Tarinalinja ja tyyli ovat niinkin osuvia, että uskaltaisin jopa väittää tämän olevan saagan rikkain ja pohdiskelevin osa.

Star Warsin esiosatrilogia päättyi elokuvaan Episodi III: Sithin Kosto, jolla oli kahden heikomman edeltäjän voimat harteillaan. Episodit I-II olivat vikatikkejä, jolloin meidän piti sietää Jar Jar Binksiä, epävakuuttavaa romanssia, Hayden Christensenia, kurjaa dialogia ja hidasta juonenkulkua. Mutta silti sellaiset pökäleet kuin v. 78 julkaistu TV-spesiaali Star Wars: The Holiday Special ja animaatiosarjan pilottijaksona toiminut elokuva Star Wars: The Clone Wars ovat olleet ainakin minulle suurempia häpeäpilkkuja saagan historiassa. Näistä kolmesta George Lucas keskittyi tähän osaan eniten ja fanit pitävät sitä esiosatrilogian parhaimpana. Miksi? Koska tässä osassa tehtiin koko saagan yhteenveto. Se on yksi hyvä syy, miksi Sithin Kosto on henkilökohtainen suosikkini näistä kuudesta elokuvasta. Tarinalinja ja tyyli ovat niinkin osuvia, että uskaltaisin jopa väittää tämän olevan saagan rikkain ja pohdiskelevin osa. Se ei vähennä arvostustani alkuperäisiä elokuvia kohtaan, mutta niissä ei ole tällaista tunnevoiman vyöryä. Vaikka edelliset kaksi osaa olivat hyvin virheellisiä, siihen liittyy sanonta ”Sinun kannattaa syödä vihanneksesi, jotta voit todella nauttia jälkiruoasta.”

Kuten aina, uusi episodi on hypännyt ajassa eteenpäin ja näyttää meille tämän tietyn jakson tämänhetkisen tilanteen. Tässä tapauksessa on kulunut kolme vuotta Episodi II:n ja III:n välillä, jolloin kloonisota on raivonnut. Isot kysymykset saivat vastauksen tässä osassa ja vaikka se on esiosa, mielenkiintoista on kaikki ne peruskysymykset Miten? ja Miksi? Miksi Anakin Skywalkerista tulee Darth Vader? Hänen rakastettunsa Padme kuolisi enneunen mukaan lapsisynnytykseen ja koska unet ennustivat hänen äitinsä kuoleman, hän ei sallisi tätä enää toistamiseen. Vaikka tämä on ydinkysymys, mikä ajoi Anakinia eteenpäin, vastauksesta tulee paljon monimutkaisempi. Miten Palpatine juonitteli itsensä keisariksi ja miten Imperiumin nousu sai alkunsa? Hyvin ovelasti. Miten Yoda ja Obi-Wan selvisivät tilanteesta? Omalla nokkeluudellaan.

Ensimmäiset puoli tuntia muistuttaa melkeinpä kevyemmän Star Warsin isoa kliimaksia. Se kaikki hupi ja vauhti on kiva vastakohta viimeiselle tunnille ja asettaa juonen nätisti loppuleffaa varten. Puolessa välissä keskitytään Anakinin dynamiikkaan muiden kanssa ja sen jälkeen pedataan viimeistä, liki täydellistä näytöstä, jota minä kutsun nimellä ”Diktatuurin nousu”. Siitä hetkestä tästä tulee saagan synkin, traagisin ja eeppisin elokuva, mikä asettaa entisestään teemoja tarinaan. Imperiumin Vastaisku on yhä saagan kypsin leffa ja hieno jatkumo siitä kuinka kapinallisille koittavat synkät ajat, mutta tämä on silti se parempi ja synkempi leffa. Sanon näin, koska se on mielestäni pelottavampi ajatus, että joku on ollut vuosikausia soluttautuneena vallan ytimessä aloittaakseen diktatuurisen valtakautensa.

Huono dialogi on yksi saagan muistettavimpia asioita. Lucas on dialogia paremmin ollut enemmän visuaalisen kuvankerronnan mestari ja siitä sarja muistetaan paremmin. Siksi esim. Anakinin ja Padmen kohtaukset eivät tunnu tässä liikaa korvanraiskaukselta kuten edellisessä osassa vaan ne ovat parhaimmillaan hiljaisimmissa pätkissä, mitkä auttavat tunnelman luonnissa ennen seuraavaa kohtausta ja romanssi itsessään eteni siihen pisteeseen, etten halunnut heidän eroavan. Dialogissa on alamäkensä, mutta se ei harhauta loistavasta tarinankerronnasta, mikä muistuttaa siitä, että Star Wars on korkean tason fantasiaa, ei korkean tason kirjoitettua draamaa. Lucas on sen myöntänyt, että hän on ”The King of A Wooden Dialogue” ja niin se on joko hyvässä tai pahassa osa näitä elokuvia. Star Warsissa on kuitenkin paljon muistettavia monologeja tai repliikkejä (hyvällä tavalla) ja ehkä juuri tässä osassa kaikkein eniten, kuten Anakinin ja Palpatinen väliset keskustelut.

Edellisessä osassa flopannut Hayden Christensen pääsee viimein oikeuksiinsa ristiriitojen riivaamana Anakinina, joka valittiin tähän osaan silmiensä takia ja nyt se viimein osoitetaan kuinka uhkaava nuoresta Vaderista todella tulee. Edellisissä osissa vähemmän esillä ollut Ian McDiarmid pääsee myös esiintymään teatraalisena vihollisena. Kummatkin tekevät kohtauksista mielenkiintoisia ja kokonaan seurattavia. Kuten Yoda opettaa Lukelle Imperiumin Vastaiskussa, että pimeän puolen Voima on nopeampi, helpompi ja viettelevämpi, niin tässä sen näkee. Esiosatrilogian perusteella Anakin on naiivi, mutta ei silti mikään typerys. Elokuvassa näkyy kriittisiä hetkiä, missä Anakin tekee väistämättä väärän siirron, mutta niitä on pohjustettu todella hyvin, pääasiassa Anakinin mielenliikkeiden ja Palpatinen takia. Motiivit liittyä pimeälle puolelle tulevat selväksi melko alussa, mutta hänen mielenliikkeitään on kiehtovaa seurata ja kääntyminen itsessään johtuu monesta syystä. Hän lähtee tälle tielle uskoen tekevänsä oikein sekä Padmelle ja muulle universumille. Sitten hänellä on myös suurempia suunnitelmia mielessään kunnianhimonsa puuskassa, kuten vanha trilogia osoittaa. Vikaa on kuitenkin myös Obi-Wanissa, muissa korkea-arvoisimmissa jedeissä ja neuvoston heikossa järjestelmässä. Suurin syypää on tietenkin Palpatine, joka hallitsee tätä kaikkea oman mielensä mukaisesti.

Palpatine on vieläkin julmempi ja suurempi manipulaattori Jedin Paluun verrattuna. Hänellä oli näppinsä pelissä monessakin asiassa edellisissä elokuvissa, mikä herättää kysymyksen, yrittikö hän vaikuttaa käännyttämiseen jo edellisissä osissa ja vaikuttiko nimenomaan hän Anakinin painajaisiin. Ehkei ihan kaikkeen, mutta ajatus on silti mahdollinen. Faktaa on se, että tässä osassa hänen määränpäänsä lähestyy ja hän ei edes epäröi puukottaa omia liittolaisiaan selkään ja tuhota niitä, jotka astuvat hänen tielleen. Hän vetää langoista molemmilla puolilla ja on koko ajan väistämättä voittajien puolella. Heti kun elokuva alkaa, tämä kaikki, mitä ruudulla tapahtuu, on osa hänen suunnitelmaansa koetella Anakinia ja vaikka jokin menisi pieleen, hänellä on silti ässä hihassa. Sitten alkaa Anakinin käännyttäminen kierolla tavalla. Palpatinen valtaoikeudet lisääntyvät entisestään. Hän istuttaa tasapainottomaan Anakiniin yhä enemmän ajatuksia, mistä emme tiedä ovatko ne totta vai valetta. Hän ei epäonnistu, koska hän tuntee vihollistensa heikkoudet ja ennen kuin kukaan huomaakaan, lopullinen vallankumous alkaa.

Anakin ja Palpatine ovat ehdottomasti elokuvan mielenkiintoisimmat henkilöt, mutta niin ovat myös monet muutkin. Ulottuvuuksista huolimatta miellyttävimmät henkilöhahmot ovat kuitenkin mestari Yoda ja Obi-Wan johtuen heidän yhteisistä kohtauksistaan ja päättäväisyydestä, mikä näkyy myös erillisissä kohtauksissa. Heistä tulee sodassa selvinneitä pakolaisia, jotka joutuvat tästä lähtien luottamaan nokkeluuteensa. Saaga ei tuo Obi-Wanille virallista taustaa, mutta hän on kuivan huumorin omaava herrasmies, joka pystyy olemaan myös kova. Alec Guinnesin ja Ewan McGregorin esittämän Obi-Wanin voi oikeastaan muodostaa kokonaan siihen, että hän kasvaa viisaaksi jediritariksi, joka on muita enemmän ollut kaikkein eniten piikki Palpatinen perseessä. Yoda puolestaan on viisas ja vanha oppi-isä, mutta silti taipumaton ja ketterä soturi, jonka taustaa emme koskaan saa tietää. Rakastin nukkea, mutta digitaalinen versio ei ole yhtään sen hassumpi. Kaksintaistelu Episodi II:ssa osoitti sen, mihin rimaa voidaan nostaa, mutta sitä oli myös ajateltu kieli poskessa. Tässä elokuvassa Yodaa kohdellaan enemmän majesteetillisesti ja näytetään enemmän tunteita jopa siihen pisteeseen, että digitaalinen Yoda on leffan paras näyttelijä, mikä varmaan kertoo saagan omalaatuisuudesta.

Anakinin ja Obi-Wanin ystävyys kehittyi Episodi II:n jälkeen enemmän huomaavaisemmaksi veljessuhteeksi ja siksi heidän kohtalokas valomiekkataistelunsa lisää tunnetta. Samaan aikaan tapahtuu myös Yodan ja Sidiouksen välinen taistelu. Palpatine on suurimman osan leffasta niskan päällä ja hänen suunnitelmansa toteutuu, mutta sitten Obi-Wan ja Yoda uhkaavat sen lopullista toteutumista. Visuaalisesti ja audiovisuaalisesti finaalissa on voimakas tunnelma. Se on ainoa kliimaksi Star Warsissa, missä armeijalla ei ole osaa tai arpaa ja se näytetään henkilökohtaisella tasolla. Elokuvassa oli ehtinyt olla sitä ennen kolme kaksintaistelua, mutta tämä yksi kokonaisuus lyö ne kaikki, sillä toisella puolella taistellaan Imperiumin synnystä ja demokratian kohtalosta ja toisella puolella raskaista päätöksistä, samalla kun tiedostetaan ystävyyden päättymisestä. Battle of the Heroes – soundtrack on koskettava, koreografia on onnistunut, se on 15 minuutin jakso täynnä kuvia, mitä ei enää ikinä koeta yhtä emotionaalisesti.

Star Warsin salaisuus piilee Ohjaaja- ja Tarinankertoja-Lucasin mielikuvituksessa ja virheet, mitkä Episodi I ja II jättivät jälkeensä, oli lopulta korjattavissa. Näyttelijäsuoritukset ovat Star Warsin mittapuulla paljon parempia tässä kuin mitä ne olivat edellisissä osissa niin Ewan McGregoria, Ian McDiarmidia ja jopa Hayden Christensenia myöten, joka on saanut enemmän lokaa niskaansa kuin on ansainnut. Juoni on edellisiin osiin nähden nopeatempoisempi, mutta silti pohdiskeleva. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja kaikki saavat hetkensä leffassa ulottuvuuksia myöten. Aika näyttää onko Voima suuri tässä yksilössä ja kannattiko esiosatrilogian tekeminen. Mielestäni se auttoi mytologian luomisessa entisestään enemmän kuin ennakkoon olisi aavistanut.