Kolmen autotehtaan työläisen – Zeke (Richard Pryor), Jerry (Harvey Keitel) ja Smokey (Yaphet Kotto) – elämä rullaa tavalliseen tapaansa. Eräänä iltana olutta litkiessään he saavat kuolemattoman ajatuksen ryöstää oman ammattiliittonsa kassakaappi. Itse keikka on surkuhupaisaa komediaa eikä saaliskaan ole häävi – vain 600 taalaa. Zeke kuitenkin tajuaa, että kassakaapissa olevat asiakirjat eivät kestä päivänvaloa, joten he päättävät kiristää liittoa. Lisäpontta suunnitelmille antaa liiton valehtelu ryöstösaaliin suuruudesta. Tästä alkaa taistelu liiton kanssa. Taistelu, jossa ammattiliitto käyttää kaikkia keksimiään keinoja vaientaakseen kolmikon: juonittelua, lahjontaa ja silkkaa väkivaltaa. Lisäksi kolmikon keskinäiset jännitteet ja suoranainen epäluulo toisiaan kohtaan ovat oiva ase liitolle.
Elokuvassa on kuvattu hyvin työläisten lähes epäinhimilliset työolot niljakkaineen työnjohtajineen. Eivätkä asiat parane kotiin päästyäänkään. Ainainen rahapula tekee elämästä pelkkää selviytymistaistelua, joten on selvää että jotakin on tapahduttava. Asioita ei romantisoida, mutta missään itsesäälissäkään ei ryvetä. Näin katsojien sympatiat saadaan varmasti. Myöskään kaverusten ystävyyttä ei liioitella. Mistään rotujen välisestä harmoniasta ei todellakaan ole kysymys vaan ennemminkin saman elämänkohtalon jakamisesta.
Osasto 291 – Detroit on Paul Schraderin ensimmäinen ohjaustyö. Hän oli saanut nimeä Taksikuskin käsikirjoittajana, joten esikoistyöltä odotettiin varsin paljon. Elokuva on tunnettu siitä, että jokainen kolmikosta luuli esittävänsä pääroolia. Näyttelijöiden välit elokuvaa tehtäessä olivat tulehtuneet, joten Schraderin alituisena pelkona oli että joku ottaisi kesken kaiken hatkat. Tuloksena on kuitenkin varsin katsottavaa draamaa päällimmäisinä tunteina viha ja epätoivo. Parasta antia on koko ajan vallitseva vahva realistisuuden tunne. Etenkin loppuratkaisu jättää lähes kyynisen olotilan. Mistään Hollywood-lopetuksesta ei todellakaan ole pelkoa.
