Lincoln on Yhdysvaltain presidenteistä kenties se kaikkein legendaarisin. No ehkä yhdessä George Washingtonin kanssa, mutta kuitenkin. On siis ihan kohtuullista, että miehestä tehdään elokuva suuren maailman malliin.
En oikeastaan tiennyt mitä odottaisin leffalta. Jotain mielenkiintoista historiapläjäystä varmaankin, ehkä elämänkertaa, ehkä elokuvallisen patsaan rakentamista legendalle. Sen tiesin, että ohjaajana on palkituista palkituin Steven Spielberg, ja häneltä on lupa odottaa paljon.
Alkuun väläys Gettysburgista, ja lainauksia siitä kuuluisasta puheesta. Mustia sotilaita, valkoisia sotilaita, kaikki saman Unionin eli pohjoisvaltioiden puolella. Sitten siirrytään politiikkaan.
Leffan kantavana juonena on Lincolnin ehkä tunnetuin aikaansaannos, eli orjuuden poistaminen Yhdysvalloista. Se olisi ensimmäinen askel rotujen väliseen tasa-arvoon, ainakin kun puhutaan mustan ja valkoisen ihonvärin välisistä asioista. Tämä ensimmäinen askel ei tullut helposti, ja se käy ilmi leffan taitavasti rakennetuissa politiikan kohtauksissa. Peliä, juonittelua, laskelmointia, lahjontaa, korruptiota, peittelyä, valheita, eli ihan normaalia päivän politiikkaa, jossa Lincoln oli mukana täysin siemauksin. Lincolnista ei edes yritetä luoda 100 % puhtoista kuvaa – melko lähelle kuitenkin, kuten sankarin arvolle kuuluukin. Politiikan ja ”ajan” kuvaus onkin elokuvan kuuminta kamaa. Kontekstissa kannattaa huomioida aikajana, ja se, että 1800-luvun puolen välin jälkeen ei kovinkaan monessa maassa oltu vielä valmiita tiedostavaan ja tasa-arvoiseen politiikkaan. Mm. äänioikeus nähtiin tarpeelliseksi vain niille, jotka sen tuoman vastuun kykenivät kunnialla kantamaan, ts. valkoihoiset heteromiehet. Sittemmin tässäkin asiassa on päästy hieman joustavampaan tulkintaan.
Leffan ”toinen taso”, eli Lincolnin kotielämän kuvaus on sitten jo huomattavasti väkinäisempää. Tavallaan ymmärrän, että se on pitänyt saada kuvaan mukaan, jotta elokuvan nimi ”Lincoln” olisi oikeutettu, mutta tylsää ja päälleliimatun oloista se on. Lincolnin arkielämä kahden hengissä olevan pojan, ja muutama vuosi aiemmin kuollutta kolmatta poikaa edelleen surevan äidin kanssa voisi olla kiehtova osa henkilökuvaa, mutta kun se ei ole sitä. Se on vaan tylsää ja turhaa pomppimista asiasta toiseen.
Vaikka leffa keskittyykin lähinnä muutaman viikon tapahtumien kertomiseen, sen täydellinen seuraaminen vaatii kohtuullisen hyvää USA:n historian tuntemusta. Itse tiedän perusjutut, ja silti parissa kohtaa putosin kärryiltä. Jos ei tiedä muuta kuin Lincolin nimeltä, leffailta voi muuttua todella puuduttavaksi kaksi ja puolituntiseksi. Kannattaa siis kerrata muutamat perusasiat Yhdysvaltain sisällissodasta, sen jälkeen voi keskittyä muuhun kuin sen miettimiseen, että kukas ihme tuo ruudussa nyt näkyvä mies olikaan. Lincoln itse muuten, siis Mr. Daniel Day-Lewis, vetää loistoroolin. Sitä en tiedä, oliko Lincoln todella sellainen pohdiskeleva, väliin poissaoleva ja väliin kaskuja kertova harmaapää, mutta ainakin parta on samanlainen ja se riittää jo pitkälle. Muutkin näyttelijät tekee duuninsa, valtaosa vieläpä ihan hyvin.
Hyvää leffassa:
Hyvät lavasteet ja 1800-luvun hidas fiilis. Loistava politiikan kulissien kuvaus.
Huonoa:
Väkinäisen draaman rakentaminen tilanteessa, jossa draamaa on jo riittävästi tarjolla.
Joka tapauksessa kolme ja puoli tähteä.
