Mel Brooks on tunnetusti hauska mies. Seitsemällä eri vuosikymmenellä sketsejä rustannut mies on ehtinyt tunkean parodian terävän miekan myös jännityksen mestarin eli Alfred Hitchcockin tuotosten lävitse. Eikä 1977 valmistunutta komediaa todellakaan tarvitse hävetä.
Ei ole yllätys, että juuri Hitchcockin klassikoiden ikivihreimmät kohtaukset saavat kovinta huutia Brooksilta. Yllättävämpää ainakin allekirjoittaneelle oli se, että myös Barry Levinson (Sademies, Verkossa) on mukana kynäkaartissa. Tai se, että myös pääosan tulkitseva Brooks luikauttaisi välissä moisen laulusuorituksen kuin nyt saadaan kuulla.
Korkeuskammossa suihkut eivät ole turvallisia paikkoja, pikkulinnut ovat paskamaisempia kuin Hitchcockin käsittelyssä ja tohtorit hullumpia kuin potilaansa. Likimain kymmenen jännityksen mestarin leffaa saa viittauksensa ja myös Yksi lensi yli käenpesän -leffa joutuu parodioitavaksi hoitaja Charlotte Dieselin hahmon tiimoilta. Toista yhtä v-mäistä akkaa ei tule ihan heti komedioista mieleen.
Aivan täyttä komediatykitystä Korkeuskammo ei onnistu tarjoamaan. Välillä hauskuutus liukuu jopa irtonaiseksi sketsiputkeksi, jossa joku on unohtanut kutoa hi-hi-hihitystä aiheuttavat hetket yhteen. Toisaalta jos mukana on toisten jalkoja nylkyttävä herra Cocker Spaniel sekä tunari Brophy (”I got it. I got it. I got it. I Ain’t got it!”), niin ei hirveästi pahaakaan uskalla puhua näistä huumorinkukista.
Brooks on tunnetusti hauska mies, se täytyy todeta vielä kertaalleen näin lopuksi. Ja hauska on myös pienehköllä panostuksella väsätty Korkeuskammo kaikkine hilpeine pikkuvitseineen. Turhaan ei Hitchcock lähettänyt shampanjapulloa Brooksille ”kiitoksena” parodian kohteeksi joutumisesta. Tai siis pääsemisestä.
