Entinen tutkija. Ympärillään rakas perhe. Vakuuttaa: ei enää niihin hommiin. Ai mihin hommiin? Niihin, joista ei saa puhua.
Ja sitten tovi myöhemmin puoli maailmaa hajoaa palasiksi. Pakko palata niihin hommiin. Toivottavasti vaimoa ja penskoja eivät mokomat paskiaiset saa, kun sen Eurooppa-nimisen pläntin jo tuhosivat.
Kuulostaa tutulta. Katastrofielokuvan pohja on valettu syvälle muuttumattomuuden maahan, eikä tämä Brad Pittin nimellä myyty filmatisointi ole kuin yksi helposti unohdettava lisäosa sen vuotavassa kyljessä.
World War Z väittää perustuvansa Max Brooksin World War Z: An Oral History of the Zombie War -teokseen, mutta vuosia kestäneiden skriptimuovailujen jälkeen lähes kaikki Brooksin ideat putoilivat pois ja korvaantuivat toiminta- ja katastrofielokuvista tutummilla jipoilla. Tämä ei tietenkään Brooksia miellyttänyt. Brad Pittiä sitäkin enemmän, sillä moniongelmainen WWZ on käsittämättömästi hänen koko uransa eniten rahaa takonut leffa.
Kässärifiksaajien keskityttyä lisäämään astmakohtauksia perheen tytölle ja vähentämään Venäjän osuutta tarinaan, sijaiskärsijäksi joutui Matthew Fox. Alkujaan yksi keskeisimmistä rooleista muuttui lopullisessa versiossa parin replan mittaiseksi sivuosaksi. Kaukana ovat siis Lostin taikasaari ja Foxin suuruudenpäivät…
Bond-ohjaaja Marc Forsterin harharetki elävien kuolleiden pariin on kuin pakolla zombiteemaan sullottu seikkailuelokuva, josta puuttuu vauhti, rytmi ja tolkku.
Tai kuin pakolla seikkailuteemaan sullottu zombileffa, josta puuttuvat kaikki kauhuelementit.
Oikeastaan World War Z on kuin huono, ylipitkä jakso Walking Deadia. Tai pesäpallomaila, joka mäjähtää koko zombigenren otsalohkoon ja yrittää tappaa sen. Vain jotta genre voi joskus myöhemmin syntyä taas uudelleen. Silloin toivottavasti romerojen eikä forsterien toimesta.
