Ristiriitaisuuksien ohjaaja M. Night Shyamalan tuo nyt eteemme oman näkemyksensä maailmanlopun katastrofista. Näkymätön aiheuttaja vie ihmisiltä itsesuojeluvaiston, saaden aikaan useita joukkoitsemurhia ja kaaoksen ympäri Yhdysvaltoja. Jälleen on kysymyksessä pienen joukon perspektiivissä kuvattu selviytymistarina. Mutta voiko tätä näkymätöntä julmaa vihollista paeta…
Elokuvan ideaa ylistettiin minulle kavereiden toimesta aika kovin sanoin. Se nosti odotukseni todella korkealle, sillä pidän tällaisista selviytymiselokuvista. Kuitenkin Shyamalanin elokuvilla on outo taipumus jättää minut kylmäksi. En tiedä mistä se johtuu, jokin tietty puuttuu ohjaajan elokuvista, se jokin mikä kohottaa tällaiset mielenkiintoon. En tiedä onko ohjaaja osittain omituisilla ideoillaan, kerronnallaan ja näyttelijähahmoilla yrittänyt luoda jotain Lynchin kaltaista erikoista meininkiä. Lopputuloksena syntyy kuiva, lattea ja halvan vaikutelman antava kokonaisuus josta jää uupumaan jotain olennaista. Tämä ei vaan toimi.
Näyttelijäsuoritukset eivät istu hahmoihin alkuunkaan. Ei pitäisi yrittää tehdä outoja hahmoja jos ne eivät onnistu. Höpötykset matemaattisista todennäköisyyksistä ja nakkimakkaroista. Herää mieleen mitähän ohjaaja on mahtanut ajatella. Wahlbergin vaisu tyyli ei pure tällaisessa elokuvassa. Muista näyttelijöistä ei kukaan edes jäänyt mieleen.
Aiheuttaja taas kuulostaa niin mielikuvituksettomalta ja suorastaan tyhmältä idealta. Tämän lisäksi tämä ”nerokas” idea paljastetaan jo alkumetreillä ja se saa toivomaankin että se ratkaisu olisi jokin muu.
Missä on fiilis, missä on kipinä joka tekee tällaisesta elokuvasta hyvää katsottavaa ja säilyttää mielenkiinnon loppuun asti. Toisen ohjaajan käsissä tästä olisi jopa saattanut tulla edes jotain. M. Night Shyamalan eikö kannattaisi jo lopettaa yrittäminen.
