Brittikirjailija Joanne Rowling vavisutti maailmaa 1990-luvun lopulla maailmankuuluisuuteen nousseiden fantasiaromaaniensa kautta, herättämällä henkiin ehkäpä kaikkien aikojen kuuluisimman velhopojan, Harry Potterin. Vain kaksi vuotta ensimmäisen kirjan ilmestymisen jälkeen Warner Bros osti oikeudet velho-oopusten kääntämisestä elokuvakielelle – ja loppu onkin sitten silkkaa historiaa fantasialeffojen ihmeellisessä maailmassa.
11-vuotis syntymäpäivänään tavallinen ottolapsi Harry saa postissa mystisen kirjeen, jota hänen painajaismaiset sijaisvanhempansa eivät jostain syystä haluaisi pojalle luovuttaa. Kirje kutsuu taikavoimistaan tietämättömän Harryn Tylypahkan linnamaiseen velhokouluun, josta starttaa ikimuistoinen seikkailu tavanomaisesta täydellisesti poikkeavassa taikamaailmassa, jossa normaali maanantai-iltakin muodostuu toinen toistaan mystisimmistä salaisuuksista ja pahuuden arvaamattomista voimista.
Itsekin lapsena kirjojen kautta hypetettyyn Harry Potter -maailmaan tutustuin, eivätkä Rowlingin kaunokirjallisuudet varmasti jätä ketään kylmäksi – iästä tai sukupuolesta riippumatta. Hienolla ja moniulottuvaisella tarinalla on varmasti suuri potentiaali menestyä oikeissa käsissä myös elävien kuvien maailmassa ja onneksi tekele päätyi mm. Yksin kotona ja Gremlins -leffojen ohjaajana häärineen Chris Columbuksen työpöydän ääreen. Saagan ensimmäinen elokuva Viisasten kivi tutustuttaa katsojan tähän fiktiiviseen velhoulottuvuuteen. Kirjan rikkaassa henkilögalleriassa ja tilannevyöryssä oli varmasti suuri haaste leffamuottia työstäessä. Columbus pitää kuitenkin kokonaisuuden ihailtavasti kasassa ja onnistuu kuin onnistuukin lisäämään leffaan kaikki tärkeimmät pointit ja pitämään tarinan eheänä alusta loppuun. Toki monet kohtaukset joudutaan käymään läpi nopealla otteella, mutta juostenkustun tehtyä oloa ei silti missään vaiheessa katsojalle tule.
Harry Potter ja viisasten kivi on elokuvana lapsenomaisempi kuin jatko-osansa ja sopii huomattavasti paremmin kokoperheen illanviihdykkeeksi kuin saagan synkät päätösteokset. Yleisilme on aurinkoinen velhopojan tehdessä tuttavuutta uuteen ympäristöönsä ja kokonaisuudesta paistaa tietty vilpittömyys ja halu tehdä näitä elokuvia myös lapsikatsojille. Rowling itse olikin henkilökohtaisesti valvomassa kahden ensimmäisen leffan tekemistä kuvauspaikoilla, joiden jälkeen Potterin pojan seikkailut ovat muuttuneet selkeästi totisempaan ja dramaattisempaan suuntaan. Viisasten kivi tarjoaa huumoria ja paikoitellen nasevaa dialogia, josta kiitokset kuuluu käsikirjoituksen väsänneen Steve Klovesin suuntaan. Välillä dialogi on tosin turhankin lapsenomaista, mutta täytyy muistaa päähenkilöidenkin olevan tässä vasta 11-vuotiaiden tasolla.
Onnistuneet lapsinäyttelijävalinnat ovat toki ehto tämänkaltaisen elokuvan menestymiselle, sillä koko päähenkilötrio koostuu näistä nuorista nousukkaista. Harrya esittävä Daniel Radcliffe on lähes täydellinen valinta omaan rooliinsa ja näin jälkeen päin on vaikea kuvitella ketään muuta noihin viistokujalta ostettuihin kangassaappaisiin. Poika hoitaa homman kotiin vakaalla otteella, mutta täytyy muistaa ettei ensimmäinen osa anna hänelle vielä mahdollisuutta sen kummempaan tunnenäyttelyyn. Radcliffe jää kuitenkin näyttelijänä auttamattomasti Hermionea näyttelevän Emma Watsonin ja Ronina hilluvan Rubert Grintin varjoon. Kumpikin päähenkilön tukipilareista hohtaa lahjakkuutta Viisasten kivessä, ja heille on ehdottomasti annettava kiitosta useiden kohtausten onnistumisista. Kolmikko kumarsi syvään Chris Columbuksen suuntaan, joten hänen ohjaajan panokselleen on tässäkin osa-alueessa annettava raikuvat kunnianosoitukset. Sivuosagalleria on myös erittäin onnistunut.
Näyttävine erikoistehosteineen Harry Potter ja viisasten kivi kohoaa kyselemättä genrensä absoluuttiselle huipulle ja saaga nousee – ellei ole jo noussut – elokuvahistorian kuuluisimpien teosten joukkioon. Jokainen sohvankuluttaja saa tästä varmasti jotain irti, ja juurikin se kiireinen yksinhuoltaja äitikin saattaa nauliutua laiskanlinnaansa niin tiukasti kiinni, ettei edes pienimuotoinen tankkaustauko ehdi vilahtaakaan mieleen kahden ja puolen tunnin tiukan taikasession aikana.
