Missä sankari, siellä Tom Hanks?

19.6.2015 13:41

Ohjaaja- ja näyttelijäveteraani Clint Eastowoodilla on vientiä, mutta niin on näyttelijä Tom Hanksillakin. Deadlinen saamien tietojen perusteella sekä Eastwood että Hanks saattavat tulevaisuudessa työskennellä saman elokuvan parissa – ensimmäistä kertaa. Eastwoodista on jo aiemmin leivottu tämän leffan ohjaajaa, mutta projekti näyttää entistä toteuttamiskelpoisemmalta, jos Hanks ehtii ja suostuu siihen mukaan.

Kyseessä on jälleen kerran yksi todellisuuden tapahtumaan pohjautuva tarina, joita Eastwoodin filmografiaan on hänen myöhemmällä iällään kerääntynyt useampikin. Changeling – Vaihdokas-, Invictus – voittamaton– ja J. Edgar -ohjaajan ja Hanksin yhteinen elokuva olisi kertomus sankarillisesta lentäjästä, joka pelasti yli 150 henkeä hätälaskeutumalla Hudsonjokeen. Tämä tapaus sattui tammikuussa 2009 US Airwaysin lennolla 1549, koneen osuttua lintuparveen ja menetettyä sitten tehon moottoreistaan.

Tom Hanksia kosiskellaan luonnollisesti sankarilentäjä Chesley ”Sully” Sullenbergerin rooliin. Leffan käsikirjoituksen on laatinut Todd Komarnicki (Perfect Stranger – Vaara verkossa), joka on käyttänyt sen pohjana Sullenbergerin itsensä ja toimittaja Jeffrey Zaslowin kirjoittamaa kirjaa. Jos Hanks halutaan ehdottomasti ja saadaan lentokoneen puikkoihin, leffan kuvaukset saattavat alkaa vasta ensi vuonna. Näyttelijältä nimittäin on tulossa jo mm. uusi Dan Brown -trilleri Inferno ja häntä on myös pyydetty syksyllä kuvattavaksi aiottuun teknologiateollisuusaiheiseen The Circleen.

Lähteet: Deadline, Collider, The Wrap

Kuva: BVI Finland/ Captain Phillips, 2013

Lisää luettavaa