The Happening (2008)

Olen tässä pitemmän aikaa ihmetellyt, mikä kaikkia oikein vaivaa. The Happeninghän on mestariteos, josta voi kiittää Shyamalania tämän loistavan ohjauksen ansioista. Mysteerisyys on Shyamalanin ase tässä elokuvassa ja sehän pätee loistavasti.

The Happening kertoo epidemiasta, joka saa ihmiset tappamaan itsensä ilman mitään rationaalista syytä. Ei mene kauaa kun ihmiset aloittavat pakoreissun USA:ta heiluttavalta epidemialta ja siitä vasta kaaos syntyy. Voidaan kuitenkin olla realistisiä ja todeta, että se lienee liian myöhäistä. Mark Wahlberg vaimonsa ja ystäviensä kanssa yrittää kuitenkin taistella epidemiaa vastaan, mistä itse elokuvakin kertoo.

The Happening on aivan liian aliarvostettu, tai sitten se on väärinymmärretty mestariteos. Elokuvaa ei ole pilattu ajalla, nimittäin se on todella lyhyt, ehkä jopa turhankin lyhyt. Ohjaus toimii loistavasti ja onnistuu pitämään mysteerisyyden yllä koko elokuvan keston ajan. Kuvakulmat eivät anna mitään erittäin hienoja ennennäkemättömiä kokemuksia, mutta silti todella toimivia ratkaisuja ja nautittavan elokuvaelämyksen. Dialogi toimii täysin moitteettomasti ja sillä ollaan myös panostettu tekemään elokuvasta entisestä mysteerisempi. Dialogiin on myös heitetty sekaan pari vitsiäkin, jotka toimivat oikeasti hyvin ja saavat hymyn huulelle. Tarinankerronta etenee hyvään tahtiin, eikä nappaa mitään turhaa sekoilua tarinaan mukaan, vaan pitää mielenkiinnon yllä taitavasti. Loppuratkaisu tosin oli hieman, mutta vain hieman laimeahko, joka jokatapauksessa oli kuitenkin ihan toimiva. M. Night Shyamalanin tyyli paistaa tässäkin teoksessa läpi ja mikäs sen ihailtavampaa ja nautittavampaa katsomista onkaan.

Näyttelijävalinnat voivat aluksi aiheuttaa hieman ihmetystä, mutta elokuvan katsottuaan hekin yllättävät positiivisellä mielellä. Mark Wahlberg, vaikka moni onkin haukkunut huonoksi roolisuoritukseksi, tekee itseasiassa todella hienon suorituksen. Mies tuo läsnäolollaan juuri tarvittavaa ihmettelemistä ja lievän paniikin luomista, eikä tuo repliikkien ja muiden hommien improvisointikaan ole huonosti onnistunut. Sivurooleissa pyörivät Zooey Deschanel ja John Leguizamo tekevät osittain ehkä jopa Wahlbergiä paremmat roolisuoritukset, omaksumalla roolihahmonsa täysin ja sulattamalla ne elokuvaan hyvin. Kaikista näyttelijöistä erityisesti hyvän tekee se seikka, että he tuntuvat samaan aikaan yhtälailla elokuvasta pihalla olevilta amatööreilta, kuin myös todella hyvin roolihahmonsa omaksuvilta ja elokuvaan sulautuvilta ammattilaisilta. Se miksi näen sen hyvänä asiana on se, että se lisää mielenkiintoa ja mysteerisyyttä elokuvaan ja saa samalla katsojan ihmettelemään, mitä on tekeillä, mikä johtuu tosin osittain myös ohjaajasta.

Kuten mainitsin aikaisemmin, elokuva on turhan aliarvostettu, nimittäin jo yksinomaan ohjaus ja tarina ansaitsevat vähintään kolme ja puoli pojoa. Kaikki muu (näyttelijät, dialogi, musiikki, jne.) tekevät elokuvasta kokonaisuudessaan loistavan täyden viiden pojon mysteerisen trillerin. Happeningiä on myös haukuttu ennalta-arvattavuudesta. Itse en sitä kyllä huomannut, nimittäin mielestäni elokuva vie katsojan huomion jo alkuvaiheessa ja saa tämän ihmettelemään elokuvan loppuun asti, että mistä on kyse ja mitä tulee tapahtumaan seuraavaksi. Vaikka loppuratkaisukin oli jo sanottu päin naamaa, mietiskelin vieläkin että mitä Shyamalan on sillä tarkoittanut ja halunnut sanoa, josta en sitten enempää sanokaan, sillä haluan muiden analysoivan asiaa itse.

Kokonaisuudessaa The Happening on oikeasti hyvä mysteerinen hieman erilainen katastrofielokuva, joka sisältää todella hyvän tarinan, hienot roolisuoritukset ja mukaansa tempaavan ohjauksen. Kehottaisin leffan negatiivisista kommenteista huolimatta kokeilemaan The Happening -elokuvaa, nimittäin kesto ei ole pitkä ja elokuva saattaa olla vaikka se, mitä etsitte.

Pisteet:
Arvosteltu: 25.11.2008
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

Storyteller
Tykittäjä
43 arvostelua

Ristiriitaisuuksien ohjaaja M. Night Shyamalan tuo nyt eteemme oman näkemyksensä maailmanlopun katastrofista. Näkymätön aiheuttaja vie ihmisiltä itsesuojeluvaiston, saaden aikaan useita joukkoitsemurhia ja kaaoksen ympäri Yhdysvaltoja. Jälleen on kysymyksessä pienen joukon perspektiivissä kuvattu selviytymistarina. Mutta voiko tätä näkymätöntä julmaa vihollista paeta...

Elokuvan ideaa ylistettiin minulle kavereiden toimesta aika kovin sanoin. Se nosti odotukseni todella korkealle, sillä pidän tällaisista selviytymiselokuvista. Kuitenkin Shyamalanin elokuvilla on outo taipumus jättää minut kylmäksi. En tiedä mistä se johtuu, jokin tietty puuttuu ohjaajan elokuvista, se jokin mikä kohottaa tällaiset mielenkiintoon. En tiedä onko ohjaaja osittain omituisilla ideoillaan, kerronnallaan ja näyttelijähahmoilla yrittänyt luoda jotain Lynchin kaltaista erikoista meininkiä. Lopputuloksena syntyy kuiva, lattea ja halvan vaikutelman antava kokonaisuus josta jää uupumaan jotain olennaista. Tämä ei vaan toimi.

Näyttelijäsuoritukset eivät istu hahmoihin alkuunkaan. Ei pitäisi yrittää tehdä outoja hahmoja jos ne eivät onnistu. Höpötykset matemaattisista todennäköisyyksistä ja nakkimakkaroista. Herää mieleen mitähän ohjaaja on mahtanut ajatella. Wahlbergin vaisu tyyli ei pure tällaisessa elokuvassa. Muista näyttelijöistä ei kukaan edes jäänyt mieleen.

Aiheuttaja taas kuulostaa niin mielikuvituksettomalta ja suorastaan tyhmältä idealta. Tämän lisäksi tämä "nerokas" idea paljastetaan jo alkumetreillä ja se saa toivomaankin että se ratkaisu olisi jokin muu.
Missä on fiilis, missä on kipinä joka tekee tällaisesta elokuvasta hyvää katsottavaa ja säilyttää mielenkiinnon loppuun asti. Toisen ohjaajan käsissä tästä olisi jopa saattanut tulla edes jotain. M. Night Shyamalan eikö kannattaisi jo lopettaa yrittäminen.

Pisteet:
Arvosteltu: 25.11.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Nalle Pub
Käyttäjä
26 arvostelua

M. Night Shyamalan teki Disneylle neljä suurelokuvaa ennen kuin lähti ovet paukkuen muille maille mekastamaan. Toivoen kai, että olisi näin vapaampi ja pystyisi samaan mihin esimerkiksi kylmäävän kauniin Kuudennen aistin (1999) tai suotta parjatun Kylän (2004) kohdalla. Siirron myötä vapautta varmaan tulikin lisää, sitä en lähde kiistämään, mutta tuntuu, että lähes kaikki muu meni. Sen sijaan, että vanha satusielu istuisi ja löisi tarinankipinää lapsenomainen into silmissään, Shyamalanista tuntuu kasvaneen murrosikäinen, kaiken nokkiinsa helposti ottava ja silti kaihoisasti omaa polkuaan etsivä kapinallinen. Ja se polku on tosiaan vähän hukassa.

Neljä ensimmäistä Shy-leffaa olivat kaikki omalla tavallaan hienoja tekeleitä, tarkasti Shyamalan-tuotteen nimen alle lajiteltuina ja vangittuina, ja tuo käänteentekevä viides eli Lady in the Water astui höpöhöpösatuilussaan ja kuittailussaan pari askelta liian pitkälle – vain siksi, että Shyamalan sai liian vapaat kädet ja unohti kaiken muun paitsi itsensä. Ja turpiinhan siinä tuli (toki sanaisesti turpiin oli tullut arvioissa jo useamman vuoden ajan). Niinpä looginen seuraava siirto on tehdä jotakin entistä vähemmän rajoitettua, mutta kulkemalla eri suuntaan. Pimeämpään suuntaan. The Happening ei enää ole satu, vaan hieman hampaita kiristellen kerrottu tarina tuhosta ja elämän yllättävyydestä. The Happening on Shyamalanin synkin tuotos.

Sama miten synkäksi parjattu ohjaajasetä kävisi, niin hän tuskin koskaan saavuttaisi sitä pistettä, mihin leffastudiot ovat hänet halunneet lajitella. Niin Kylää kuin Kuudetta aistia myytiin kauhuna. Traileriin leikattiin ne ainoat kauhuelementtejä tulvineet palaset, ja psykologiset tekijät unohdettiin. Signsissä, tuossa Hitchcockille ehkä eniten kumartavassa M. Night -tekeleessä, ollaan kuitenkin lähimpänä kyseistä kauhukerrointa, ja jossakin määrin voi nähdä, että asettaessaan ihmiskunnan taas takavasemmalta hyökkivän tuhon alle, Shyamalan jatkaa siitä, mihin tuolloin jäi. Nyt ei vain ole alieneita, on… selittämättömyys, joka lyö tuulena ihmisiä lakoon kuin heinää.

Shyamalanin tavassa kertoa tuhosta on jotakin hienoa ja voimakasta. Pääasiassa se johtuu siitä, että Lady in the Waterin kokoisen harhailun jälkeen visuaalianti ja musiikki ovat taas kunnossa. Katsojan silmille syydetään jotenkin pelottavan tukahdutettua kuvaa rappiosta. Ja silti… niin, silti on todettava, ettei kokonaisuus toimi. Alkujaan työnimellä The Green Effect myyty ja Happening -sanaa toistavaksi päätynyt trilleri ei tunnu missään vaiheessa valmiilta paketilta. Kokonaiskuva on harhailuineen vähän kuin aikuistuva lapsi kertomassa synkästä ideasta, jonka hän sai. Idea on vain idea, ei kokonaisen leffan mittainen visio kaikkine sivuhaaroineen, ja tuntuu, että idea on kerrottu (lue: huudettu) ääneen vain kapinan nimissä.

Shyamalan kirjoitti pääosan varta vasten Wahlbergille, mutta silti staramme ensimmäinen vartti on suorastaan helvetillinen Wahlbergin ladellessa kivalle opettajalle sopivia laineja ja luennoidessaan samaan aikaan tulevaa liian selkeästi enteillen tulee aika lattea fiilis. Sama dialogin rönsyily jatkuu myöhemminkin. Matemaatikon matikka-arvuuttelu kuoloa kohti kulkiessa on siinä rajoilla, että onko se nerokas oivallus vai vain totaalinen pohjanoteeraus. Vastaavasti rakkaudesta kirjoittaessaan Shyamalan onnistuu useammin, sen jo vaikkapa Kuudennen aistin sormuskohtaus on osoittanut. Nyt (kieltämättä jääkylmän) pääparin suhdetta ruotiva speaking tube -kohtaus on selkeästi leffan voimakaslatauksisimpia kohtia. Sen jälkeen palataankin hyvin nopeasti siihen pisteeseen, jossa lapsen ideasta innostunut kaverilauma (eli katsojaparvi) kyselee, että mitäs seuraavaksi tapahtuu. Shy-poikanen pistää sormen suuhun ja sanoo, etten tiedä vielä. Mutta jos vaikka purkitettaisiin tästä leffa. Ja vieläpä ensikertaa uskottavilla ikärajoituksilla.

The Happening on sinänsä pahastikin nimeänsä vastaan, että vaikka jokainen toistelee Itshäpöninkiä urakalla, ei keskeisiä tapahtumia ja tunteenvangitsijoita ole montaa. Kuolemaa senkin edestä. Itse leffan vire on hallussa, kuvaus mitä upeinta ja näyttelijöillä on luottoa itse tarinaan (lukuun ottamatta Wahlbergin sopeutumisjaksoa opettajarooliinsa, mutta parannus silti valtaisa esim. Lady in the Wateriin verrattuna), lopussa kalvaa oudon tyhjä tunne. Ja hyvin erilainen kuin vaikkapa se tyhjä tunne, jonka Kuudes aisti jätti vatsanpohjalle puhtaalla loistavuudellaan. Ihmetystä herättää myös laumaeläimen eli ihmisen lyöminen kriisitilanteessa hataran johtopäätöksen perusteella erilleen muista – toki seikan voi nähdä myös vain yhtenä tekijänä Shyamalanin suuressa tuhotutkimuksessa ja ihmisen asettamisessa takaisin luontoon. Oli tulkinta mikä tahansa, leffan suunnatonta harhailu ei selity mitenkään. Monella osa-alueella The Happening on kaunis, onnistunut elokuva, mutta aivan liian iso siivu siitä vaikuttaa vain tuulesta temmatulta osaselta.

Vaikka olen tässä toistanut vanhojen menestysleffojen nimiä urakalla, ei se tarkoita, että Shyamalanin tarvitsisi tehdä uudestaan jotain jo luomaansa, vaan kyse on siitä, että hänen täytyisi löytää ulos tieltä, johon on eksynyt. The Last Airbender (2010) Michael Dante DiMartinon luomine hahmoine tulee kertomaan paljon osaltaan, minkä suunnan Shy seuraavaksi valitsee.

Pisteet:
Arvosteltu: 13.11.2008
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä
703 arvostelua

Intialaissyntyinen suspense-setä M. Night Shyamalan on jälleen tehtaillut uuden elokuvan The Happening. Bruce Willisin tähdittämillä loistavilla Kuudes Aisti(1999) ja Unbreakable (2000) itsensä likoon pistänyt luotsi jatkoi Mel Gibsonin viljapeltokuvio trilleri Signsillä (2002) ja metsän keskellä asuvasta kansasta Kylässä (2004), jotka olivat vielä myös toimivia elokuvia, vaikka jakavatkin mielipiteitä rajusti kahtia. Näitä seurannut fantasia räpellys Lady in the Water (2006) olikin sitten puolestaan täysin kamala tuotos, jossa Shyamalan löi kirveensä kiveen pahasti. The Happening elokuvalla Shyamalan kokeilee maailmanlopun teemaa, hieman erikoisella visiolla ja päärooliin Shyamalan on Sam Mercerin kanssa palkannut Mark Wahlbergin. Tällä kertaa Shyamalan on jälleen suhteellisen onnistuneessa vireessä, vaikka The Happening tulee Shyamalanin tapaan jakamaan mielipiteet kahtia.

The Happeningin juonesta on loppujen lopuksi yllättävän vähän paljastettu tietoa ja hyvä niin, sillä trailereidenkin ollessa enemmän vain kuvia erikoisen katastrofi-kriisin keskeltä. Kauniina kesä-aamuna New Yorkin keskuspuistossa alkaa sattua outoja kuolemantapauksia ja läheisen rakennustyömään miehet hyppäävät kadulle. Läheinen koulu evakuoidaan terroristi-iskujen pelossa. Opettaja Julian (Leguizamo) pyytää toisen opettajan Elliot Mooren (Wahlberg) ja hänen vaimonsa Alman (Deschanel) mukaansa Philadelphiaan perheensä kanssa. Matka ketkeaa pieneen maailaiskylään ja kriisi pahenee koko ajan maailmanlopullisiin mittoihin.

Surkean Lady in the Waterin nostamien nolla-odotusten ansiosta The Happening onkin Shyamalanilta jälleen astetta parempi elokuva, joka vie Lady in the Wateria mennen tullen metsään. Itse olen pitänyt Shyamalanin luomasta tunnelmasta elokuvissaan ja tälläkään kertaa se ei petä, sillä parhaimillaan The Happening liikkuukin juuri painostavan tunnelman suojassa maaliin ja kuten aijemmissakin elokuvissaan Shyamalan käyttää visuaalisia tehosteita harkitusti ja vähäisesti. Kuten muissakin Shyamalanin elokuvissa on mies tehnyt The Happeningin käsikirjoituksen itse, joka osittain toimii hyvinkin, koska hän ei juurta jaksaen selitä katastrofin-syntyä. Tosin loppupuolella alun tehokkuus, hieman hukataan. Itsemurhakohtaukset Shyamalan kuvaa läheltä ja tarkasti,joten ei ihme, että rapakon takana rapsahti R-rating.

Aivan kuten muutamissa viime vuosien elokuvissa Spielbergin Maailmojen Sota (2005), Frank Darabontin The Mist (2007) ja Matt Reevesin Cloverfield (2008) tarkastelee Shyamalankin katastrofia pienen ihmisjoukon näkökulmasta, jotka eivät tiedä yhtään sen enempää tapahtuvasta kriisistä kuin teatterissa istuva katsojakaan ja tälläkään kertaa ei nähdä mitään hallitusta bunkkerissa miettimässä miten kriisi lopetettaisiin. The Happening pohtii myös psygologisen-onnistuneesti mitä ihminen on valmis tekemään suojellakseen lähimmäistään siltä kaikkein julmimmalta kohtalolta.

Onko kyseessä terroristihyökkäys, biologisen sodankäynnin uhka, luonnonkatastrofi vai jotain muuta?. Tähän Shyamalan antaa vastauksia hiljalleen ja pistää katsojan mielikuvituksen täysille jylläämään ja kuten miehen tapoihin kuuluu, niin lopullekin on pieni yllätys jälleen varattu, joka tosin jää hieman irraliseksi. Monissa viime vuosien rooleissaan statustaan parantanut Mark Wahlberg jatkaa samalla linjalla Elliotin roolissa, joka joutuu keskelle erikoista tapahtumaa. John Leguizamo ja Zooey Deschanel pysyvät myös hyvin kelkassa mukana ja tekevät pätevää työtä Wahlbergin rinnalla.

Kokonaisuutena The Happening on keskitasoa hillitympi hyytävä maailmanlopun kuva pienen ihmisjoukon pakomatkasta mystisen kriisin puhjetessa salaperäisesti maapalolle. The Happeningin loputtua tuli hetken aikaa katseltua ympäriinsä ja todettua, että kaikki on toistaiseksi kunnossa.

Pisteet:
Arvosteltu: 13.06.2008
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

andy
Käyttäjä
304 arvostelua

Kauheaa! M. Night Shyamalan, tuo maailmanlaajuisesti tunnettu ohjaajakuuluisuus, on menettänyt kosketuksensa. Hänestä on tullut erään pahalaatuisen taudin, koivusaloismin (Coivusaloismus minaitseys), muunnoksen uhri. Kun ohjaaja joutuu sen riivaamaksi, hän luulee tekevänsä luonnostaan niin hyvää materiaalia, ettei hän enää jaksa tai viitsi olla itsekriittinen sen suhteen. Itsekriittisyyttä Shyamalan tosiaan kaipaisi, sillä The Happeningissäkin hän on toiminut ohjaajan lisäksi käsikirjoittajana, tuottajana ja hitusen myös näyttelijänä. Kun ei ole muita neuvomassa, voi tyytyä vain omiin neuvoihinsa.

Kuudennen aistin (1999) myötä Shyamalanista tuli nimi kaikkien huulille. Hän oli uusi kyky, joka osasi yllättää. Nyt, liki kymmenen vuotta myöhemmin, tiedämme hänen osaavan tehdä myös floppeja. The Happening on alusta asti niin kehno, että tekisi mieli lysähtää polvilleen ja päästää pitkä parku. Tai tökätä itseään hiusneulalla, kuten eräs tytteli leffan alkukohtauksessa tekee. Mutta toisaalta, ei se ole kummankaan arvoista.

Shyamalan on kaikessa viisaudessaan kirjoittanut käsikirjoituksen, jonka dialogi toimisi ehkä B-luokan tieteissarjassa, mutta ei elokuvassa. Tuota dialogia esittämään hän on pannut joukon ihmisiä, jotka eivät ole kovin suuria nimiä. Heistä jokainen on pikemminkin sitä armoitettua luokkaa, joka saa suuren tähtinäyttelijän näyttämään todella hyvältä ja voi ideaaliolosuhteissa olla sitä itsekin.

The Happening ei tarjoa ideaalitilaa kenellekään. Mark Wahlberg pitäisi uskoa luonnontieteidenopettajaksi, mutta liikunnanopettajana mies kuulostaisi uskottavammalta. Lisäksi pitäisi uskoa, että hänen esittämänsä Elliot ja Zooey Deschanelin näköinen Alma ovat aviopari. Pari on muka riidoissa, mutta Deschanelin ja Wahlbergin välillä ei lennä sitten minkäänlaista kipinää. Kosketus puuttuu, on vain tylsää lässytystä ilman merkitystä. Wahlbergin kollegaa näyttelevä John Leguizamo suorastaan tytisee näyttääkseen osaamistaan, mutta tytisee selvästi yli osaamisensa rajojen. Näitä ihmisiä on hyvin vaikea sympatiseerata.

Kuten useassa muussakin Shyamalan-leffassa, myös tässä yhtä näkyvää roolia esittää lapsi. Tällä erää Shyamalan kuitenkin mokaa lapsen kanssa ja pahasti. Yhtäältä näyttää, että hän on halunnut käyttää leffassaan ydinperheteemaa, toisaalta pikku Jess (Sanchez) on kuin räsynukke, jota vain pakosta kiikutetaan mukana. Pikkutytön näkökulmaa asioihin ei pahemmin edes näytetä, sillä mitäs näkökulmaa räsynukella nyt olisikaan?

The Happening on katastrofielokuva M. Night Shyamalanin malliin. Kun mehiläiset katoavat ja ihmiset äkkiä alkavat käyttäytyä oudosti – ensin suurissa asutuskeskittymissä USA:n itärannikolla, sitten pienemmissä paikoissa samalla suunnalla – montaa kirkaisua ei kuulu. Kuolema tulee hiljaa, ja kun se tekee niin, ei erikoisefektejäkään tarvitse kovasti viljellä. Mukavaa vaihteeksi niinkin, mutta leffan ähkyillessä epäloogisuuksia, Amerikka-keskeisyyttä ja tuulikoneen huminaa, tekee mieli antaa Shyamalanille efektiä oikein mamman kädestä. The Happening olisi saanut jäädä tapahtumatta.

Pisteet:
Arvosteltu: 12.06.2008
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

Söpö
Ylläpitäjä
636 arvostelua