Eastwood houkuttelee takavuosien legendaa leffaansa

23.9.2015 12:42

Clint Eastwoodilla on saksalaislehti Bildin mukaan kiikarissa uutta elokuvaansa varten 93-vuotias Hollywood-tähti. Veteraani on kiinnostunut toisesta veteraanista tosipohjaisen lentäjädraamansa tiimoilta. Eastwood työstää elokuvaa sankaripilotista, joka ohjasi vuonna 2009 matkustajakoneen turvallisesti Hudsonjokeen koneen moottorien vioituttua.

Itsekin vanhemman kaartin joukkoon luettava Eastwood on jo saanut elokuvansa päärooliin Tom Hanksin, mutta nyt hän yrittää saada mukaan myös legendaarisen Doris Dayn. Kyseessä saattaa olla cameo-rooli, sillä Day näytteli trillerissä Kuolema kintereillä lentoemäntää, joka joutuu niin ikään suorittamaan hätälaskun tukalassa paikassa. Que Sera, Sera -hitistä tunnettu laulava näyttelijätär, joka muistetaan myös rooleistaan Alfred Hitchcockin elokuvassa Mies joka tiesi liikaa ja musikaaliwesternissä Calamity Jane, ei ole näytellyt elokuvissa sitten vuoden 1968. Sen jälkeen hänellä oli vuoteen 1973 asti oma TV-sarja, mutta myöhemmin Day on keskittynyt hyväntekeväisyystoimintaan.

Viime vuonna Day kertoi harvinaisessa haastattelussaan saavansa yhä käsikirjoituksia, mutta hän ei ole ollut niistä innostunut, koska sellaisia elokuvia, joissa hän aktiivivuosinaan näytteli, ei enää hänen mukaansa tehdä. Bildin väitteen mukaan Day on silti luvannut Eastwoodille olla tässä projektissa mukana, jos se kuvataan heidän kotiseudullaan ja Dayn palkkio luovutetaan kodittomien eläinten hyväksi. Dayn tiedottaja on toistaiseksi kiistänyt väitteen todenperäisyyden.

Lähteet: Bild, Telegraph, Deadline

Kuva: Rogers, Cowan & Brenner-public relations, Beverly Hills

Lisää luettavaa