ”Tapaus Citizen Kane” ei ole mielestäni kuitenkaan Orson Wellesin elämäkertaelokuva, vaikka se pyöriikin Liev Schreiberin esittämän Wellesin ympärillä. Elokuvan alussa nähdään Citizen Kanen ”News on the March”-osuudesta oppia ottanut uutispätkä, jossa katsojille esitellään Schreiberin esittämä Welles ja tämän tie Hollywoodiin. Kekseliäs kunnianosoitus klassikolle ja kieltämättä tehokas tapa aloittaa elokuva.
Illallisilla lehtikeisari William Randolph Hearstin (James Cromwell) kartanolla Welles ajautuu sanaharkkaan itse isännän kanssa ja keksii samalla aiheen elokuvaansa, jonka tekeminen vaatisi uhrauksia sen tekijöiltä. Welles päättää tehdä esikoiselokuvanaan kertomuksen mahtavasta lehtikeisarista ja tämän erikoisesta elämästä, pohjautuen löyhästi itse Hearstin ja tämän rakastajattaren Marion Daviesin (Melanie Griffith) elämään.
Olisin toivonut elokuvan kuvaavan itse elokuvan tekoa hiukan enemmän, sillä elokuvassa nähdään vain muutama mukava kohtaus Citizen Kanen kuvauksista. Kanen teko sujuu mutkitta, jos ei ongelmiksi lasketa sitä että Welles romuttaa kameran ja kuvaa yhtä ottoa lukusia kertoja. Todelliset ongelmat ilmaantuvat katkeran Hearstin taholta, joka päättää ruveta kampanjoimaan Wellesiä ja tämän elokuvaa vastaan, kun hänelle valkenee millaisen elokuvan herra Welles on ohjannut hänen elämänsä aineksia apuna käyttäen.
Näyttelijät tekevät tasavahvaa työtä, eikä erityistä moitetta ole kenenkään työskentelyssä. Elokuvan parhaista roolisuorituksista vastaavat mainio John Malkovich käsikirjoittaja Herman Mankiewictzina ja Roy Scheider RKO-studion edustaja George Schaeferina, miehenä joka antoi Wellesille luvan tehdä kyseisen elokuvan ja laittoi samalla oman nahkansa tulilinjalle. Molemmat tyypit ovat uskottavia ja rakastettavia hahmoja. Malkovichin esittämä Mankiewictz hoippuu alkoholismin partaalla ja on lopettanut vakituisen työskentelyn, eikä tulevaisuus näytä ollenkaan hyvältä, mutta Welles uskoo häneen ja palkkaa hänet käsikirjoittamaan Kanea. Mankiewictzin ja Wellesin välillä on ajoittain todella hauskaa dialogia.
Scheiderin hahmottama Schaefer on mies jolla on sydän paikallaan. Hän haluaisi tehdä hyvää tulosta elokuvateollisuudessa ja toki samalla mainioita elokuvia, vaarantamatta studiota ja sen työläisten työpaikkoja, jonkun Wellesin kaltaisen idealistin tekemän taide-elokuvan tähden. Silti hän ymmärtää Wellesin intohimoisuuden elokuvaa kohtaan ja tarvetta tehdä se, sekä julkaista tämä vaativa filmi joka asettaa studion ja myös Schaeferin oman tulevaisuuden elokuvabisneksen parissa vaakalaudalle.
Liev Scheiber ei ole yhtään hullumpi Orson Wellesinä, vaan ei ylistyksenkään aihetta löydy, joten todettakoon suorituksen olevan ihan menevä. Yritystä ja tarmoa Scheiberiltä kyllä löytyy ja muutamassa kohtauksessa hän pääseekin lähelle kunnon täysipainoista suoritusta. Todellinen Orson Welles oli valloittava ja karismaattinen persoona valkokankaalla, siispä ei ole ollenkaan ihmeteltävää jos Scheiber tuntuu aluksi aivan maailmaa näkemättömältä maitonaamalta tässä roolissa.
RKO 281 on äärimmäisen viihdyttävä elokuva kiinnostavasta aiheesta ja katsojalle on todellinen etu jos Citizen Kane sattuu olemaan sydäntä lähellä. Vaikka elokuva selvästikin on kunnianosoitus Wellesille ja hänen elokuvalleen, se ei sorru maalaamaan Hearstista mitään paatunutta rikollista miekkosta, vaan velkaantuneen ja ikääntyneen papparaisen, jota katsojan käy melkeinpä sääliksi.
Minuun tämä raina upposi täysillä ja en voi olla suosittelematta sitä. Tarjolla on älykästä viihdettä filmifriikeille.
nimimerkki: Poirotti
