Mielestäni sekä ooppera että musikaali ovat melko hölmöjä taidemuotoja, mutta tämä ei ole koskaan estänyt minua nauttimasta molemmista. Kummankin katsojana olen satunnainen harrastaja, enkä suinkaan mikään ammattilainen. Joitain vuosia sitten näin Les Misérablesin Turun ruotsalaisessa teatterissa ja rakastuin musikaalin musiikkiin. Laulaja-näyttelijät olivat häkellyttävän taitavia ja tarina kaikessa melodramaattisuudessaankin hyvin koskettava. Tästä syystä odotin paljon Tom Hooperin ohjaamalta elokuvaversiolta. Elokuvassa on kuitenkin mahdollista luoda aivan eri tason illuusio aikakaudesta ja maailmasta kuin ahtaalla teatterin lavalla. Odotin huikeaa visuaalisuutta, nautinnollista musiikkia ja riipaisevia näyttelijäsuorituksia. Sain näistä kolmesta vain kaksi.
Suurin ongelma Les Misérablesin elokuvasovituksessa on pääosanäyttelijöiden laulutaito. Sekä Jean Valjeania esittävä Hugh Jackman että hänen sinnikästä metsästäjäänsä Javertia näyttelevä Russell Crowe selviävät lauluistaan vain juuri ja juuri. Molemmat ovat aivan kohtuullisia laulajia, mutta tämän kaliiberin musikaalissa se ei valitettavasti riitä. Käytännössä lähes kaikki Les Misérablesin vuorosanat lauletaan. Jos näyttelijän äänestä puuttuvat sekä ilmaisuvoima että nyanssit, mikään määrä karismaa ei pysty pelastamaan suoritusta. Crowe onnistuu parantamaan esitystään elokuvan loppua kohden, mutta pääosan Jackman tuntuu kyntävän aina vain syvemmällä. Tämän on hirvittävä sääli, koska molemmat miehet tekevät muuten varsin vakuuttavat roolisuoritukset.
Naistähdet onnistuvat lauluosuuksissaan huomattavasti Jackmania ja Crowea paremmin. Anne Hathaway ansaitsee ehdottomasti oscarinsa traagisen Fantinen roolista, Amanda Seyfried on uskottava lyyrisenä Cosettena ja Samantha Barks erinomainen Éponine. Musikaalin huumorirooleihin kapakoitsija Thénardieriksi ja hänen rouvakseen on jostain kumman syystä valittu kaksi täysin laulutaidotonta näyttelijää Sacha Baron Cohen ja Helena Bonham Carter. Molemmat ansioituneita koomikoita, kyllä. Mutta että laulamaan? Olkoonkin, ettei Thénardierin roolin ymmärtääkseni katsota vaativan virtuoosimaista laulutaitoa, mutta olisihan edes auttava nuotissa pysyminen nyt sentään katsojankin kannalta vähemmän kiusallista. Elokuvan puolivälissä olin jo täysin vakuuttunut siitä, että olisi ollut parempi, jos oikeat laulajat olisivat laulaneet roolit ääniraidalle ja näyttelijät olisivat voineet keskittyä varsinaiseen näyttelijäntyöhön.
Kun alkupuolen kiusallisista musiikkiosuuksista on selvitty, Les Misérables tarjoaa onneksi myös joitain nautinnollisia hetkiä musikaalimusiikin ystävälle. En tiedä, kuinka ylistäisin minulle aikaisemmin lähes tuntemattoman Eddie Redmaynen suoritusta Mariuksena. Hänen raadollinen, koskettava ja – mikä ihaninta – teknisesti puhdas tulkintansa Mariuksen laulusta ”Empty Chairs at Empty Tables” on mielestäni elokuvan hienoin kohtaus. Olkoonkin, että Anne Hathawayn ”I Dreamed a Dream” on saanut eniten huomiota ja lisäksi yhden oscarin. Myös muut nuoret miesnäyttelijät kuten Aaron Tveit, George Blagden sekä pikkuinen Daniel Huttlestone ovat loistavia.
Kokonaisuutena – ja elokuvahan on kai arvioitava kokonaisuutena eikä pelkästään sarjana epätasaisia laulusuorituksia – Les Misérables on toki vaikuttava. Pidin Tom Hooperin ohjaustyöstä ja 1700-luvun ranskalaisen köyhälistön ronskista kuvauksesta eli toisin sanoen lavastuksesta ja puvustuksesta. Erityisesti ilahduin näyttelijöiden likaisista hampaista! Aivan liian usein historiallisissa elokuvissa näkee vitivalkoisia Hollywood-pinnotteita. Alkuperäinen musikaali on pompöösi ja teatraalinen ja elokuva uskollinen alkuperäisteokselle. Melodramaattisuus on olennainen osa Les Misérablesia ja elokuvan riisuminen siitä olisi uskoakseni mahdotonta ilman, että paljon olennaista häviäisi sen mukana. Ei voi kuin pahoitella sitä, että liian monien keskeisten näyttelijöiden laulutaito ei aivan yllä sille tasolle kuin olisi tarpeen. Jos muu näyttelijäkaarti olisi yltänyt lähellekään ihastuttavan Eddie Redmaynen suoritusta, niin elokuva olisi ollut paljon muutakin kuin vain hyvin kaunis ja erinomaisesti näytelty.
