Diktaattori on ehkä hauskin komedia ikinä. Elokuvalla on kuulemma syvallisempikin merkitys, mutta ennenkaikkea se on komedia. Diktaattori jatkaa Chaplinin Nykyajassa aloittamaa protestia äänielokuvaa vastaan, vaikka kyseessä onkin äänielokuva. Chaplin näyttelee vähäpuheista parturia, joka muistuttaa kovasti edellisistä elokuvistaan tuttua kulkuria sekä Tomanian diktaattoria, joka taas muistuttaa kovasti Hitleriä. Molemmissa rooleissaan Chaplin toki puhuu ja ihmiset puhuvat hänelle, mutta sillä ei ole mitään merkitystä minkään kannalta. Diktaattori Hynkel pitää pitki puheita tomanian kielellä (joka ilmeisesti on siansaksa), ja vaikkei sanat mitään merkitsekään, jää viesti vain harvoin epäselväksi. Hynkelin puheista ehdottomasti paras on kiihkea puolentoista minuutin paatos, jonka tulkki kertoo olevan viittaus juutalaisiin.
Elokuvan alkuosa on juonellisesti liitetty muuhun elokuvaan, lähinnä tekemällä siitä selitys siihen, miksi parturilla on korkea-arvoinen ystävä Hynkelin armeijassa, ja miksi hän on ympäristöään tiedostamaton torvi. Päätarkoitus alulla kuitenkin lienee saada tekosyy pistää kulkuri sotaan.
Chaplin erottuu muista näyttelijöistä elokuvassa paitsi olemalla kahdessa pääroolissa, niin myös olemalla koominen. Elokuva onkin hyvä osoitus siitä, että Chaplinin huumori naurattaa vaikka olosuhteet olisivat kuinka kurjat, ja ihmiset ympärillä kuinka tosikkoja. Poikkeuksen muusta kaartista tekee Bakterian hallitsija napaloni, jonka eleet ovat tuttuja tuttuja kaikille jotka ovat katsoneet sarjaa Maanalainen Armeija Iskee Jälleen. Eräät elokuvan hauskimmat hetket ovatkin Napoleonin ja Hynkelin väliset isottelut.
Toisen maaiomansodan aikaan elokuva, joka sijoittuu sotatilanteeseen ei ehkä olisi ollut suosittu mikäli siinä olisi haettu uskottavuutta. Ei ainakaan komediana. Sodan vakavuus pyritään jättämään taka-alalle surrealismilla ja suuren diktaattorin silkalla törttöilyllä. Hynkel on vain esittäjä. Hän on pieni mies, joka kompensoi kokoaan armeijallaan ja mahtailevalla käyttäytymisellä. Isottelu ja mahtailu vaan onkin tavallista vaikeampaa kun tavalliset asiat, kuten huoneen poikki tai rappusten kävely osoittautuu luultua vaikeammaksi tehtäväksi. Motorinen heikkous normaaliaskareissa taas on ristiriidassa Hynkelin ketteryyden ja siroliikkeysyyden kanssa, tämän kiivetessä korkealle verhoihin tai tanssiessa karttapallon kanssa.
Hynkelin mahtailun vastakohtana on vaatimaton parturi, jonka tekemiset muistuttavat lähinnä kokoelmaa sketsejä. Parturi saa sankarin maineen yksinomaan siksi, ettei tiedä mitä maailmassa on tapahtunut. Parturia ei kiinnosta politiikka, vaan ainoastaan karvojen katkominen ja naapurin tyttö. Kohtalon oikusta parturi pääsee elokuvan lopussa korvaamaan Hynkeliä (koska sattuneesta syystä on tämän näköinen) kohtauksessa, joka taitaa olla ynsimmäinen kerta kun Chaplin käyttää sanoja viestimiseen elokuvassa. Lopetus on Chaplinin elokuvassa aiemminkin nähty ”katuojasta – menestykseen” tarina.
Kokonaisuutena Diktaattori on ehkä paras komedia ikinä. Mahdollisesti se voi hävitä Chaplinin aiemmille teoksille, mutta en niin tarkkaan aio elokuvaia analysoida, jotta voisin varman mielipiteen sanoa. Chaplinin karismasta ja esiintymistaidosta kertoo se, että elokuva onnistuu olemaan yksi hauskimmista ikinä, huolimatta siitä että siinä on oikeastaan kvain kaksi näyttelijää jotka edes yrittävät tehdä komediaa. Muutkaan näyttelisuoritukset eivät toki ole huonoja, roolit eivät vain ole missään määrin koomisia. Elokuvaa ylistetään paljon sodanvastaisesta sanomastaan, mutta parhaimmillaan se toimii komediana jossa tehdään pilaa Hitleristä.
