Ruotsalainen Roy Andersson on meillä parhaiten tunnettu muutaman vuoden takaisesta mestariteoksestaan Toisen kerroksen lauluja. Harvakseltaan ohjailevan Anderssonin läpimurtoteos on jo vuodelta 1969 ja nimeltään Eräs rakkaustarina. Anderssonin tavaramerkkinä elokuvissaan on ollut tiukka yhteiskuntakriittisyys eikä Eräs rakkaustarina ole ulkokuorestaan huolimatta tästä lainkaan poikkeus. Elokuvassa nuorten elämä on pohjimmiltaan huoletonta ja onnellista, kun vastapainona vanhemmilla ei ole ollenkaan niin hyvä olla.
Tarina kertoo 15-vuotiaan Pärin ja 13-vuotiaan Annikan ujosta ihastumisesta toisiinsa, joka myöhemmin johtaa seurusteluun ja jopa rakastumiseen. Toisin kuin Toisen kerroksen laulut, Eräs rakkaustarina on tarkan realistinen kuvaus 60-luvun lopun kesäisestä Ruotsista. Murrosikäiset nuoret viihtyvät porukoissaan ja pitävät hauskaa, mutta samalla yrittävät kestää vanhempiaan. Kuulostaa varmasti tutulle.
Elokuva on kaikessa realistisuudessaan yleispiirteeltään vakava, mutta tarinan käänteitä sävyttää elämänmakuinen huumori siten että elokuva pysyy sopivan tasapainoisena koko kestonsa ajan. Elokuvan kerronta on varsin sujuvaa, vaikka puolenvälin paikkeilla tarina ei tunnu oikein etenevän. Sen sijaan viimeisen puolituntisen aikana Andersson onnistuu huipentamaan elokuvansa mallikkaasti.
Rakastuminen ja yksinäisyys vastakohtina ovat elokuvassa yhtä vahvoina teemoina. Elokuvaan on luotu erinomaisen kirjava joukko hahmoja, jotka ympäristön kanssa välittävät hienosti 60-luvun lopun Ruotsin ajankuvaa ja joissa välittyvät elämän monet eri vaiheet tunnemyrskyineen. Andersson onnistuu mielestäni varsin erinomaisesti kuvaamaan hahmojensa erilaisia tunteita. Elokuvan alkupuolen tilanteet, joissa ujo pari yrittää saada kontaktia toisiinsa, sai ainakin allekirjoittaneessa aikaan yht’äkkisen kaipauksen takaisin teinivuosiin ja nuorisodiskon hämäriin nurkkiin. Toisaalta vanhempien riehuminen on raastavan tuttua sekä arkielämästä että muista elokuvista.
Näyttelijätyö on nuoria amatöörinäyttelijöitä myöten erinomaista. Oman silauksensa antaa myös aikakautta komeasti edustava musiikki, jota muutamissa kohtauksissa käytetään esimerkillisesti korostamaan elokuvan vaikutusta.
Eräs rakkaustarina on kaikessa nostalgisuudessaan varsin sopiva askel Roy Anderssonin elokuvien maailmaan. Ja miksei myös niille, jotka tuosta Anderssonin uusimpaa vieroksuvat, sillä ”laulujen” synkkyyden tilalla on loppujen lopuksi varsin lämminhenkinen tarina. Kaikkiaan tämä leffa jättää mielen sopukoihin varsin hyvän mielen.
nimimerkki: pala
