Bullet in The Head on eittämättä Hong Kong-legenda John Woon henkilökohtaisin teos ja uskallan sanoa sen, vaikken olekaan nähnyt Woon teoksia kun muutaman. Sen suorastaan aistii elokuvan fiiliksestä ja kolkosta hengestä että ohjaaja on valuttanut omaa sydänvertaan saadakseen tämän kyseisen elokuvan valmiiksi. Woo kävi ihmismielen rajoilla saadakseen teoksensa valmiiksi ja tuloksena onkin kiistatta yksi kaikkien aikojen parhaimpia elokuvia.
Eletään vuoden 1967 kuohuvassa Hong Kongissa. Ben (Tony Leung), Frank (Jacky Cheung) ja Paul (Waise Lee) ovat kolme lapsuudenystävää joiden kaveruus kukoistaa synkkienkin varjojen alla, Hong Kongissa kun mellakoitsijoiden ja brittihallituksen joukkojen veriset yhteenotot kaduilla ovat arkipäivää. Ben ja Frank ovat lämminhenkisiä tyyppejä jotka aidosti välittävät muistakin ja eivät halua viattomille mitään pahaa mutta Paulilla on hieman taipumusta vain itsensä ajatteluun ja rahan ihannointiin. Sitten kerran, ikävä kyllä juuri Benin hääyönä, kilpaileva jengi hyökkää Frankin kimppuun ja mukiloi hänet. Kostoretkellä sitten kaverukset tulevat puolivahingossa tappaneeksi jengin pomon ja heidän on pakko mennä maan alle pakoon sekä virkavaltaa että kostonhimoisia jengiläisiä.
No, miehet ovat sitten kuulleet toisen käden tietona että Vietnamissa, maassa joka on aivan sekasorron vallassa julman sodan vuoksi, voisi helposti ansaita hieman karkkirahaa salakuljettamalla mm. lääkkeitä ja aseita. Tuumasta toimeen, veneen nokka kohti Vietnamia ja rikkauksia ja mikä parasta, pääsyä pois Hong Kongissa vallitsevasta helvetistä. Paitsi että siellä heitä odottaa uusi, paljon pahempi sellainen. Saigonin kaduilla itsemurhapommittajat pahimpaan ruuhka-aikaan ovat arkea ja sotilaat ryöstelevät kauppoja mielivaltaisesti vahvemman oikeudella. Täältä alkaa vanhojen kaverusten matka helvettiin, josta ei ole varmaa pois pääsyä. Matkalla kohti ”rikkauksia” he kohtaavat erilaisia ihmiskohtaloita ja erilaisia julmuuksia, jotka pistävät selkäpiin karmimaan. Toisin kun he luulivat, sota ei tee eroa hongkongilaisten, vietnamilaisten tai amerikkalaisten välillä. Se pistää kaikki maksamaan oman osuutensa tasaveroisesti. Kuka pääsee kotiin ehjin nahoin? Vai pääseekö kukaan?
En siis todellakaan ole mikään Woon elokuvien asiantuntija mutta mitä olen niitä nähnyt, voisin sanoa että Bullet In The Head on poikkeus joukossa, ja mikäli haastatteluja on uskominen, hänen itsensä suosikkielokuva. Sen hyvin uskookin, elokuvasta näkyy että miltei jokainen kameranliike, näyttelijän ilme, juonenkäänne ja leikkaus on suunniteltu huolella. Toisin sanoen tämän eteen on nähty vaivaa. Ja se näkyy.
Aiheenahan on siis Vietnamin sota ja nimenomaan aasialaisten näkökulmasta mutta itse sotatapahtumilla ja sotimisella ei ole niinkään merkitystä. Vaikka toimintaakin löytyy ja monen mielestä vähän liiankin kanssa, Bullet In The Head on ennen kaikkea koskettava draama sodan raastavasta vaikutuksesta tavallisiin yksilöihin. Pääpaino on nimenomaan tunteilla: kostolla, ystävyydellä, vihalla, anteeksiannolla. Kestääkö kaverusten yhteinen suhde, kun jokainen on vähällä ratketa milloin mihinkin suuntaan? Yhden ahneus sokaisee, yhdelle taas ainainen kärsimysten näkeminen on liikaa. Sodan kurimuksesta ei kukaan taatusti selviä samanlaisena kun millaisena sinne saapui.
Elokuva on aasialainen vastine Ilmestyskirja Nyt.lle ja Kauriinmetsästäjille ja kunnioitus esikuvia kohtaan näkyy hienoisin viittauksin. Tosin Kauriinmetsästäjänkin rankka Venäläinen ruletti-kohtaus on ”a walk in the park” verrattuna Bullet In The Headin vankileirikohtaukseen. Siitä ei sen enempää, se pitää nähdä itse. Voin hyvin ymmärtää miksi elokuva floppasi lähes katastrofaalisesti Aasian markkinoilla, samoihin aikoihin kuvausten kanssahan sattui Tiananmenin aukion tuhansia kuolonuhreja vaatinut verilöyly jonka vaikutus näkyy elokuvan kaoottisuudessa ja masentavuudessa. Edes lopussa, jossa ympyrä sulkeutuu, katsoja ei tunne niinkään helpotusta vaan… niin, mitä? Katsokaa ja tehkää omat johtopäätöksenne. Mutta sen sanon että Bullet in The Head on kaukana tyhjänpäiväisestä räiskintäviihteestä joten tätä haluavat kääntyköön pois päin. Minulle ainakin BITH on ennen kaikkea draama, jossa toimintaa on lähinnä höysteenä. Tosin tuntuisihan John Woon elokuva hieman alastomalta ilman pyssyjen paukumista hidastetusti ja komeasti ne papattavat tässäkin mutta tämä nyt ei vaan ole äksönfanien märkä uni. Eikä sellaista ole lähdetty tekemäänkään. Ymmärsittekö? hyvä.
Näyttelijät tekevät vakuuttavaa työtä. Woon luottotähteä Chow Yun-Fattia ei tästä ikävä kyllä löydy mutta se on pientä. Tony Leung on uskottava Beninä, joka on porukan näennäisesti fiksuin henkilö (eikä se ole paljon se), Jacky Cheung on peräti koskettava elokuvan ”nimihenkilönä” Frankina ja Waise Lee on myös hyvä Paulina, joka perustaa hiukan turhan paljon maallisesta mammonasta. Simon Yam ”korvaa” Chow Yun-Fattia äksönkohtauksissa porukan leaderina toimivana onnensoturina. Muttei elokuvassa huonoja rooleja varsinaisesti ollekkaan, kaikkiin taustalla möllöttävä tuhoisa sota vaikuttaa enemmän tai vähemmän. Ja nimenomaan negatiivisesti. Jos vielä joku erityisen hyvä osapuoli pitää leffasta hakea, niin tunnari on kyllä kaunis ja jää soimaan päähän nimenomaan positiivisessa mielessä.
Kokonaisuutena Bullet In The Head on kyllä vähintään yksi 50 kaikkien aikojen parhaasta elokuvasta. Toimintahumppaa kaipaavat tulevat pettymään sillä BITH täyttää mielestäni jo jopa taide-elokuvan meriitit ja jää historiaan yhtenä parhaista sodanvastaisista elokuvista. Sodassahan ei pitäisi olla mitään ihannoimisen aihetta ja sen pitäisi totisesti tulla kaikille selväksi viimeistään kaikki unelmat murskaavassa ikimuistoisessa loppukohtauksessa. Sodan vastaisia elokuvia harrastaville ja Woon faneille must-see.
