lähdin mukaanne juoneen, innostuin ajatukseen.
Kuinka iskin hakun
siihen keltaiseen suoneen, kultaiseen kimallukseen.
Nyt melkein polttaa, kulta sormissa polttaa
ja pian reiän se polttaa taskunpohjaan.”
Noin lauleskeli Gösta Sundqvist vuonna 1991 varsin väheälle huomiolle jääneessä Sierra Madren aarre -nimisessä kappaleessa. Kyseisen laulun inspiraationlähde on vastaavasti sitäkin tunnetumpi, todellinen elokuvaklassikko vuodelta 1948: The Treasure of the Sierra Madre.
John Hustonin ohjaamaa kultajahtia tähdittää harvinaisen rautainen (vai pitäisikö teeman mukaan sanoa ”kultainen”) kolmikko Humphrey Bogart, Tim Holt & Walter Huston. Isäpappa Huston valkoisen partansa ja hörönaurunsa kera on mitä mainioin tapaus, ja Bogartin jopa synkäksi laskettava, auttamattomasti arvometallin murtama mies edustaa elokuvan toista äärilaitaa.
Sierra Madren aarre on paitsi kepeä veijaritarina keskellä lainsuojattomien maita, mutta myös tarina ihmisluonnon pimeästä puolesta. Kullankaivajatrion välit tulehtuvat sitä mukaa, kun kultainen suoni jakaa sykkien aarteitaan ja siinä piilee niin leffan riemu kuin synkeyskin. Länkkäriperinteen vuoksi nyrkit heiluvat ja aseet paukkuvat opettavaisen matkan varrella. Meksikolaiset junarosmot ja paikalliset intiaanit tulevat nekin tutuiksi.
Loppuratkaisu on yksi Sierra Madren aarteen huikaisevimmista osista. (Elämän) tuulet tuivertavat, joku nauraa, ja joku ei. Katsojalla on sama tunne kuin oikein hienon nuotiotarinan jälkeen ja sitähän aarrejahti onkin: komeaa kerrontaa osaavilta kertojilta. Edelleen mainetta Kaikkien aikojen paras elokuva -äänestyksissä keräävä seikkailu poiki jo omana aikanansa kolme Oscaria Hustonin perheeseen samana iltana. Aika paljon kullan kimallusta kestettäväksi…
