Kaikki varmasti tiedämmekin, kuinka kävi David Lynchin ja Mark Frostin Twin Peaks -televisiosarjalle? Kilpaileva televisiokanava meni munaamaan koko jutun vuotamalla julkisuuteen Laura Palmerin murhaajan henkilöllisyyden, David Lynch lähti hetkellisesti muiden kiireiden vuoksi toisaalle, ja koko saagan katsojaluvut romahtivat viimeistään toisen kauden alussa nähdyn surullisenkuuluisan hetkellisen tyhjäkäynnin tietämillä pohjalukemiin. Televisiopamppujen silmissä peli oli pelattu, eikä Lynchin ja Frostin tuotoksen kaltaista alun alkaenkin erittäin riskialtista valkoista elefanttia enää kannattanut pitää väkisin hengissä. Toinen kausi päättyikin katsojasta riippuen joko klimaattisen avoimesti tai vain tökerösti ja tyhmästi kesken: lopulta katsojalle ei paljastettu yhtään mitään, vaan tämän eteen lätkäistiinkin vain kokonainen nivaska uusia mysteerejä.
David Lynch ei suinkaan epäonnistumisestaan lannistunut – kunhan vain muutti suunnitelmiaan. Ehkä Twin Peaksin tarina ei varsinaisesti sittenkään soveltunut televisioon vaan elokuvamuotoon, ohjaaja päätteli. Niinpä alettiin aikamme suuren surrealistin ajatushautomoissa suunnitella kokonaista pientä elokuvasarjaa aiheen pohjalta, ja tarinahan olikin ensimmäisessä osassa syytä aloittaa aivan alusta asti, eli Laura Palmerin viimeisistä päivistä ennen tämän jo niin valitettavan tutuksi tullutta kohtaloa. Tuli kulje kanssani kokoaa yksiin kansiin lähes koko alkuperäissarjan keskeisen näyttelijäkaartin, palaa täsmälleen samoihin maisemiin sekä kirjaimellisesti näyttää kaiken edellisessä sanallisesti viitatun konkreettisemmassa muodossa alkaen Elizabeth Banksin murhasta.
Mielestäni tässä elokuvassa on ihan jo konseptitasolla muutama todella paha ”fiba”, joita Lynch ei tainnut tulla edes ajatelleeksi ennen kuvausten aloittamista. Ensimmäinen on fakta, ettei Tuli kulje kanssani tarjoa sarjan nähneille paljoa mitään uutta tai mielekästä informaatiota, vaan käytännössä enintään toistaa jo aiemmin tiedettyjä faktoja. Joskus avoimeksi jäänyt tarina on muutenkin mielenkiintoisempi kuin rautalangasta juuriaan myöten väännetty. Koeta esimerkiksi kuvitella katsovasi tätä joskus 1990-luvun alussa heti sarjan jälkeen tietämättä mitään Twin Peaksin saagan paluusta ja myöhemmistä käänteistä. Eikö olekin vähäsen mälsää viihdettä? Toisaalta, entä jos Tuli kulje kanssani onkin ensimmäinen kohtaamisesi koko Twin Peaksin kanssa, eikä ainoassakaan kohtauksessa vaikuttaisi olevan kontekstinsa ulkopuolella mitään järkeä, mutta sarjan ensimmäistä puolikasta kannatellut Laura Palmerin murhamysteeri on nyt sitten katsojalta täysin spoilattu.
Tällainen käytännön tuherointi on sikälikin harmillista, että Tuli kulje kanssani on itsessään oikein mainio elokuva, lähes alkuperäissarjan tasoa. Henkilökohtaisesti pidin entuudestaan tuttujen hahmojen näkemisestä sekä valmiiksi sakean mysteerin syvenemisestä, puhumattakaan muutamien nimekkäämpien tähtinäyttelijöiden vilahtamisesta pienissä sivurooleissa: ennen en edes tiennyt David Bowien, Kiefer Sutherlandin ja Harry Dean Stantoninkin ikuistaneen persoonansa osaksi Lynchin ja Frostin ajatonta saippuaoopperaa. Voin hyvin loihtia mieleeni kuvan hämmentyneistä nuorista, jotka menivät katsomaan tätä pelkästään nähdäkseen suosikkinäyttelijänsä hetken verran höpisemässä jotain täysin käsittämätöntä puppua ennen katoamistaan kuin tuhka tuuleen. Teatterista poistuessa on varmasti monella ollut vähän ns. pää pyörällä.
Jos Twin Peaksin saagaan aikoo tehdä tuttavuutta edes piloillaan, on Tuli kulje kanssani pakollista katsottavaa ihan esiosanakin – mutta vastan alkuperäissarjan jälkeen. Tietenkään loppu elokuvasarja ei koskaan toteutunut, joten muutamat uudet välähdykset saattavat tuntua siksikin vähän irrallisilta. Oman ymmärrykseni mukaan Lynch kuitenkin pyrki yhdistelemään avoimeksi jääneitä langanpätkiä yhteen Twin Peaksin vuoden 2017 definitiivisessä finaalissa. Missä määrin kolmaskaan kausi oikeasti ratkaisi tai päätti mitään, jäänee lopulta katsojan itsensä tulkinnan varaan. Joskus avoimet mysteerit ovat kuitenkin lopullisia tyhjentäviä vastauksia kiehtovampia.
