Kainin merkki on kertomus kahden tavallisen 18-vuotiaan nuorukaisen kamppailusta itsensä kanssa sodassa koettujen mielettömyyksien jälkeen. Sotamiehet Shane (Matthew McNulty) ja Mark (Gerard Kearns) palvelevat Irakissa, kun heidän partionsa joutuu väijytykseen. Tämä johtaa kostotoimenpiteisiin, jotka saavuttavat epäinhimilliset mittasuhteet. Pahaksi onnekseen Shane taltioi tapahtumat kamerallaan. Kotiin palattuaan Shanen tyttöystävä Shelley (Naomi Bentley) luovuttaa suutuksissaan valokuvat poliisille. Alkaa oikeudenkäynti, jonka Shane ja Mark ottavat omalla tavallaan – toinen taistellen ja toinen murtuen.
On hämmästyttävää miten vähälle huomiolle Kainin merkki on jäänyt. Elokuvan inspiraationa ovat luonnollisesti tapahtumat Abu Ghraibissa. Kuten tosielämässä myös tässä sotakoneisto uhraa yksilönsä, kun taas vastuuseen joutuvat vain komentoketjussa alimmalla portaalla olevat. Nämä yksilöt joutuvat sitten puntaroimaan, miten henkilökohtainen syyllisyys ja lojaalisuus omaa joukkoa kohtaan voitaisiin yhteensovittaa. Shanenin henkiklöhahmo on tosin hiukan ristiriitainen. Samalla kun hänestä tehdään moraalista sankarihahmoa unohdetaan sopivasti hänen halukas osallistumisensa väkivaltaisuuksiin.
Kainin merkki on kokonaisuudessaan laadukasta brittidraamaa. Se on hyvin realistinen kuvaus siitä, miten ”meidän pojat” syyllistyvät sodassa mielettömyyksiin. Toki siinä on puutteensa: upseerit kuvataan varsin stereotyyppisesti kaljuuntuvina kovanaamoina ja elokuvan loppukin jättää lankoja roikkumaan. Mitä tästä kaikesta seurasi – vai seurasiko mitään. Katselukokemuksen loputtua jää kuitenkin miettimään, että tällaisessako maailmassa me elämme. Se on jo todiste hyvästä elokuvasta. Ansioistaan Kainin merkki sai Amnesty Internationalin Movies That Matter -palkinnon.
