Hollywood ei historiansa aikana ole liioitellut ryöstöelokuvilla. Tämä harvinainen genre sisältää yleisesti ottaen onnistuneita elokuvia. Niistä George Clooneyn tähdittämä Oceans-trilogia on ehkä paras esimerkki. Pienemmälle huomiolle jääneistä elokuvista voisi mainita vaikka Pierce Brosnanin elokuvan The Thomas Crown Affair vuodelta 1999. Ennen näitä spektaakkeleita tehtiin kuitenkin jo joitakin vastaavia elokuvia. Yksi niistä on vuoden 1979 Kultajuna, jota tähdittää kaikkien rakastama skotlantilainen näyttelijä Sean Connery.
Herrasmiesrikollinen Edward Pierce (Sean Connery) aikoo todistaa pystyvänsä tekemään jotain ennenkuulumatonta; ryöstämään liikkuvan junan. Pystyäkseen avaamaan junan kassakaapin hän tarvitsee neljä avainta, joita kolme hyvin tärkeää henkilöä pitää hallussaan. Apunaan Piercellä ovat Agar (Donald Sutherland) sekä Miriam (Lesley-Anne Down). Kaikki menee suunnitelman mukaan, kunnes huhut junan ryöstämisestä kulkevat junayhtiön päällikön korviin. Tällöin turvallisuutta lisätään huimasti, ja operaatiosta tulee luultua vaikeampi.
Kultajunan muuten niin lyhyeltä ja yksinkertaiselta vaikuttava tarinaa pitkitetään onnistuneesti lukemattomilla käänteillä ja ongelmilla. Sehän kuuluu tämän lajityypin elokuviin, mutta silti juuri tässä teoksessa se nousee selvästi esille. Elokuvan ohjannut ja käsikirjoittanut Michael Crichton on onnistunut säilyttämään alkuperäiskirjan tyylin ja hengen myös elokuvan käsikirjoituksessa. Siitä huolimatta, tai ehkäpä juuri siitä syystä, tarinasta puuttuu se jokin. Koko elokuvan ajan operaatio tuntui jokseenkin vaisulta ja köyhältä, verrattuna esimerkiksi Oceans-elokuviin. Kultajunan käsikirjoitus toimii joissakin kohtauksissa hyvin, mutta lässähtää toisissa kohtauksissa täydellisesti. Parhaimmillaan tarina tarjoaa muistettavia hetkiä, älykästä dialogia ja hullunkurista huumoria.
Mainiot hahmot ja toimivat näyttelijät takaavat vielä suuremman nautinnon. James Bondina tutuksi tullut konkari Connery vetää roolinsa kylmän tottuneesti, unohtamatta ihanaa aksenttiaan. Sutherland (mm. JFK) luo pienen hymynkareen huulille hilpeällä näyttelemisellään. Yhdessä he toimivat täydellisesti. Down ei nouse miesten tasolle, mutta toimii silti erinomaisesti heidän rinnalla. Muutkin näyttelijät hoitavat omat osuutensa mallikkaasti, mutta kukaan ei onnistu valtaamaan Conneryn paikkaa ns. valtaistuimella.
1850-luvulle sijoittuva Kultajuna on lavastettu ja kuvattu kauniisti. Viktoriaaninen Englanti pistää näkyvästi esille ja vangitsee katsojan ruudun ääreen karulla kauneudellaan. Historiallisesti elokuva vaikuttaa hyvin tarkalta. Päätös kuvata kauniita maisemia ja kaupunkien karuja katuja operaation lomassa tekee elokuvasta maanläheisemmän kokemuksen. Kaiken kruunaa vielä Jerry Goldsmithin mainio musiikki.
Muuten niin erinomainen elokuva olisi tosin kaivannut tasaisemmin toimintaa matkan varrelle. Jännitystä löytyy runsaasti, mutta se ei pysty korvaamaan toiminnan jättämää aukkoa. Elokuva tuntuu lähinnä luottavan Conneryn karismaan, eikä pysty keskittymään tarinan tasapainottamiseen. Aina vähän väliä katsoja havahtuu aikamatkan tuottamasta koomastaan katsomaan kelloa. Se ei koskaan ole hyvä merkki. Ei edes Conneryn tähdittämässä elokuvassa.
