Tottakai kaikki tuntevat tämän vuosisadan rakkaustarinan, jonka useat nostavat jopa Titanicin rinnalle. Yliluonnollisen komean vampyyrin ja tavallisen teinitytön välinen tulinen ja kielletty romanssi täynnä mustasukkaisuutta, kilpailua ja tottakai anti-rasisminen teinijengi. Kukapa ei haluaisi saada upeaa ja über kaunista vamppipojua rinnalleen pelastamaan joka tilanteesta, paijaamaan ja angstaamaan hirviönä olemisestaan vierelleen?
Alunperin kuulin Houkutuksesta kaveriltani, joka hehkutti sen saapumista elokuvateattereihin muutaman viikon kulluttua, ja pyysi minua mukaan ensi-ltaan. Koska lippua ei itse tarvinnut maksaa, suostuin lähtemään ilman mitään suurempia jahkailuja. Lukaisin myös kirjan ennen elokuvaa ja pidin siitä. Sopivasti kaikkea. Kehno kirjailija tosin latisti hiukan tunnelmaa. Aloin siis odottelemaan elokuvaa suht innolla, ja kun viimein koitti ensi-ilta paloin intoa. Elokuvan alettua ja muutaman ensimmäisen minuutin perusteella kykenin hautaamaan kaikki odotukseni kyseistä pätkää kohtaan.
Useassa kohdassa pitkin elokuvaa jouduin sulkemaan silmäni ja hyräilemään mielessäni jotakin piristävää, jotta en olisi purkahtanut itkuun kesken kaiken vain siksi, miten Kristen Stewart pilasi Bellan koko hahmon, vuorosanoja myöten. Stewartia on kehuttu useissa artikkeleissa enkä millään käsitä miksi; hän on surkea! Sama ilme koko elokuvan ajan, samanlaiset hönkäykset joka vuorosanan kohdalla ja ruumiinkieli välitti mielikuvan, että hänellä olisi jatkuvasti epämukavaa kameran edessä (tiedä häntä vaikka näin olisikin ollut…) ja kuin hän olisi yrittänyt pitää vastanäyttelijäänsä sen kymmenen sentin etäisyyden. Tuntui kauhealta kun katselin Stewartin pelleilyä kameran edessä kun hän ei kerta kaikkiaan samaistunut hahmoon!
Ja sitten kaikkien teinityttöjen (ja -poikien) fanittama Edward Cullen aka Robert Pattinson. Ensimmäistä kertaa kun tämä herra tuli kameran eteen, leukani loksahti auki epäuskosta ja häkellyksestä roolitustiimin täysflopista. Ajattelin ensin että sen täytyi olla vitsi: ei kukaan yksinkertaisesti voi pitää Pattinsonia Edwardin kaltaisena hahmona. Olihan hän tietysti nätti, mutta ei kaunis kuten Edwardin olisi kuulunut olla! Pattinsonin kasvojen ja silmien elehtiminen kuvassa etenkin luokkakohtauksessa, kun Bella on juuri astunut luokkaan ja Ed peittää puolinaamaa hajun aistimisen estoksi ja kun tämä katsoi Bellaa murhaavasti oli nauruhermoja vaikea pidätellä. Oli lähellä etten purskahtanut raikuvaan nauruun. Pattinson näytti siltä kun olisi yrittänyt ängätä jotakin kättä suurempaa peräaukostaan. Lähes kaikki omat vuorosanansa herra Pattinson ähisi kuin astmakohtauksen saanut viimeisiään vetelevä eläkeläinen ja eleet sekä ilmeet vedettiin samalla kaavalla Stewartin tapaa.
Tietysti Houkutukseen kuuluu kaikkea kansaa ja kaikenlaisia ihmisiä; joukkoon mahtuu niin pissistä kuin nörttiä, fruittaria kuin mustaakin väkeä. Kaikki nätisti samassa sopassa, sillä eihän sellainen sovi että elokuvan roolituksessa olisi vain valkokansaa, sillä elokuvahan on juuri esimerkkinä anti-rasismista. Sivuhahmoista mieleen jäi Mike, joka oli huvittavan rasittava koko kirjan ajan, mutta elokuvassa hänkin oli vain kökkö teinipenska, joka vain yritti edes olla kuin tavallinen teini ja metsäänhän sekin meni. Luulin, että pitäisin kohdista missä Mike yrittää paneutua Edin ja Bella väliin. Kaikki ne huvittavat vuorosanat kirjassa oli litistetty tasan yhteen vuorosanaan: ”Sinä ja Cullen, vai… En pidä siitä. Hän katsoo sinua kuin jotain mitä haluaisi syödä”. Siinä olisi se pieni valonpilkahdus minkä toivossa yritin pidätellä tuskankyyneliä kaikesta leffan karmeudesta, ja sekin minulta vietiin. Minulta tuon puoli tähteä sai Bellan isänä häärivä Billy Burke ja Cullenin loppuperhettä edustava näyttelijäkaarti. Alicen kyllä kuvittelin erilaiseksi, mutta eikös se ole että kaikkea ei voi saada kun kaiken tämän surkeuden keskellä on jo tarjottu sellaista herkkua kuin Burke.
Kuvaus, ohjaus ja käsikirjoitus oli sydäntä raastavan surkeaa. ”Kolmetoista” elokuvan ohjaajana tunnettu ja vieläpä kehuttu Catherine Hardwicke teki mullistavan floppauksen ja se kiilasi henkilökohtaisen listani kärkeen suorana. Kuvaus oli syvältä hanurista kun Edin autistista kyttäystä kuvattiin zoomilla lähellä, niinkin läheltä, että tämän ihohuokoset olisi voinut jopa laskea. Liiankin paljon oli jätetty kasvokuvien varaan. Käsikirjoitushan kuitenkin on aikalailla jutun perusta, ja tällä kertaa se romauttikin koko homman.
Kaiken kaikkiaan elokuvan jälkeen jää aikalailla sellainen fiilis ettei oikein tiedä miten päin olisi. Lopun suuri taistelukohtaus oli kaiken huippu ja alkoi oikeastaan harmittamaan että luin kirjan; se vain oli niin paljon parempi etten voinut lopettaa ajattelemasta, että kirjassa tuo kohtaus oli kyllä erilainen ja tuota kohtausta ei ollut lainkaan. Hiljaisissa tunnelmissa tallasin kotiin puolen yön aikoihin ja mietin mitä rahantuhlausta Houkutus-elokuva olikaan. Mietitytti kyllä sekin, että ovatko kaikki Twilight-Edward-4ever-tytöt oikeasti tosissaan ihqutuksessan vai eivätkö he vain viitsi myöntää pettyneensä ja pahasti elokuvaan. Elokuva oli kokonaisuudessaan täysi floppi eikä tarjoa mitään uutta ja mielenkiintoista.
