Pierce Brosnanin ensimmäinen Bond-elokuva Kultainen silmä sai ilmestyessään loistavan vastaanoton, mutta Brosnanin seuraavat Bondit eivät kovin hyvin menestyneet. Samalla mm. suosiota saaneet Mission: Impossible- ja Jason Bourne-elokuvasarjat alkoivat haastaa Bondin pitkään itsestäänselvyytenä pidettyä kuningaspaikkaa agenttileffasarjana. Varsinkin, kun Brosnanin viimeinen Bond-elokuva Kuolema saa odottaa menestyi erittäin huonosti, Bondin tekijät taisivat ymmärtää, että on aika päivittää Bondin hahmo ja elokuvasarja 2000-luvulle. Näin syntyi Daniel Craigin tähdittämä Casino Royale…
Elokuvan alussa James Bond (Daniel Craig) saa ylennyksen 00-agentiksi tapettuaan kaksi rikollista, ja saa sitten tehtäväkseen jäljittää terroristijärjestön jäsenen Le Chiffren (Mads Mikkelsen). Lopulta Bond päätyy Casino Royale-nimiseen pokeriturnaukseen, missä voittaja saa 100 miljoonaa puntaa. Tätä voittoa tavoittelee myös Le Chiffre, jotta voisi maksaa velkansa terroristeille ja siten myös kadota näkyvistä.
Casino Royale teki sen Bond-elokuville, minkä Batman Begins teki Batman-elokuville: elvytti kuolleena pidetyn elokuvasarjan ja todisti, että vanhempi elokuvasarja voidaan päivittää onnistuneesti 2000-luvulle. Casino Royale on mielestäni samaan aikaan nykyaikaan sopiva Bond-elokuva, mutta myös uskollinen Bondin hahmolle ja Casino Royalesta tavoittaa hyvän Bond-tunnelman. Hyvänä esimerkkinä toimii ”Bond-tyttö-kaavan” päivittäminen: Casino Royalessa Bond ei enää samalla tavalla ole seksistinen naisia kohtaan kuin vanhoissa elokuvissa, vaan sen sijaan Bondille ja elokuvan ”Bond-tytölle” muodostuu oikea rakkaustarina, joka on samaan aikaan uskottavasti ja kauniisti tehty, mutta ei ole silti liian siirappinen.
Yleinen kritiikki Daniel Craigin tähdittämiä Bond-elokuvia kohtaan on huumorin puute, tähän aiemmin yhdyin itsekin, mutta nyt, kun kyseiset elokuvat katsoin uudelleen, mielipiteeni muuttui. On totta, että esimerkiksi Casino Royalessa ei ole yhtä paljon huumoria kuin monessa vanhemmassa Bond-elokuvassa, mutta pidän tätä vain hyvänä asiana. Ainakaan vanhojen Bond-elokuvien varsin paljon viljelty sovinistinen huumori ei nykyaikana kyllä toimisi, ja pidän siitä, että Casino Royale on suurimmaksi osaksi synkkä elokuva. Silti elokuvassa huumori ei ole kokonaan poissa, vaan sitäkin löytyy ja pidän oikeastaan kaikkia elokuvan humoristisia kohtauksia onnistuneina: ne naurattavat sopivasti, mutta eivät ole väkisin tehtyjä. Hyvänä esimerkkinä toimii kohtaus, missä Bond voittaa korttipelissä legendaarisen Aston Martin -auton toiselta pelaajalta ja pelaajan huvittavan potutuksen aistii kotisohvalle asti. Mainittakoon vielä, että myös kirjoissa James Bond on kohtalaisen synkkä hahmo, joten Casino Royalen synkkyys on varsin uskollista Ian Flemingin James Bond -kirjoille.
No mutta, ei Bond-arvostelua ilman kommentointia James Bondin näyttelijästä. Daniel Craig tekee Casino Royalessa vallan erinomaisen roolisuorituksen James Bondina. Craigin Bond osaa olla tarvittaessa hyvin herrasmiesmäinen mies, mutta myös hyvin brutaali ja kuolettava, kun tarve vaatii. Huumoriakin tosiaan Craigin Bondilta jonkin verran löytyy, mutta ennen kaikkea Craig on onnistunut tekemään Bondista hahmon, joka aidosti välittää ihmisistä ja tuntee myös epävarmuutta ja pelkoa. Siinä missä joissain Bond-elokuvissa Bondista on tehty lähes yli-inhimillinen, tässä elokuvassa Bond on hyvinkin inhimillinen hahmo. Tuskin missään aiemmassa sarjan elokuvassa Bond on tuntunut yhtä syvälliseltä ja aidolta ihmiseltä kuin tässä elokuvassa, ja toki käsikirjoituksella ja ohjauksella on tähän ollut myös vaikutusta, mutta ennen kaikkea kiitos kuuluu Daniel Craigille.
Eva Green on myös loistava Vesper Lyndina, joka vähitellen rakastuu Bondiin ja Bond häneen, mutta elokuvan loppumetreillä paljastuu, että Vesperissa kaikki ei ollutkaan sitä miltä näytti. Vesperin ja Bondin kemia toimii tosi hyvin elokuvassa, ja Vesper osaa luontevasti pistää Bondin ylimielisyydelle kampoihin. Heidän romanssinsa ei ala heti, vaan pikkuhiljaa luontevasti menee siihen suuntaan. Muista roolisuorituksista mainittakoon Mads Mikkelsenin mainio ja sopivan ”viileä” suoritus elokuvan pääpahiksena Le Chiffrena, ja Judi Dench, joka näyttelee Bondin pomoa nimeltä M. Denchin M on että erittäin tiukka ja ankara johtaja, joka ei siedä Bondilta mitään omaa sooloilua. Denchin ja Craigin kemia toimii hyvin: Denchin M pitää Bondia tiukasti silmällä ja nuhteleekin, mutta Craigin Bond vastaa M:n tuleen jäällä mm. nokkelilla vastakommenteillaan ja lyömällä ajoittain luurin M:n korvaan. Silti elokuvan loppupuolella M osoittaa myös välittävänsä Bondista. Dench on luultavasti oma suosikkini M-hahmon näyttelijöistä, ja pidän siitä, että hän saa Casino Royalessa kohtalaisesti kangasaikaa.
Elokuvan toimintakohtaukset ovat myös hyvin viihdyttäviä ja niissä näkyy, että Craig on fyysisesti kovassa kunnossa: Bond tappelee elokuvassa aggressiivisesti ja hyvin, ja tämän myötä Bondin vastustajistakin on täytynyt tehdä oikeasti hyviä tappelijoita, jotta Bondille olisi vastusta. Pokeri-pelistä pitävänä nautin myös siitä, että elokuvan pokerikisa Casino Royale kestää melko kauan.
Kaiken kaikkiaan Casino Royale on siis moneltakin kantilta katsottuna erinomainen Bond-elokuva, ja ehdottomasti yksi omia suosikkejani. Oikeastaan kaikki elementit toimivat tässä elokuvassa erinomaisten näyttelijäsuoritusten kera, joten lopputuloksena on mielestäni aika lailla täydellinen Bond-seikkailu.
5/5
