Blade Runner 2:sta tulossa silmää hivelevä elokuvateos?

21.5.2015 07:43

Alcon Entertainmentin puuhaama jatko-osa arvostetulle tieteisraina Blade Runnerille on saanut uuden kiinnostavan kiinnityksen. Ohjaaja Ridley Scottin tuottama Blade Runner 2 tulee olemaan huippukuvaaja Roger Deakinsin seuraavia töitä. Deakinsin aiempiin elokuviin lukeutuvat mm. Bond-raina Skyfall ja Coen-veljesten western Kova kuin kivi, joista molemmista hän on myös ollut Oscar-ehdokkaana kymmenen muun elokuvan lisäksi.

Alkuperäinen ja tunnetusti hyvin film noir -henkinen Blade Runner on edesmenneen Jordan Cronenwethin käsialaa kuvauksen osalta. Deakinsin voi odottaa tarjoavan vähintään yhtä tyylikkään lopputuloksen kuin hän, sillä Deakinsin pitkältä uralta löytyy myös film noir -tyylinen ja kuvaajalle BAFTA-palkinnon tuonut Mies joka ei ollut siellä. Kyseisestä leffasta voi katsoa näytteen tästä.

Blade Runner 2:n ohjaa Denis Villeneuve, jonka kanssa Deakins on toiminut myös vastikään Cannes’n elokuvafestivaaleilla julkaistussa rikosdraama Sicariossa. Näyttelijä Harrison Fordin on kerrottu palaavan androideja jahdanneen Deckardin rooliin Blade Runner 2:ssa, mutta muut tiedot elokuvan osalta ovat epävarmempia. Leffan kuvausten huhutaan käynnistyvän ensi vuonna.

Lähteet: ComingSoon, Firstshowing.net

Kuva: Warner Bros.

Lisää luettavaa