Aiemmin lähinnä erikoistehoisteita tehneen Paul Hyettin esikoispitkä ei katsojalleen armoa anna. The Seasoning House on juuri niin brutaali kuin sen synopsis antaa ymmärtää: jossain Balkanilla sodan jaloissa on bordelli, jonka asiakkaat ovat sotilaita ja rikollisia ja prostituoidut ihmiskaupan uhreja, joita huumataan, jottei pako olisi mahdollista tai asiakkaiden väkivaltaiset tarpeet jäisi tyydyttämättä. Talon kotihengettärenä toimii nuori, kuuro tyttö, jonka perheen ovat sotilaat julmasti surmanneet. Katsojan kannattaa siis ennen muuta varautua tuntemaan toisaalta pahaa oloa oman rodun edustajien kärsimysten takia, toisaalta vihaa ihmisen hirveyden vuoksi, sillä Seasoning House lipsahtaa inhorealismiin heti alkumetreillään, eikä tilanne ainakaan parane elokuvan edistyessä. (Kiinnostavaa olisi tietää, kuinka Hyett on puhunut elokuvalleen rahat tällaisessa taloustilanteessa!)
Elokuvan keskiöön nousee kuuron tytön ankara arki talossa ”josta ei ole mahdollisuutta poistua”. Katsoja päästetään pikkuhiljaa sisään talon toimintatapoihin ja alussa elokuvan näkökulma on puhtaasti kuuron tytön, jopa niin ettei edes soundtrackille vuoda muita ääniä kuin hiljainen, eteerinen musiikki. Tämä toisaalta suojaa katsojaa: kuka haluaa kuulla tämän sairaan talon tuskan ja nautinnon huutoja? Asetelman muuttaa kaksi epätodennäköistä muuttujaa: taloon tuotu viittomakieltä osaava tyttö, jonka kautta kuuro tyttö tuntee saavansa yhteyden menneeseen ja kuuron tytön perheen murhannut kapteeni, jonka rosvojoukon kanssa päähenkilön on otettava yhteen.
The Seasoning House pureutuu jälleen kerran Balkanin lähimenneisyyteen, samoin kuin tavallaan muutaman vuoden takainen julma eksploitaatio A Serbian Film. Aivan samankaltaista kuvastoa ei ole luvassa tällä kertaa, vaikkei kauas jäädä. Silti The Seasoning House on ajoittain todella julmaa katsottavaa. Elokuva edustaa tavallaan Hostelin – jossa ihminen on arvokas kauppatavara – aatemaailman toista puolta. Tällä kertaa naiset ovat puhtaasti hyväksikäytön kohteita, joilla ei ole missään vaiheessa väliä, kunhan niitä saa hakata ja nussia. Ja toisin päin. Elokuvan ihminen on joko ostaja tai ostettu, rahallinen hyödyke ja varmuuden vuoksi huumattu, jottei silmien takana elävä olento puuttuisi kaupankäyntiin. Se mitä elokuva jättää mainitsematta on se, että todennäköisesti sodan runtelemassa maassa myös bordelliin tulevat sotilaat on pumpattu niin täyteen aineita, että toista kasvoihin lyöminen on vain keino varmistaa olevansa hereillä. Toisaalta tässä on myös elokuvan eräs kompastuskivi: se menee kuvauksessaan yli, niin kuin sen ehkä kuuluukin. Silti jälleen herää kysymys siitä, onko kaikkea pakko näyttää ja kaikkea näytettyä kauheutta vääntää neljänteen potenssiin. Hirviömäisen Ivanin pahuuden ymmärtää ilman naamaan hieromistakin, eikä elokuvaa katsoessa voi olla ihmettelemättä sitä, miksi talossa käytetään niin suuria summia tyttöjen huumaamiseen, kun eivät huumeet välttämättä ihmiskaupan uhreja halvempia ole. Ajatus on julma, mutta herää tyttöjä jatkuvasti heroiinilla piikitettäessä.
The Seasoning House on silti erittäin taitavasti kuvattu. Sen klaustrofobinen tunnelma välittyy julmasti katsojalle, eikä päästä otteessaan missään vaiheessa. Ohjaaja todella osaa pitää visuaalisen puolen hallussaan. Kuuron tytön kohtaaminen seonneiden sotilaiden kanssa on hengästyttävä, vaikka uhkaakin lipsahtaa Die Hardmaiseen yliselviytymiseen. Ainoat selkeät poikkisanat täytyy sanoa juonen aukoista (siis jos huippuvankiloistakin paetaan, miksei resuisesta talosta?) ja julmuuksien ylivetämisestä. Muuten Seasoning House toimii sopivasti pahan mielen elokuvana niille kauhun harrastajille, joille elämän ruusuisuus käy ajan mittaan sietämättömäksi.
