Se on osuvaa, että lopputekstien alkaessa, elokuvan nimi INCEPTION kajahtaa ruutuun ja meihin on lopetuksen myötä istutettu ajatus.

– Christopher Nolan

Christopher Nolan on Hollywoodin uusimpia ohjaajalöytöjä, josta on alle 10 vuoden sisällä tullut yksi elokuvakoulun opiskellumpia ohjaajia. Hän aloitti epätavallisista trillereistä, kuten Mementosta. Se oli kostotrilleri lyhytmuistinmenetyksestä kärsivästä miehestä ja tarinan rakenne meni epätavallisesti lopusta alkuun. Hänen psykologinen lähestymistapansa antoi hänelle tien siirtyä Batmanin kaltaiseen spektaakkeliin ja treenata isomman tuotannon parissa. Sitä kautta hänelle annettiin vapaudet henkilökohtaisimpiin projekteihin. The Prestige oli kertomus taikureiden välisestä kilpailusta ja se oli mitä ilmeisimmin vertauskuva Nolanista itse, joka on viihdyttäjä ja taiteilija. Batman Beginsin jatko-osa The Dark Knight avasi ovet isojen poikien sarjaan ja monien mielestä se on Nolanin paras elokuva. Tuotantoarvot ja käsikirjoitus toimivat sillä tavalla, että hän sai yleisön kiinnostumaan enemmän tarinasta kuin ”popcorn-viihteestä”. Hänen elokuvansa ovat nousseet aina ilmestyessään vuoden puhutuimmiksi elokuviksi, vaikka niistä ei olisi välittänyt tarpeeksi. Yksi hänen slogaaneistaan koski sitä, että nyky-yleisö on tottunut liikaa perinteiseen A:sta B:hen – tyyppiseen tarinankerrontaan ja hän haluaisi mieluiten hämmentää asioita. Hän ihailee tarinankerronnan lisäksi psykologisesti loukkaantuneita henkilöhahmoja, joilla on häiriintynyt menneisyys ja joku menetetty rakastettu. Jos hän tekee spektaakkelin, hän käyttää erikoistehosteita vasta silloin, kun on pakko. Perinteinen elokuvan tekeminen on loisteliaampaa.

Hänellä oli pitkän aikaa mielessä unimaailmasta ja unien sisäisistä unista kertova elokuva, mikä kävi läpi monta käsikirjoitusversiota ennen lopullista muotoaan. Hän kirjoitti ensimmäisen sovituksen ja silloin se oli muodoltaan kauhuleffa. Onneksi hän halusi kehittää itseään elokuvantekijänä ja nostaa tarinan emotionaalista taakkaa, kun siitä tuli rikkaampi. Nolanin ensimmäisinä vuosina projektista olisi tullut pienempi ja ehkä muistettava, mutta tuskin yhtä muistettava kuin mitä siitä tuli. Käsikirjoitus muuttui ryöstö/tieteisleffaksi Matrixin ja Dark Cityn aikakaudella. Sitten viimein The Dark Knightin välittömän menestyksen jälkeen Nolan sai vapauden tehdä mitä haluaa. Hän kehitti Inceptionin yhdessä veljensä kanssa ja valmiiden ideoiden lisäksi lopullinen versio alkoi muotoutua.

Dom Cobb (Leonardo DiCaprio) on mies, joka on erikoistunut unien tutkimiseen ja nykyään häntä on hyödynnetty yritysvakoilussa. Hänellä on porukkansa kanssa uniin kytkevä laite, jonka avulla he jakavat unen yhdessä kohteen kanssa ja pyrkivät saamaan selville hänen ideansa. ”Ryöstettyään” kohteen idean, he myyvät sen eteenpäin työnantajalleen. Tällä kertaa Cobbia pyydetään istuttamaan ajatus jonkun mieleen, jotta kohde muuttaisi mielensä ja kehittäisi istutetusta ideasta omansa. Tehtävästä tuleekin odotettua vaarallista mitä syvemmälle alitajuntaan päästään.

Tämä on suoraviivainen ryöstökeikkaleffa, mikä käydään unimaailmassa ja siinä on sääntönsä. Se välttää Freddy Krueger – logiikan eikä näytä meille ”pilveä polttavia apinoita” unien mielettömyyden vuoksi. Elokuva selittää senkin puolen vaikka se ei ilmenisi täysin. Juoni on mahdollisimman monimutkainen selittäessään logiikkaansa ja siitä meidän on tulkittava mitä on meneillään. Joskus elokuvat olisivat parempia ilman turhia selityksiä ja se ei valitettavasti aina toteudu. Nolanin elokuvat ovat tunnettuja selityksistä, selityksistä ja selityksistä. Tässä niitä riittää jatkuvasti, mutta se ei tunnu turhalta eivätkä selitykset ratkaise elokuvan arvoituksia ollenkaan. Ne vain toimivat rakenteen hyväksi. Dialogi on välillä niinkin nokkelaa, että se voi harhauttaa katsojan jos yrittää ratkaista sen lukuisia arvoituksia.

Nolanin elokuvat toimivat mm. älykkäiden henkilöhahmojen kautta, jotka tuntevat hommansa ja analysoivat kokemuksiaan. Leonardo DiCaprion esittämä Cobb on uusi lisäys Leonard Shelbyn, Batmanin ja Alfred Bordenin kaltaisten Nolan-friikkien galleriaan. Kuka muukaan voisi olla parempi tulkitsemaan Nolan-elokuvan päähenkilöä kuin Leo, joka on Titanicin jälkeen kehittynyt yhä enemmän ja enemmän luonnenäyttelijäksi. Leon parhaimmat suoritukset tullaan varmaan näkemään enemmän muuntautumiskykyjen perusteella, mutta Cobbin rooli ei vaadi liian suurta paneutumista kuin mitä Scorsese on esim. vaatinut. Dom Cobb on lempisuoritukseni Leon laajasta galleriasta, koska hän tuntuu hyvin luonnolliselta kaikissa kohtauksissaan. Jokainen tunne välittyy lähes täydellisesti. Hän tekee paljon vakoojana, actionmanina tai jopa romanttisena pääosanesittäjänä ollen vahvasti mukana joka kuvassa missä esiintyykään. Hänen kohtauksensa näyttelijänä tulevat kuitenkin parhaiten näkyviin Ellen Pagen ja Marion Cotillardin kanssa, jolloin Leolla on aika paljon käsissään, kun yleisön kuuluu uskoa tähän elokuvan vahvimpaan tunnelähteeseen. Hän oivaltaa joka projektissaan aina mitä yleisön kuuluu tuntea tätä henkilöä kohtaan.

Leolla on aina ollut myös vahvat kemiat romanttisen naisparinsa kanssa ja tässä ne ovat vahvimmillaan. Marion Cotillard nousi Ranskasta Hollywoodin tietoisuuteen ja on tehnyt tunnistettavia töitä. Hänen esittämänsä Mal on elokuvan mieleenpainuvin henkilöhahmo, minkä kautta Nolan on muodostanut elokuviensa parhaimman naishahmon, joka on kaunis, mystinen ja surullinen. Inceptionin punainen lanka ei piile ryöstökeikassa vaan ennemminkin tässä rakkaustarinassa, mitä lisää myös seikka, että suhteen naisosapuoli on kuollut ja ilmestyy miehensä unissa. Nolanin elokuvia on välillä syytetty naisvihasta, mikä on varmasti tahatonta, mutta kriitikkojen mielestä he eivät välillä tunnu oikeilta henkilöiltä vaan juonivälineiltä. Joskus se pitää paikkansa joissain tapauksissa ja joissain ei. Henkilökohtaisesti en tuntenut katsojana niin voimakasta tunnesidettä esim. Carrie-Anne Mossiin, Scarlett Johanssoniin tai kenties Maggie Gyllenhaaliin, mutta eivät he huonosti suoriutuneet. Vika on siinä, että he alisuoriutuivat henkilökuvauksen takia. Tässä tapauksessa on otettu oppia. Heti, kun Marion Cotillard ilmestyy kuvaan, hän kiinnittää huomion ja hänestä haluaa tietää lisää. Hän on juonta ajava vihollinen, mutta siihen on syynsä. Mitä pidemmälle elokuvassa päästään, lopputulos on surullisempi ja pääparin suhteesta tulee käsin kosketeltavampi. Nolanin elokuvissa naisen rooli on olla miehensä tukena ja kuolla, mutta se johtaa usein myös tarinan tunnevetoisempaan puoleen, jolloin sankarimme on masentuneempi ja surullisempi, mutta myös motivoituneempi. Mitä enemmän Nolan tekee elokuvia, naisen rooli alkaa näkyä huomattavammin. Jos katsojalta kysytään, ketkä ovat tähän mennessä muistettavimpia Nolanin naisia, uskoisin että hänelle jää mieleen mm. Marion Cotillard ja Ellen Page tästä elokuvasta.

Elokuvan tunnevetoisimmat suoritukset tulevat Leolta, Marion Cotillardilta, Cillian Murphylta ja Ellen Pagelta. Koska tarina toimii ryöstökeikkaleffana, muut suoritukset jäävät enemmän työtaidon varaan, kuten Ocean’s Elevenissa. Tällöin näyttelijöiltä vaaditaan enemmän ollakseen vähäeleisen henkilökuvauksen hengen varassa. Joseph Gordon-Levitt on Cobbin oikea käsi, jolla on keikan vaarallisimmat tehtävät ja hän vastaa itse elokuvan häikäisevimmistä hetkistä. Tom Hardy on valepukujen mestari, joka huolehtii kohteen harhaanjohtamisesta ja on itsekin hyvin aktiivinen sivustakatsoja. Ken Watanabe suoriutuu myös hyvin rikkaana työnantajana.

On osuvaa sanoa, että Inception syntyi rakkaudella elokuvia kohtaan. Hans Zimmerin soundtrack on loistavasti oivallettu, tietokonetta on käytetty vain pakollisissa kohtauksissa ja muut tekniset ansiot ovat loistavia. 10 minuutin intro on loistava, unikohtaukset, missä kaupunkeja voi muokata ja tuhota, ovat henkeäsalpaavia. Koko tehtävä kattaa elokuvan kestosta 1½ tuntia ja siihen sisältyy joitain elokuvan parhaimpia hetkiä, kuten käytävätaistelu, painovoimattomuus ja kolmas unitaso, mikä vaikuttaa Nolanin tribuutilta James Bond-elokuville.

Mutta käsikirjoitus- ja ohjauspuoli kestävät paremmin ja siksi elokuvan on vedettävä mukaansa. Onneksi Nolan kehitti käsikirjoitusta tarpeeksi pitkään, sillä käsikirjoituksen tekeminen voi olla turhan hätäistä. Kun ohjaaja joskus luulee, että lisäämällä punaista tai sinistä taustaväriä, se kertoo jo paljon vaikka se on oikeasti tekotaiteellista. Tai jos jokin repliikki saa vähäksi aikaa tulkitsemaan jotain, se on loppupeleissä merkityksetöntä. Inceptioniossa kaikella on merkitystä. Oli se sitten jonkun nimi, juonenkäänne, säännöt tai hämmennys, se tuo elokuvaan jälleen jonkin uuden kerroksen.

Mihin tätä elokuvaa tullaan vertaamaan Nolanin edellisiin ansioihin nähden? The Dark Knight mahdollisti elokuvan suuren mittakaavan, mutta kaipa se on enemmän Mementon kaltainen, missä kaikki pyöri Guy Pearcen ympärillä ja siinä oli hyvin klaustrofobinen ympäristö. Sama juttu toistuu tässäkin. Cobb on elokuvan henkinen taakka, joka ohjaa kaikkea mieleltään ja sydämeltään. Näemme kaiken hänen näkökulmastaan ja juoni poikkeaa siitä vain jos on pakko. Vaikka elokuvassa näkyy joidenkin muiden yhteinen keskustelu, se ei palvele heitä vaan Cobbia. Tarkoin huoliteltu lopetus, mikä oli kaikkien huulilla nähtyään elokuvan, auttaa lopulta tajuamaan, miksi asiat ovat näin. Se on osuvaa, että lopputekstien alkaessa, elokuvan nimi INCEPTION kajahtaa ruutuun ja meihin on lopetuksen myötä istutettu ajatus. Kun on ollut puhetta siitä, viittaako lopetuksen olemus tai sitten yksinkertaisesti säännöt siihen lopulliseen totuuteen, sitä huomaa olevansa mahdollisesti väärässä. Inception on syystäkin ehkä kaikkein kiusoittelevin elokuva (ainakin minkä minä olen nähnyt). Mikään ei ole lopullista, mutta silti se kaikki toimii saumattomasti. Se pitää katsoa ja kokea. Jokaisella on tulkintansa lopputuloksesta.