Kaikkien aikojen paras elokuva. Helppo lausua ääneen vaan turkasen vaikea pähkinä purtavaksi kun sitä tosissaan yrittää hakea. Loistavia, koskettavia ja tärkeitä elokuvia on maailma täynnä mutta siitä huolimatta kaiken kuonan keskeltä onnistuu nousemaan muutamia suurten massojen ikisuosikkeja. Shawshank Redemption, tai Rita Hayworth-avain pakoon (nimisuomennos ei loppujen lopuksi ole ihan niin koominen miltä se kuulostaa) on eräs elävä kuva joka on onnistunut miellyttämään yllättävän monia, Suomessakin se on sekä sunnuntaikatsojien että alanharrastajienkin keskuudessa nostettu korkealle pallille ja niinpä itsekin päätin katsastaa mikäs tässä paljolti kiitellyssä vankiladraamassa on niin ihmeellistä, suurta ja mahtavaa, meikäläiseen kun eivät monet massojen suosikit ole useista yrityksistä huolimatta aina oikein uponneet. Ja mitäs sieltä paketista paljastuikaan loppujen lopuksi…
Eletään vuotta 1947. Nuoren menestyvän pankkiirin Andy Dufresnen (mainio Tim Robbins) vaimo ja tämän rakastajatar murhataan kylmästi ja kunnollisen motiivin puuttuessa ukko passitetaan loppuiäkseen tiilenpäitä lueskelemaan, vaikka kovasti syyttömyyttään vakuuttelee. Vankilassa uuden tulokkaan äkkää nopeasti luottovanki Red (Morgan Freeman) ja tämä ystävystyykin älykkään Andyn kanssa nopeasti, mistä on suurta hyötyä koska Redillä on suhteita vähän sinne sun tänne. Vankilaelämä suihkuraiskauksineen ja v-mäisine vartijoineen kuluttaa miehen kun miehen loppuun mutta Andy ei olekaan kuka tahansa heppu. Andy on nimittäin pirun älykäs. Ja vankilan karussa ympäristössäkin fiksut pärjää aina. Pian Andylla itselläänkin on arvovaltaisia kavereita vähän siellä sun täällä ja hän kohoaa melkoisen suureen asemaan sekä vankien että jopa vankilanjohtaja Nortonin (Bob Gunton) silmissä. Mutta siitä huolimatta että jätkällä on kaltereidenkin takana melkoisen lokoisat oltavat, hän ei ajatellut mädäntyä siellä lopun ikäänsä. Kaiken takana on tunnetusti nainen ja kukas muukaan se olisi tällä kertaa ellei itse Rita Hayworth…
Kun pohditaan syitä Shawshank Redemptionin massiiviseksi kohonneeseen suosioon, ensimmäisenä tulee mieleen lähinnä ajatuksia herättävä käsikirjoitus. Jopa vankilassa, jossa on välillä todella vaikea tietää kuka oikein on ystävä, kuka vihollinen ja jossa joka kulman takaa näyttää vain pursuavan lisää vaikeuksia, voi selvitä kohtalaisen ehjinnahoin. Kunhan vain tietää pelin säännöt ja osaa livahtaa läpi sopivista porsaaanreistä, sekä tuntee oikeat ihmiset. Vielä kun on älliä ja ennen kaikkea numeropäätä vaikka muille jakaa, pärjää jo kohtalaisen hyvin. Kaunis tarina monine hyvin kirjoitettuine ja ikimuistoisine hahmoineen onkin elokuvan sydän. Sitä tukee hienosti asiansa osaava näyttelijäkaarti joka on oiva sekoitus vähän tunnetumpia näyttelijöitä ja hiukan tuntemattomiakin. Parhaan näyttelijäsuorituksen tekee ainakin minulle entuudestaan kohtalaisen tuntematon Tim Robbins Dufresnenä, joka säilyttää uskomattoman kärsivällisyytensä kovankin paineen alla. Muttei ollenkaan hullmupi ole myöskään Morgan Freeman kertojan roolissa vankilan diilerinä Redinä. Wanhat Kunnot Mulkvistiroolit vetävät puolestaan Bob Gunton vankilan johtajana joka luulee itsestään liikoja sekä Clancy Brown röyhkeänä sadistivartjana. Vielä on pakko mainita veteraani James Whitmore, joka vetää koskettavan roolisuorituksen Brooksina, joka on viettänyt lähes koko elämänsä linnassa ja täten saa pienen kulttuurishokin päästessään ehdonalaiseen, mikä purkautuu järkyttävänä tekona.
Meikäläiseen elokuva ei kuitenkaan kolahtanut niin tolkuttoman lujaa. Olihan elokuva toki hieno kertomus siitä miten toivo ja inhimilliset tuntemukset kaikesta huolimatta elävät paikassa jossa ne yritetään väkisin tukahduttaa mutta jokin jäi kuitenkin puuttumaan. Ehkä elokuva oli kuitenkin hivenen hienoista Hollyhuttua, tai sitten sen ajoittain jopa sadunomainen fiilis ei vain onnistunut koskettamaan meikäpojan kylmää ja paatunutta sydäntä. Toki elokuva käsittelee myös Suomessakin tärkeitä asioita jotka onnistuivat pistämään meikäläisenkin ajattelmaan. Miten ihminen, joka on elänyt suurimman osan elämästään, jopa puoli vuosisataa, suljettujen muurien takana, voi enää selviytyä omin neuvoin ulkopuolisessa maailmassa? Selviytyykö hän ollenkaan?Vaikuttavia ajatuksia, mutta minun mielestäni ohjaaja Frank Darabont ei ota asioiden pohdiskelusta täyttä pontta irti vaan sijoittaa sinänsä tärkeät kysymykset keskelle sinänsä koskettavuudestaan huolimatta varsinkin lopussa sangen epärealistiseksi yltyvää aikuisten satua. Mutta kuka sanoikaan että elokuvien pitäisi olla totta…
Kokonaisuutena Shawshank Redemption on kelpo viihdettä, ei enempää eikä vähempää. Tarinassa olisi kyllä ainesta kipeän aiheen hieman vakavampaankin käsittelyyn mutta useista yrityksistä huolimatta se jää ainakin minun mieleeni pelkkänä hienona aikuisten satuna. Joka ei sekään ole yhtään hassumpi titteli. Elokuva on kuitenkin mielestäni valitettavan yliarvostettu, vahvoista tuntemuksista huolimatta se ei pompannut lähellekkään omaa TOP-listaani eikä mielestäni kuulu ainakaan sadan parhaan koskaan tehdyn elokuvan joukkoon. Seuraavaan sadan porukkaan se kyllä voisi ehkä jopa mahtua. Plussaa elokuvalle irtoaa siitä että se kestää useamman katselukerran kevyesti ja jokaisella kerralla tästä tunteiden aarreaitasta irtoaa aina jotain uutta. Mutta minkäs teet. Shawshank redemption, ehkä kaikkien aikojen suosituin elokuva, on minun kirjoissani melkein napakymppi. Ei ihan, mutta melkein.
