Valamiesten Ratkaisu (12 Angry Men) on kaikkien oikeussalidraamojen äiti. Se on puolitoista tuntia pitkä ja siinä on kourallinen näyttelijöitä yhdessä huoneessa. Tarina ei matkusta sen kummemmin tutkimassa rikospaikkoja. Tuomari, juristit ja syytetty näytetään elokuvassa vain aavistuksen verran ja rikos itsessään on hämärän peitossa. Se kertoo valamiehistön kiivaasta väittelystä ja se toimii siksi, koska elokuvan pariin voi palata milloin vaan ja siitä löytää aina jotain uutta seuraavilla kerroilla. Ehkä me voimme ratkaista rikoksen valamiehistön puolesta jonakin kertana.
Tuomio vaikuttaa selvältä, kun jokainen valamies on vakuuttunut syytetyn, isänsä murhanneen nuorisorikollisen, syyllisyydestä. Sitten on kuitenkin valamiehistön jäsen numero 8 (Henry Fonda), jonka mielestä tapauksessa on aukkoja kuin sveitsiläisessä juustossa. Hän esittää argumentteja, joita valamiesten tulisi ottaa huomioon. Mitä enemmän tapausta käydään läpi, jännite numero 8:n ja numero 3:n (Lee J.Cobb) välillä kiihtyy.
Numero 3 on 8:n täydellinen vastakohta: äkkipikainen tuomion jakelija, joka näkisi mielellään maahanmuuttajahuligaanin mätänevän vankilassa, siinä missä 8 haluaisi ratkaista tapauksen järkevästi ennakkoluuloihin katsomatta. Numero 3 ei tätä niele oman jääräpäisyytensä vuoksi ja hänen puheensa alkaa mennä epätoivoisen raivon partaalle, jolloin hänen kannattajansa alkavat hiipua ja luisua enemmän numero 8:n puolelle. Fondan ja Cobbin mieleenpainuvien suoritusten lisäksi elokuvassa esiintyy muistettavia luonnenäyttelijöitä, kuten Martin Balsam puheenjohtajana, E.G. Marshall kylmän asiallisena numero 4:na, Ed Begley toisena rasistisena tuomion jakelijana ja Jack Warden porukan kevyempänä, joskin hyvin välinpitämättömänä numero 7:na. Kaikki ovat persoonia ja näyttelijät tuovat lisää henkeä. Se on näytelmäelokuvan tehtävä loistavan ja kiistanalaisen dialogin käydessä kiihkeimmillään.
Onko numero 8 oikeassa? Kun luin yhtä artikkelia siitä, että hän saattaa olla väärässä, koska argumentit juuttuvat välillä pikkuseikkoihin ja täten hän saattaisi päästää murhaajan vapaaksi. Tämä on yksi leffan vetovoimasta, koska me asetumme samaan asemaan kuin valamiehistö. Me emme tiedä asian todellista taustaa, mitä oikeussalidraamat tai paremminkin CSI:n kaltaiset rikostutkintasarjat, yleensä näyttävät meille. Asian vastapuolilla on numero 3, jonka sanaan en uskalla luottaa epämiellyttävän ja ennakkoluuloisen luonteen takia tai sitten numero 8, joka on lähellä katsojien sympatiaa ja siksi hän saattaisi olla oikeassa. Argumentit ovat kieltämättä moniselitteisiä ja ristiriitaisia. Aihetodisteita on valtavasti ja syytetty on taatusti syyllistynyt johonkin, mutta onko hän todellinen tappaja? Elokuvassa on kuitenkin tärkeintä merkittävän työn seuraamista. Joskus sitä saa kutsun valamiehistön tehtävään ja sitten meidän kuuluu päättää seurauksista, etenkin murhatapauksessa. Numero 8 tekee työnsä parhaiten, koska niin sen kuuluisi mennä. Hän sanoo heti alussa mielipiteestään ”I don’t know” ja sitten hän pyytää muita kelaamaan tapahtumia mielessään ja tarkastelemaan erehtyvätkö he. Miehen hengestä ei pidä päättää viidessä minuutissa.
Valamiesten ratkaisu on näytelmäelokuva, missä kaikki on kuvattu yhdessä lavasteessa muutaman päivän sisällä ja täten meille annetaan tarinan ja henkilöhahmojen osalta mahdollisuus ajatella mitä tapahtui sen sijaan, että kaikki räjäytetään päin näköä lukuisien flashbackien jälkeen. Jos elokuva oltaisi tehty nyt, se olisi tusinatavaran joukossa. Alussa pitäisi olla enemmän taustoitusta ennen päätöshuoneeseen siirtymistä, henkilöhahmoilla olisi nimensä ja tapaus olisi ratkaistu täysin. Siinä ei välttämättä aina ole mitään vikaa, mutta se olisi myös tylsempi ja unohdettavampi vaihtoehto, kun taas oma mielikuvitus on rikkaampaa. Elokuva on saanut kaksi uudelleenfilmatisointia saman näytelmän pohjalta, johon tämä Lumetin versio perustuu ja joita allekirjoittanut ei ole nähnyt, mutta olen jo varma, ettei täydellisesti ohjattua tarinaa voi toistaa uusiksi.
Ohjaaja Sidney Lumet on inspiroinut monia aikamme ohjaajia, jotka valmistautuvat huolella projektiin ja ovat silti energisiä. Ajattomuus kuvaa hänen parhaimpia töitään. Kuten myöhemmin Serpico tai Network, Valamiesten Ratkaisu on yhtä ajankohtainen teos kuin ilmestyessään. Ihailen siinä kaikkein eniten sitä, kuinka tavallinen mies ajattelee ja pistää vastaan, kun aavistus voi osua oikeaan.
