70-luvun puolenvälin Soweto on karu paikka asua. Karuksi sen tekee erityisesti apartheid-politiikkaa toteuttavan Kansallispuolueen kätyrit hakatessaan mustien mielipiteet puolueelle kelvollisiksi. Vaarallisimmat yksilöt on määrätty kotiarestiin ja kielletty tapaamasta useampaa kuin yhtä ihmistä kerrallaan. Näihin vaarallisiin kuuluu Steve Biko (Denzel Washington), yksi afrikkalaisten opiskelijoiden uuden järjestän SASO:n perustajista.
Peruskuviona apartheidissa oli se, että Etelä-Afrikassa asuneet valkoiset (buurit, afrikaanerit) pyrkivät huolehtimaan siitä, että rahat, valta ja elinkelpoinen ympäristö pysyvät heillä. Mustalla kansan osalla oli ihan kaikki ne oikeudet, jotka hallinto näki heille tarpeelliseksi, eli ei juuri mitään. Pääsivät hekin näkemään rikasta elämää toimimalla paremman väen palvelijoina, puutarhureina jne. Olihan afrikaanereissakin kunnon väkeä, kuten päätoimittaja Donald Woods (Kevin Kline), joka kunnon journalistin tavoin piti itseään totuuden, sananvapauden ja ihmisoikeuksien puolestapuhujana kritisoiden niin apartheid-hallintoa kuin mustien etujärjestöjäkin.
Näiden kahden miehen kohtaaminen johti siihen, että Woodsin päätoimittama lehti Daily Dispatch alkoi olla entistäkin enemmän hallitukselle epämieluisaa ainesta. Elokuva perustuu hyvinkin tarkasti tositapahtumiin Woodsin itsensä kertomana, joten voitaneen sanoa, että kovaa oli elämä myös toisinajattelijoilla, jos oli townshipeihin tungetuilla mustillakin. Woodsin osalta asiat menivät lopulta hyvin, Bikon osalta näin ei voi sanoa. Biko rikkoo erinäisiä sääntöjä, ei kumarra edes poliisipäällikköä ja ennenkaikkea saa mustan kansan kuuntelemaan itseään. Sellaista ei siihen aikaan niillä main paljoa kuunneltu.
Kevin Klinen esittämä päätoimittaja Woods on erittäin uskottava hahmo. Jostain internetin syövereistä luin, että elokuvan teon aikaan Woods ja Kline ystävystyivät keskenään. Onkin helppo uskoa, että Kline on tavoittanut roolissaan jotain Woodsille hyvin olennaista olemusta, luonnetta, käytöstä. Toista pääosaa, ihmisoikeustaistelija Bikoa esittävä Denzel Washington on myös, jälleen kerran, mies paikallaan tosielämän esikuvaa näytellessään. Fiksu, pystypäin halveksijansa kohtaava, tulevaisuuteen jopa oman elämänsäkin uhalla uskova Soweton kasvatti onnistuu saamaan katsojan puolelleen. Sivuosista jostain syystä mieleen jäi australialaista diplomaattia Bruce Haighia näyttelevä John Hargreaves – ne muutamat minuutit, jotka hän ruudulla oli.
Elokuvan on ohjannut paremmin näyttelijänä tunnettu Richard Attenborough. Hän luo hienosti tunnelmaa silloisesta Etelä-Afrikasta syyllistämättä liikaa tilanteeseen kasvaneita ja tottuneita (yleensä valkoisia) tai kyllästyneitä (yleensä mustia), alleviivaten kuitenkin vahvalla kynällä hallinnon ja etenkin poliisiviranomaisten ala-arvoista toimintaa mustien kanssa.
Kuvauspaikat ovat löytyneet lähinnä Zimbabwesta. Jokainen kohtaus on rakennettu huolella niin paikan, lavasteiden kuin kuvauksenkin osalta. Joukkokohtauksissa vasta voimaa onkin, kun muutama tuhat ihmistä (tässä tapauksessa mitä ilmeisimmin zimbabwelaisia) laulaa suomalaisillekin tuttua virttä yhdessä.
Joku näissä historiallisiin tositapahtumiin perustuvissa leffoissa viehättää. Wikipedia sanoo elokuvan olevan yksi suosituimmista viihteenlajeista. Viihde puolestaan on samaisen wikipedian mukaan yleisnimi kevyelle ajanvietteelle, sellaisille tapahtumille, esityksille tai toiminnoille, joiden tarkoitus on tuottaa huvia tai mielihyvää yksittäiselle ihmiselle tai suuremmalle yleisölle. Ihan vakuuttunut en ole, tuottaako kaikki – etenkään äärimmäisestä epäinhimillisyydestä kertovat – elokuvat mielihyvää juuri tälle yksittäiselle ihmiselle. Nekään elokuvat, joissa hyvä lopulta voittaa. Varmasti ne kuitenkin avaavat silmiä ja konkretisoivat niitä historiankirjoista luettuja, hieman kaukaisilta tuntuvia tapahtumia näin kenties pieneltä pieneltä osaltaan estäen samojen asioiden tapahtumista tulevaisuudessa.
