Kaunotar ja hirviö -tulkinta sai takapakkia

13.6.2014 08:10

Useasti enemmän kuin ns. yhtä rautaa kerrallaan tulessa pitävä ohjaaja Guillermo del Toro on ilmaissut, ettei hän haluakaan ohjata Kaunotar ja hirviö -elokuvaansa. Uutinen on varmasti pettymys monelle del Toro -fanille, sillä Pan’s Labyrinthin ohjaajan näkemys tutusta sadusta olisi todennäköisesti poikennut tavallisesta. Meksikolaisohjaajan jo pitkään työstämä satufantasia ei kuitenkaan joudu tyystin hänen hylkäämäkseen.

Kuten CinemaBlend-sivusto kertoo, del Toro aikoo yhä tuottaa Beauty and the Beast -versionsa, eikä hän ilmeisesti ole luopunut kokonaan elokuvan käsikirjoittamisestakaan. Tieto del Toron suunnitelmanmuutoksesta saapui vain muutama päivä sen jälkeen kun Disney tiedotti kiinnittäneensä Dreamgirls-ohjaaja Bill Condonin oman Kaunotar ja hirviö -elokuvansa puikkoihin. Disneyllä ollaan Varietyn mukaan hyvin tyytyväisiä Angelina Jolien tähdittämän Maleficentin menestykseen lippuluukuilla, joten yhtiö on päättänyt satsata kiireesti uuteen ei-animoituun fantasiaelokuvaan.

Vaikka del Toro onkin muihin kiireisiinsä vedoten jättäytynyt kilpailevan fantasiatulkinnan ohjaajan paikalta, elokuvan toiseen pääosaan jo pitemmän aikaa yhdistetty Emma Watson (Harry Potter -elokuvat) on tiettävästi yhä mukana. Toivoa sopii, että Warner Bros. löytää projektiin uuden ja del Toron visiota kunnioittavan ohjaajan nopeasti. Leffan valmistumisaikataulu on tässä vaiheessa kysymysmerkki, eikä ko. rainaa ole rekisteröity vielä IMDB-sivustollekaan.

 

Kuva: New Line Productions (Pan’s Labyrinth)

Lisää luettavaa