Aikoinaan William Munny (Clint Eastwood) oli Willin Lännen pelätyimpiä lainsuojattomia. Hänen verisistä edesottamuksistaan kerrottiin kauhua herättäviä legendoja. Hän kylläkin meni naimisiin, on saanut lapsia ja vaimokin on kuollut tuberkuloosiin ja avioliitto teki Williamille hyvää: hän lopetti ryyppäämisen ja vakiintui, vaikka yhä muistaa häpeällä kauhua herättävän menneisyytensä. Kaksi cowboyta kiukustuu ja ilotyttö Delilah (Anna Levine) tulee viillellyksi kasvoistaan ja paikkakunnan lainvalvoja Little Bill (Gene Hackman) määrää rangaistuksen tekijöille, mikä ei kuitenkaan miellytä kaikkia asianomaisia. Huhu lähtee siis liikkeelle että kyseisten viiltelijöiden tappaja saisi tuhat dollaria, joten nuori ja rehvakas Schofield Kid (Jaimz Woolvett) lähtee rahan perään. William Munny lyöttäytyy mukaan, sillä rahalle on tarvetta ja Williamin ystävä Ned Logan (Morgan Freeman) on myös rahan tarpeessa. Kaksi vanhaa ketkua siis vyöttää revolverivyönsä ja mukana notkuu nuori kuumapää, jolla kuitenkin on omat heikkoutensa. English Bob (Richard Harris) ja hänen elämänkertansa kirjoittaja Beauchamp (Saul Rubinek) ovat myös palkkion perässä ja rahoja vartioi äksy sheriffi.
Clint Eastwood, kunnostautunut näyttelijä ja ohjaaja tarttuu genreen joka teki hänestä suuren tähden ja ohjaa sitä samalla karuudella kuin hänen toisen tunnetuimman hahmon luoja ohjasi häntä. Sergio Leone ja Don Siegel saavat kunnianosoituksensa karussa ja armottomassa antilänkkärissä missä hyvän ja pahan välinen vyöhyke on suorastaan karmaisevan ohut ja häilyvä. David Webb Peoplesin käsikirjoitus on kirjaimellisesti armoton genrekonventioita kohtaan ja Clintin karu ohjaus ja näyttelijätyö antaa lopullisen, katkeran ironian Munnyn ”nousulle” ”sankaruuteen” kohdata elokuvan ”pahis” suoraviivaisessa rähinässä. Aluksi Munny vaikuttaa säälittävän heikolta vanhalta ukolta joka ahneudesta yrittää tehdä sitä mitä hän teki ja ei oikein osaa sitä, mutta loppu ja tarinan eteneminen murtaa sen: lopullisessa, verisessä teurastuksessa ilmenee paha, ilkeä ja raaka tappaja joka viskihuuruisesti tappaa kaiken liikkuvan.
Morgan Freeman on taatun lämmin Munnyn ystävänä joka tarinan julman ironinen loppu huomioiden on ainoa asia mikä pitää Munnyn ohutta sivistyksen ja rakkauden illuusiota yllä. Välissä koomisesti ja välissä viisaudella, mutta koko ajan laadukkaasti. Jaimz Woolvett on kaikkien nuorien pyssysankareiden tavoin rehvakas ja tulinen, mutta hänkin osoittautuu tarpeelliseksi ”sankariksi” ja käsikirjoitus ja Clintin vahva ohjaus ja Munnyn antama pelottava esimerkki antaa hänelle rohkeuden löytää oma suuntansa ja hän saa ansaitsemansa palkkion oppimastaan viisaudesta, joka toivottavasti menee oikeaan käyttöön.
Gene Hackman on kaikkien ”hyviksien” tavoin lain puolella ja on nopea ja tehokas aseen käyttäjänä ja hänellä on apureita ja oikeudentajua. Hänestä myös revitään irti koomisia hetkiä, jotka ovat sopivia sankarin kuvaukseen. Tämäkin mielikuva saa armottoman käsittelyn ja Little Bill osoitetaan tyrannimaiseksi, väkivaltaiseksi ja hutkivaksi ”lain”valvojaksi jonka raa’at ja tehottomat menetelmät ajavat elokuvan ”sankarin” verta janoamaan kosto mielessä. Richard Harrisin nautinnollisesti ylinäyttelemä English Bob on Ö-luokan kirjoittajan glorifioima murhaaja ja valehtelija ja kyseistä ”kirjoittajaa” tulkitseva Saul Rubinek kuvaa illuusioiden romahduksen taidokkaasti.
Vaikka Eastwood armottomasti romuttaa Willin Lännen, antaa hän myös toivon ja hyvien asioiden vilahtaa harmaiden pilvien välistä. Rakkaus voi pelastaa kauheimmankin ihmishirviön itseltään ja Munnyn kaipuu kuollutta vaimoaan kohtaan on pelottavan aitoa ja hänen rohkaiseva, mutta kömpelö puheensa viillellylle Delilahille on rehellinen ja sydämellä kerrottu, vaikka raaka pyssymies ei ehkä sanoja tunnekaan sen kertomiseen. Clint saa aikaan todellisen klassikkowesternin olemalla vihainen, kännissä ja armottoman väkivaltainen ja illuusioiden romahdus on lumoavaa, joskin vastenmielistä katsottavaa. Huipputyötä siis ja osoittaa Willin Lännen mytologian takana olevan ahneuden, valehtelun ja raa’an väkivallan.
