Alelaarien ihmeitä jälleen kerran. Premissi: rakastavaiset kahdella vieri vieressä olevalla planeetalla. Ongelma: painovoima vetää niillä eri suuntaan. Minä: wtf? Kyseessä onkin siis enimmäkseen yhden hölmön idean ympärille rakennettu rakkaustarina, joka kuitenkin yllättäen toimi sangen hyvin. Juoni tarjoaa kaikenlaista silmäniloa ennen kaikkea pääkonseptin ympärille rakennetuissa viritelmissä ja vitsintyngissä.
Elokuvan visuaalinen puoli on kaiken kaikkiaan tyydyttävällä tasolla. Siihen nähden miten vaatimaton budjetti leffan tekijöillä todennäköisesti on ollut käytössään se näyttää riittävän hyvältä ollakseen uskottava. Toki tietokoneella tehdyn työn näkee selvästi useimmissa otoksissa, mutta minua se ei pahemmin häirinnyt. Jotain on selvästi siis tehty oikein. Filmin suurin ansio lieneekin miten älyttömyydestään huolimatta lähtökohdat on muutettu mielenkiintoisiksi yksityiskohdiksi, joita bongailee kernaasti. Lisäksi genren perushuttu jakautuneesta yhteiskunnasta köyhiin ja rikkaisiin ei ole sieltä kliseisimmästä päästä, joten sanomassakin löytyy.
Myös näyttelypuoli toimii pätkässä oikein mainosti. Jim Sturgess vakuutti jo pilvikartastossa allekirjoittaneen eikä Blackjack huijareista kertova 21 ollut myöskään hassumpi tapaus. Kirsten Dunstin kohdalla katsoja tietänee tässä vaiheessa mitä saa, joten ei siitä sen enempää kuin että kai hänet luokalta voi päästää tällä suorituksella. Sen sijaan pääparin rakkaustarinassa ei ollut kipinää juuri yhtään. Erikseen hahmot toimivat paljon paremmin kuin yhdessä, minkä erityisesti Sturgess todistaa. Tärkeimmässä sivuroolissa Timothy Spall antaa brittiläistä arvokkuutta sekä omanlaistaan ryhtiä kokonaisuuteen vastustaen planeettojen välistä rikas/köyhä jakoa.
Tarinaan on jäänyt jokusia juoniaukkoja, jotka eivät kuitenkaan häiritse katselukokemusta merkittävästi, ellei satu harrastamaan armotonta nipotusta. Tietenkin jo pelkästään hömelö lähtökohta vaatii suurehkon palan nielemistä ja maailman sisäinen logiikka on myös uskomattoman naurettavaa, jos asiaa pysähtyy miettimään liian pitkäksi aikaa (kuten se ettei toisella planeetalla voi oleskella liian kauan tai syttyy tuleen). Juoni myös alkaa hivenen rasittavalla rakkauslätinällä, mikä on ymmärrettävää, mutta samalla tarinan heikompaa ainesta. Plussaa yhtä kaikki leffalle jouhevuudesta rytmityksessä sekä inhimillisestä sydämestä silloin, kun pääpari ei ole yhtä aikaa ruudulla.
Yhteenvetäen Upside Down ottaa kaiken irti oudosta lähtökohdastaan, tarjoaa omanlaisensa skenaarion maailmasta sekä luo visuaalisesti todella kiinnostavan miljöön tapahtumille. Leffan voi katsoa kivuitta harmittomana viihteenä, mutta eeppiseksi rakkaustarinaksi siitä ei ole. Myöskin CGI allergikot saattavat saada oireita filmiä katsoessaan. Muutoin en näe suuria virheitä ellei miltei genren vaatimia aukkoja juonessa lasketa sellaisiksi. Viihdyin ja se on viime kädessä tärkeintä.
